Uskottu mies

 

 Uskottu mies  Uimonen

Tempauduinpa sittenkin seurailemaan vaalikeskusteluja. Viimeisen viikon vetoja ei voinut sivuuttaa. Sitä paitsi yllätyin positiivisesti.

Ensinnä Hesarin järjestämä väittely Sanomatalossa tiistaina oli suorastaan sähköistynyt. Kuka väittikään (mm. minä), että puoluejohtajat toistavat vain samoja hokemiaan. Kärkkäitten puheenjohtajien ja runsaan valppaan yleisön yllyttäminä he antoivatkin parastaan. Hehän suorastaan sylkivät suustaan toinen toistaan selvempiä ja konkreettisempia vastauksia.

Hyvin tasaista joukkoa olivat. Kukaan ei erottunut selvästi muista. Poistuessani törmäsin vankkaan porvarisystävääni Seppoon, joka uskoi Stubbin jo ohittavan Sipilän. Ohhoh, tuskin sentään, vaikka onkin parantanut juoksuaan. Mutta niin eri lailla kuuntelemme ja seurailemme. Ihmiset muodostavat käsityksiään ties millä perusteella. Aamulehdessä yksi valopää kertoi torihaastattelussa äänestävänsä kristillisiä, koska heidän teltassaan oli paras kahvi.

Jatkoa seurasi telkkarin vaalitenteissä. Ihailen näitä puoluejohtajia. Kuinka ihmeessä he jaksavat päivästä toiseen painaa ja muotoilla vastauksia aina vain samoihin kysymyksiin. Jos jotkut pyörittävät samoja levyjä, niin sitten toimittajat. Jotka puolestaan syyttävät samasta poliitikkoja. Kehä kiertää vinhasti tuttuja uria. Mutta kuinka he jaksavat aina uudelleen syttyä!

Tapaus Sipilää seuraan ihmeissäni. Hänessä on jotain koskematonta ja puhdasmielistä vieläkin, kaiken rumban keskellä. Hän on kuin se Lasse Lehtisen taannoisen romaanin Uskottu mies (1983) päähenkilö Alwar Miettinen, joka puolivahingossa luiskahtaa politiikkaan ja kohoaa hetkessä huipulle. Kaikki alkavat kuvitella, että hänessä on jotain ihmeellistä, vaikka hän lausahtelee vain triviaaleja itsestäänselvyyksiä.

Oli otettava tarkemmin selvää tästä ihmemiehestä, ja sehän käy hyvin Risto Uimosen tuoreesta kirjasta Juha Sipilä. Keskustajohtajan henkilökuva (Minerva 2015). Käykin ilmi, että mies ei suinkaan ole tupsahtanut vahingossa politiikkaan, vaan hyvinkin tietoisen suunnitelman tuloksena. Eräät onnelliset sattumat ovat häntä auttaneet – mm. Mari Kiviniemen pikalähtö. Mutta kyllä hänellä selvä missio on Suomen nostamiseksi suosta.

On vain viisasta taktiikkaa, että hän ei paljasta ennalta kaikkia korttejaan, vaikka media kuinka ulvoo. Juuri näin Mauno Koivistokin menetteli. Viisas väistely kuuluu menestyvän politiikan taitoihin. Myös Koivistoa syyteltiin ulkopoliittisesti kokemattomaksi, ja senkin hän käänsi voitokseen. Aikana, jolloin idänsuhteet olivat portti valtaan, hän rohkeni myöntää, etteivät suhteet Moskovaan olleet hänellä häävit – ja kansa palkitsi äänivyöryllä. Sipilässä on vähän samaa pokerinaamaista vilpittömyyttä.

Uimonen kirjaa (turhankin) perusteelisesti Sipilän  nousun suurimman puolueen johtajaksi. Vaikuttavia ovat hänen yksilölliset kykynsä. Samalla hän on ilmeinen lahjakkuus ihmisten johtajana ja kannustajana. Yhä kovempaan puristukseen hän joutuu. Saa nähdä kuinka äijän käy.

Väärämieliset kommentit taitavat vain kirkastaa hänen hiljaista karismaansa. Reijo Ruokanen tohisi  Pressiklubissa, että Sipilä on päässyt hyvin vähällä vaalikeskusteluissa! Onneksi terävä Mari K. Niemi oikaisi: jos kenellä on kovat paineet koko ajan, niin juuri Sipilällä. Tiukka ahdistelukaan ei niitä paljon lisäisi. Mutta hän tuntuu olevan hyvin levollisesti tasapainossa itsensä kanssa. Se kai kommentaattoreita hämmentääkin.

Kaikkein tyhmin kommentti kuului jossakin radiokeskustelussa, olikohan Kaarina Hazardilta: häntä kuulemma ”kylmäsi” se, että Sipilä jatkaa rauhallisesti vaalikampanjaa menetettyään poikansa. Osoittaa kuulemma pelottavaa tunteettomuutta! Miten olisi pitänyt menetellä – lyödä lapaset tiskiin ja sanoa, että tää oli nyt sitten tässä? Ehkä pieni julkinen kyynel olisi vähän liennyttänyt katsojan tuomiota?

Paras kommentti puolestaan oli Unto Hämäläisellä eilen aamutv:ssä. Hän epäili, että taas uinuu jossain yllättävä siirtymä, jota hänkään, innokkaista innokkain perässähiihtäjä, ei ole hoksannut. Näin voi hyvin käydä. Olisiko kuitenkin niin, että arvaamattoman monet siirtyvät viime hetkillä voittajan puolelle? Jospa jytky tällä kerralla tulee kuin tuleekin keskustalle? Riippuu tietysti siitä, kuinka lujasti uskottuun mieheen loppupeleissä uskotaan. Yllättääkö hän vielä epäilijänsä? Suosittelen epäröiville Uimosen kirjaa: se on tulevan vallanvaihdon valaisevin käsikirja.

18.4.2015