Vanha Mäkelä liekeissä

Juhannus, Sastamala, Myllykolu 2015 208

Ei syytä säikähtää. Murheellista joka tapauksessa.

Istuin sunnuntaina parvekkeella kaikessa rauhassa ja kummastelin isoa paloautoa, joka kiipesi Vanajan kylätietä ylös. Kohta tuli toinen. Mitä on tekeillä? Vähän päästä harmaa savurihma leijaili peltoaukean ylle.

Samassa meidän nuoret riensivät hengästyneinä rannasta: ei kai Viehätys ole tulessa? Ei sentään. Entä Ylivakerin kuivuri? Lähdettiin kipin kapin katsomaan.

Mäkelän suunnalta nousi jo musta savupatsas. Siellä on reipas tulipalo. Jumankauta vanha Mäkelä palaa!

Naapureita oli kerääntynyt ihmettelemään. Kyseltiin oliko tarkempia tietoja. Mistä syttyi? Oliko tuhopoltto? Tiedetään Mäkelän olleen enimmältä tyhjillään jo kolmisenkymmentä vuotta. Ei ollut kellään tarkempia tietoja. Paloletkut suihkuttivat vesisuihkuja yläkertaan, mistä punaiset liekit löivät.

Muistot kulkivat. Tuollahan asuimme Elinan kanssa alkaen vuodesta 1973 seitsemän kesää. Sinä aikana tyttäret syntyivät, tuolla entisessä syreenimajassa kivipöydällä heidät kastettiin. Täällä vietimme ikimuistoisia onnen kesiä. Minä tutkin, niin no joo, tota Sillanpäätä.

Tämä on historiallinen tontti, Sillanpään äidin syntymäkoti, Frans Eemelin mummula. Tänne hän vielä Taatana mieluusti poikkeili. Täällä mekin vanhempieni kanssa tapasimme kujeilevan mahtipartaisen patriarkan kesällä 1957. Hyvin muistan vieläkin äijän silloiset tarinat. Tuossa majassa istuttiin ja kahviteltiin.

Nyt majasta on vain muisto jäljellä, mutta kivipöytä seisoo vielä paikallaan. Sen takana palokunta purkaa nyt jo talon mansardikattoa. Mäkelä on rakennettu 1927, Saavutuksen (1920) ja Viehätyksen (1925) jälkeen, samalla mallilla. Muistan hyvin isäntäparin Viljo ja Aune Vuorisen, joiden luona mieluusti sukuloitiin. Viljo kuoli varhain, Aune eli sitäkin vanhemmaksi. Hän oli isäni serkku ja meidän kesäinen vuokraemäntämme.

On Mäkelässä ennenkin tutkittu Sillanpäätä. Nuori lisensiaatti Aarne Laurila asusti täällä 1950-luvulla ja kirjoitti elämäkertansa Sillanpäästä 1958. Minun graduni ilmestyi 1975 ja elämäkerran ensimmäinen osa 1983. Mäkelää voi pitää suorastaan Sillanpää-tutkimuskeskuksena.

Ja nyt sen parveke romahtaa juuri maahan. Tuolla monituiset kerrat istuimme kahvilla ja huutelimme tutuille, jotka kulkivat kylätietä. Siellä lueskelin, siellä tyttöjä nukutimme. Voi aikoja entisiä.

Seurailemme pitkän aikaa sammutustöitä. Poliisikin käy kyselemässä. Tauno parhaiten tiesi Mäkelän olosuhteet, oli omistajan Vuorisen Juhanin luottomies. Vasta pari viikkoa sitten Juhani tarjosi minulle ostettavaksi kaunista jugend-takkaa, joka oli salissa. Nyt se tuolla nokeentuu, mutta toivon mukaan pysyy ehjänä. En ehtinyt vielä reagoida tarjoukseen, on tässä ollut kaikkea muuta.

Kuinka Juhani kestää menetyksen? Hänellä on ollut vaikeuksia päättää talon kohtalosta, siinä se on vain seissyt ja muistuttanut menneisyydestään. Korjauskelvottomaksi vähitellen vaipui, ja nyt se on jo mustuva vainaja. Ehkä se oli liian rakas omistajalleen.

Vielä illalla saunan jälkeen kävimme katsomassa talovanhuksen kuntoa. Päivi oli paikalla, jotakin jo kuulimme syttymisen syystäkin. Mitään rikosta siihen ei liity, puhdas vahinko. Ei täällä ole mitään nuorisojoukkoja vetelehtinyt. Hiljaa on saanut Mäkelä viettää vaisua vanhuuttaan.

Hyvästi vanha ystävä. Luhistu rauhassa. Hienon suojan tarjosit nuoruuden kesinä, paremmankin kohtalon olisit ansainnut. Terve kumminkin!

29.6.2015

Myllykolu pyörähti käyntiin

Juhannus, Sastamala, Myllykolu 2015 170

Ohjaaja Vilma Talakin oli karonkassa ilmeisen tyytyväinen yhteistyöhömme.

Hieman oli kerättävä keskitysvoimia, kun kiidin Sastamalasta Myllykoluun. Muistanko edes vuorosanat? Näytelmämme Elämän autuus lähestyi ensi-iltakastettaan.

Kaste siitä kirjaimellisesti tulikin. Kaikki alkoi oikein hyvin. Kahvilatoon kerääntyi arvokasta kutsuvierasjoukkoa, kaukaisiakin tulijoita. Heille selostelin mitä kohta tuleman pitää, varsinkin yritin valottaa näytelmän kirjallista pohjaa, yhteyttä Sillanpään suvensuloiseen esikoiseen Elämä ja aurinko, jonka ilmestymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta.

Vilja ja muut toimekkaat tarjoilivat pieniä sahtilasillisia ja piirakoita. Ihmeelliset naisemme Marja Lepola, Katariina Pylsy ja Leena Majavesi olivat kädenkäänteessä (yötä myöten) loihtineet tilat ja tarjoilun kuntoon, kun tämmöiset ”pikkuseikat” meiltä miehiltä tuppaavat unohtumaan viime tippaan.

Samoin onnistuin junailemaan maksupäätteen konttoriliikkeestä lippuluukulle aivan viime minuuteilla perjantaina. Huomattavan mutkallista byrokratiaa siihenkin liittyi pankin suunnalla. Ei aina osaa arvata, mihin kaikkeen sitoutuu, kun oma seura järjestää jotakin suurisuuntaista. Marja on kiltisti puolestaan sitoutunut hoitelemaan lipunmyyntiä edelleen avustajiensa kanssa.

Mutta asiaan. Näytelmän esitys alkoi vauhdikkaasti, Jere oli heti vedossa ja keräsi ensimmäiset väliaplodit kahden minuutin päässä aloituksesta. Sää tyyni, lämminkin, mutta tummia pilviä aaltoili taivahalla. Eikä syyttä. Noin puolen tunnin kohdalla alkoi tippua, ja sitten sade vain yltyi. Näitä kesäteatterin ikuisia riemuja.

Kokenut 150-päinen yleisö oli varustautunut tietysti asian mukaisella tavalla, sillä tässä perinteisessä ulkoilmateatterissa ei ole nykyisin niin tärkeää sadekatosta. Kyllähän sateen aina kestää, ja kesä kuivaa minkä kasteleekin, mutta ropina vie repliikit. Sitä itsekseni surin kuusen alla odotellessani vuoroani astella näyttämölle.

Sade sitten hiljenikin ja taukosi välillä toisella puoliskolla, kunnes yltyi taas. Ystävällisesti aurinko sentään kultasi loppukiitokset. Ihmeen hyvin esitys pysyi koossa ja vauhdissa, vaikka pakosta tunnelma loppua kohti vähän latistui. Silti me pärjättiin. Ei lannistuta, tästä näytännöt vain kohenevat.

Olisiko sitä sadekatosta harkittava? Se ei vain tunnu sopivan aitoon sillanpääläisen luonnonnäyttämöön. Se hallitsisi liikaa tätä herkkää pienoismaisemaa? Uljaampaa on altistua luonnon tapahtumille kuten ihmiset Sillanpään teoksissa. Vai onko sittenkin antauduttava trendeille?

Esityksen tason ja taidot jätän toisten arvioitaviksi. Ei tämä ainakaan kylmäksi jätä. Liiankin repäisevänä pitivät kuulemma jotkut. Mutta oli myös intomielisiä ylistäjiä. Mielpiteet taitavat jakautua tavallistakin jyrkemmin. Ainakaan emme tee nyt tyynen levollista sillanpääläistä epiikkaa, mitä monesti ennen on hyvällä menestyksellä koeteltu.

Jotkut ovat ilmaisseet, että Myllykoluun on aina mukava tulla, kun siellä esitetään ihmiselämän kärsimyksiä niin vaikuttavasti, että oma elämä alkaa tuntua ihan mukiin menevältä. Hurskaassa kurjuudessa toistakymmentä vuotta sitten kaikkien henkilöiden elämä meni päin helvettiä. Nyt on virityksemme tyystin toinen. Tämä on eroottinen komedia tanssillisin ja musiikillisin tehostein. Tulkaa vaikka itse todistamaan.

Karonkka Maisemakahvilassa oli vaivaa nähden järjestetty ja tunnelma katossa, kuten usein sillloin kun vastukset on voitettu ja vaatteet vaihdettu ja pantu toiset kuivumaan. Pidin puheen, missä kehuin itseämme. Me ollaan hyviä kaikki! Miten tyydyttynyt olikaan mieleni, kun sitten suviyön himmenevässä valossa astelin hiljalleen kylätietä kotiin. Se on nyt tehty, eikä mitään syytä hävetä, iloita vain.

28.6.2015

 

 

 

 

 

 

Vanha kirjallisuus nuortui

Juhannus, Sastamala, Myllykolu 2015 042

Puhelemme intohimoisen viisaita Anna-Leenan ja Rikun kanssa.

Kova vauhtiviikko takana. Tällaisia ei saisi olla usein.

Aletaan Sastamalasta. Aivan loistavat avajaiset! Yhdistyneet soittokunnat töräyttelivät komeasti tulomusiikkia, ja juontaja Juhani Seppänen ja puheenjohtaja Leena Majander avasivat pelin. Onko koskaan kuultu niin hienoja, mietittyjä ja laajakaarisia puheenvuoroja kuin tällä kerralla.

Jorma Uotinen osaa ottaa yleisön, samalla hänen puheensa Intohimosta yltyi huipputyylisen esseen mittoihin. Eiköhän se ilmaannu tuonne Vanhan kirjallisuuden sivuille. Mieleeni jäi erityisesti hänen vaatelias, tiukkarajainen, miltei ahdasmielinen taidekäsityksensä: kaikenlaista puuhastelua on nykyisin lupa kutsua taiteeksi. Nopeaa tietä tähtiin ei ole.

Samaten muodikas kansainvälisyyden obsessio sai ansaittua kyytiä: hyvä on hyvää kaikkialla, paska on paskaa Pariisissakin.

Näin leiskautti ”lähinnä silmälaseistaan tunnettu Uotinen” (kuulemma jonkun toimittajan nerokas määritelmä). Olin todella iloinen, että sain hänet talvella taivutetuksi avajaisiin puhumaan. Yhtä tyytyväisiä saatoimme olla myös Juha Hurmeen miljardien vuosien takaisista terveisistä ihmissuvun kamppaillessa alkumerestä halki erämaiden, sotien ja nälkävuosien tänne Sastamalaan puhumaan vanhasta kirjallisuudesta, jopa intohimosta. Monesti tuo ihmissuvun taival on ollut hiuskarvan varassa katketa, Hurme ounasteli.

Vain ihmissuku voi pelastaa maapallon, koska se osaa lukea, mitä maapallo itse ei osaa.

Olihan päivillä paljon muitakin kohokohtia, kuten lauantaiaamun erinomainen ja elävä Raamattu-keskustelu, Hannu Taanila provosoijana ja toinen Hannu Mäkelä sekä Martti Myllykoski altavastaajina, puheenjohtajana Sakari Katajamäki.  Tuli taas tarve lukea Raamattu kunnolla, joskus ihan varmasti sen teenkin.

Niin ja se meidän perjantainen Kirja ja intohimo -sessio, jossa kaunokirjailijat Anni Kytömäki, Päivi Alasalmi, Anna-Leena Härkönen ja Riku Korhonen (onneksi yksi mies) kunnostautuivat älykkäillä, hauskoilla, oikeastaan vähemmän intohimoisilla tunnustuksillaan. Tässä keskustelussa oli ilo toimia puheenjohtajana, yleisökin tuntui elävän mukana.

Oli myös korkeatasoista musiikkia. Vesa Sirén esitteli Sibeliuksen monia intohimoja, ja nuorekas trio sellisti Jussi Makkosen johdolla soitti hurmaavan raikkaasti mestarin tunnettuja kipaleita.

Huipentumana sitten lauantai-iltapäivän rivojen runojen kavalkadi ”Tupa ryskyi, parret paukkui” – esittäjinä Eero Enqvist, Pinja Hahtola ja Petra Lampinen, jotka olivat niin ronskin vetreässä vireessä, että yleisö pysyi paikalla päivien tappiin saakka. Intohimoa siis riitti, seksiä ja sensualismia unohtamatta.

Yleisöä tulvehti joka istuntoon Sylvään suuren salin täydeltä parvekkeen seisomapaikkoihin saakka. Kun vähän pienemmässä auditoriossa keskusteltiin niinkin kiihdyttävästä aiheesta kuin Akseli Gallen-Kallelasta, kymmeniä kiukkuisia jäi ovien ulkopuolelle.

Jos kirjallisuustapahtumaa mitataan ulkomaille ulottuvien klikkausten mukaan Sofi Oksasen tapaan, tällainen tuhansien suomalaisten lukijain, kirjailijain ja kauppiaiden kohtaaminen tuntuu tietysti kotikutoiselta. Mutta juuri sellaisena sillä on oma vankka paikkansa, on ollut yli 30 vuotta. Ensikertalaisille on aina yllätys, kuinka massiivisesta tapahtumasta on kysymys.

Aamulehden toimittaja Matti Kuusela seurasi päivät esimerkillisen aktiivisesti, kirjoitti yhden upean esseen ja kaksi täysipainoista selostusta päivien tiimoilta. Hänen laaja juttunsa ”Sastamala, hämärän intohimoni kohde” lehdessä 26.6. voitaisiin nimittää Sastamalan kansallisesseeksi ja kehystää julkisten rakennusten seinille. Uskoisin että Kuuselalle myönnetään itsenäisyyspäivänä Pro Sastamala -mitali, vaikka hän moittikin kaupungin nimen valintaa ja oli Tyrvään kannalla.

Jos nyt joku haluaa vajaista huomioistani turhautuneena tietää mitä ja mistä Vanhan kirjallisuuden päivillä todella puhuttiin, kannattaa lukea Aamulehdet 26.-28.6.  ja saman tien päivien omat sivut netistä. Päivien sosiaalisuus ja väkirunsaus on sitä luokkaa, että valitettavan vähän jäi taas aikaa pääasialle: itse kirjoille, niiden löytämiselle. Omaa Sillanpäätäni signeerailin SKS:n osastolla sillä seurauksella, että kirja myytiin loppuun. Mutta ei hätää, kaupoissa vielä riittää.

Lauantaipäivältä kesken rivojen runojen syöksyin suoraan Myllykoluun, esittelin näytelmämme ladossa kutsuvieraille ja vetäisin roolipuvun niskaani, mutta mitä sitten tapahtui, onkin jo kokonaan toinen juttu.

27.6.2015

Sillanpääläinen julkkari

Julkkari 23.6.  Kaksi tyytyväistä, tekijä ja kustantaja.

Nyt on kirjat julkistettu.

Eilen oli erinomaisen mukava tilaisuus Nuuttilassa. Saimme julkisuuteen kaksi tuoretta teosta: oman Sillanpää-elämäkertani sekä F. E. Sillanpään Seuran historiikin vuosilta 1975-2015.

Taatanaitan Pitopassurit tarjoili kuohuviiniä, kivaa pikkupalaa ja kahvia. Vanha pappila tuli yllättävän täyteen seuran jäseniä, johtokuntaa, puheenjohtajia ja median edustajiakin ilahduttava määrä, kärjessä Aamulehden Matti Kuusela.

Ei ole julkkareita ennen Hämeenkyrössä pidettykään, ei ainakaan minun kirjoistani. Kirjakahviloita on kyllä vietetty kymmeniä. Nyt SKS:n kutannusjohtaja Tero Norkolakin ponkaisi Helsingistä paikalle ja piti hyvän puheen, esitellen sekä kustantamonsa pitkää maineikasta historiaa ja nykyisyyttä että tätä Sillanpää-kirjaani, joka olikin alkuaan hänen ideansa.

Minähän menin pari vuotta sitten ehdottelemaan, että jos ottaisivat vaikka määrämittaisia on demand -painoksia näistä vanhoista Sillanpää-opuksista, jotka oli vähiin päin loppuunmyyty. Tällöin Tero heti päätti, ettei mitään uusia painoksia: mieluummin kokonaan uusi kirja! Ja sehän nyt entisten pohjalta koottiin ja päivitettiin.

Tässä sitä ollaan. Huikaisevan keventynyt olo vallitsee. Vähän pitkäksi tämä seurustelu Sillanpään kanssa on venähtänyt, myönnetään, mutta olen sentään muutakin välissä tehnyt. Kun aloitin 1983 SKS:n kirjailijana, tuntuu nyt hienolta kiertyä takaisin vanhimman ja arvokkaan kustantamon huomaan.

Sillanpääläisiä

Ihanat historioitsijat, Anna vasemmalla ja Vilja oikealla.

Yhtä suuri ilonaihe on teos Sillanpääläisiä eli tämä Anna Ulvisen kirjoittama historiikki seuramme kunniakkaista vaiheista. Viljan kanssa sitä sitten kuvitimme ja toimitimme, ja lopputulos on raikas, eloisa ja visuaalisesti tyylikäs.

Miten monet muistot siinä kulkevatkaan. Yhtä jalkaa seuran kanssa eteni elämäkerrallinen tutkimukseni, molemmat hyödynsivät toisiaan. Ja kyllä siinä aika tavalla rikastui myös kyröläinen kulttuurielämä säteillen laajemmallekin alalle. Kirjaa saa alkuun ainakin näistä meidän museoista, Myllykolusta ja Töllinmäestä sekä kahvila Kehäkukasta. Edulliseen parinkympin hintaan! Ja elämäkertaa tietysti hyvistä kirjakaupoista.

FES-kuusikko  FES-johtokunta 85

2015                                                1985

Sitten kaikkein suurin ilo: koko se kuusikko, joka seuraa 40 vuotta sitten lähti perustamaan, oli paikalla Nuuttilassa! Kuvassa istumassa vasemmalta Matti Huusari (ensimmäinen pj), Pirkko Pitko ja PR (ens. sihteeri) sekä seisomassa Kauno Perkiömäki, Jorma Mikkonen ja Pertti Nykänen. Siinä me ollaan ja hengissä kaikki! Vertauskohtana sama nuori joukko Viehätyksen portailla isännän syntymäpäivillä.

Samoin entiset puheenjohtajat yhtä lukuunottamatta pääsivät paikalle. Oli monin tavoin liikuttavaa perhetapaamisen tuntua.

Nyt annankin kuvien puhua, kun siihen kerrankin on aihetta ja aineistoa. Sanat tahtovat nääs loppua. Matti Kuuselan ansiokas juttu tänään Aamulehdessä herkisti heti mieleni. Totta, noin leijuvaksi tunnen nyt oloni, Matti oivalsi taas olennaisen.

Ja päälle päätteeksi: Vilja ilmoitti, että Joutsenten reitti on myöntänyt tuntuvan rahasumman tulevan oopperamme toteuttamiseksi! Asian vahvisti Petri Rinne puhelinsoitolla. Kuinka kaikki nyt näin myötäisesti puhaltelee! Ja vielä samana päivänä. Oi juhlaa ja juhannuspäivää…! Sitä oikeaa, meinaan. Vettä tulee mutta tulkoon!

24.6.2015

Juhannus oli ja meni

Veijo-Meri-1960

Veijo Meri sanoi joskus, että teatteri-ihmiset soittavat kirjailijalle yleensä joko jouluna tai pääsiäisenä tai kun kirjailija on häissä tai hautajaisissa. Tyylilleen uskollisena Meri lähetti meille uutisen kuolemastaan keskellä juhannusta.

Hän oli niitä kirjailijoita, jota tuli seuratuksi teos teokselta. Muistan yhä kohtia vähän kummallisesta esikoiskokoelmasta Ettei maa viheriöisi (1954). Kuinka siinä kuvattiin maantie niin kuin joku taivaankappale. Manillaköydestä (1957) tuli varhain kulttikirja, se vähän häiritsi lukemista. Se analysoitiin niin perusteellisesti. Samoin tv-elokuva työntyy mielessä tungetellen kirkkaan tekstin eteen.

Kun Peiliin piirretty nainen ilmestyi 1963, olin juuri aloittanut suomen ja kirjallisuuden opinnot. Meri sai samana syksynä Sillanpää-palkinnon, mestari täytti 75, vastaanotto oli Ilvestiellä. Saara kertoi, että kun palkinto piti luovuttaa, Merta ei tahdottu löytää mistään. Pieni mies oli hukkunut juhlayleisön selkien taakse. Taata keräsi kaiken huomion, Veijo pujotteli ujona joukon seassa.

Luin romaania nyt uudelleen alusta. Ihmeen tutulta se edelleen tuntuu. Siinä puretaan ja tehdään lastia kulmakaupassa, pikkutarkasti kuvattuna. Tuntuu ihan tarkoituksettomalta kohtaukselta kuten Merellä usein, kunnes kuva alkaa hahmottua. Mikä jäi mieleen? Se kadulla seisova nainen, joka ”piti jalkojaan tuolla tavalla, kai sillä on siihen syynsä, se kai tuuletti”.

Kirjailijan vanhuus on kamala, Meri totesi jossakin esseessä. Vaikenemista kesti tämän vuosituhannen ajan. Nyt kirjailija on päässyt lepoon, mutta teokset elävät ja herättävät edelleen levotonta värinää lukijoissaan. Tuskin kuitenkaan luen Peiliin piirrettyä naista enää kokonaan.

Juhannus meni aika hiljaisesti, Tuulikki laulatti meitä haitarinsa säestyksellä ja läpi kastunut kokko sentään saatiin miesvoimin syttymään. Hajoten ja harotellen se paloi loppuun. Jotenkin se symboloi tätä märkää juhannusta, joka taas olla juhlavoi väärällä paikalla. Ilomielin olisin viettänyt oikeata Jussia huomenna ja ylihuomenna, mutta yhteisön paine voitti. Sitä paitsi tulevina päivinä on jo uusia menoja. Hetken huokaus on paikallaan.

Kun vettä roimii, sitä sahtiakin tulee kaadelluksi turhan reippaasti. Seurauksena hiljainen turtumus. Mieli ei lähde lentoon kuten joskus nuorempana. Sauna sentään lämpeni, kolmet muhkeat ateriat nautittiin, kymmenpäinen seurue löysi huvinsa, vaikka isäntää vähän väsytti. Kiihkeä alkuvuosi vaatii veronsa?

Olihan käytävä harjoituksissakin sunnuntaina, aika laiskaa ja laahailevaa meininkiä, mutta me parannetaan alkavalla viikolla. Risto Ojanen tuli tarkistamaan Elisan kanssa mitä Myllykolussa nyt meinataan. Mitä mietti teatteritieteen tohtori ja Porin Teatterin ex-johtaja siellä katsomossa kökötellessään? Ehkä perästä kuuluu. Mä en ainakaan ollut vedossa, tunnustettakoon. Mutta mä nousen vielä!

Vuoden käännekohta on joka tapauksessa taas eletty, aina aamulla rantaan kulkiessani ja palaneen kokon savuavaa tuhkaa silmätessäni tajuan päivien taas pitenevän ja syksyn lähenevän. Elämänkin joskus päättyvän.

22.6.2015

PS Marja väittää, että oli oikein hauska juhannus ja lapset ja nuoret nautti kokosta ja tunnelmasta, mikä oli todistettava. Minäkin kuulemma innoissani hihkuin, hm.

Blooms Day

Waltteri 008

Aamulla havahduin kiivaisiin koputuksiin keittiön oveen. Kuka pyrkii sisään noin innokkaasti?

Siellä oli vaalea tiukan oloinen nainen, jolla oli vain yksi repliikki: ”Lava!” Hän selitti viron ja suomen sekakielellä sekä eleillä, ettei hänen autonsa mahdu meidän portille. Kauempana Sillanpääntiellä jymötti kahden talon kokoinen rekka.

Sieltä haimme kottikärryillä todellakin lavan, lastattu raskailla pahvilaatikoilla. Nyt jo arvasin, että F. E. Sillanpään elämäkerta se siinä teki tuloa Hämeenkyröön näin painokkaalla tavalla. Kirja on painettu Tallinnassa, sieltä se suoraan ovelleni rahdattiin.

Juhlavaa on aina availla uutta painotuoretta kirjaa. Nyt tuntui tavallistakin syvempi vihlaus mahanalassa. Pitelin käsissäni pitkän kaaren tehnyttä painotuotetta. Ensimmäinen osa Sillanpää-teostani ilmestyi 1983, toinen osa 1988 ja kolmas osa 1993. Ja nyt se viimein on saatettu kompaktiin muotoon yksiin kansiin.

Tätä ihmetellessä päivä sitten kuluikin. Soitin iloiset kiitossoitot SKS:n kustannustoimittajalle Pauliina Rihdolle ja tiedottajalle Minttu Nikkilälle. Hienosti toimittu!

Jotain muutakin askartelin, vähän nylkytin eteenpäin kahta muuta kirjatekelettä, kunnes karautin kylille asioille. Päähäni pisti käydä kirjapainossa katsomassa, kuinka FES-seuran historiikki jaksaa. Sehän on luvattu juhannukseksi.

Elorannan veljekset hymyilivät salaperäisesti. Siinä samassa minulle leikattiin ihka uunituore kappale historiikkia. Hitto soikoon! Kaksi uutta opusta samana päivänä! Molemmat vuosikymmenten urakoita, seuran vaiheita on tallessa neljä vuosikymmentä, nimihenkilön elämää yli seitsemän vuosikymmentä. Näistä vielä lähemmin, kunhan ne ensi viikolla kunnolla julkistetaan.

Kun vielä käväisin illalla Myllykolussa näytelmäharjoituksissa, päivä oli sananmukaisesti täynnä Sillanpäätä. Kesäinen trilogia valmistuu: kaksi kirjaa ja yksi näytelmä.

Vaalea ilta himmeni sitten muistoja seuloessa, Marjan kanssa puhellessa. Kuohupullokin poksahti. Meillä oli kahden hengen juhla huoneessamme.

Pannaas tuonne vielä yksi kuvallinen kirja-aihe killumaan Helsingistä: Hagelstamin antikvariaatin kesäkuun ikkuna, johon sain valita sata mieleni mukaista opusta valioliikkeen uumenista. Se on Cecilin hyvä myynninedistämisidea, aina joku tunnettu lukija valitsee kuukauden ikkunan Uudenmaankadulle. Kuvaa otettaessa kymmenkunta oli jo ostettu pois. Käykäähän ihmettelemässä ja ostelemassa, näinä viileinä päivinä parasta ajanvietettä taitaa olla lueskelminen sisätiloissa.

16.6.2015

PS Blooms Day? Tottahan Joycen Odysseuksen tunnette.

Janakkalan pappilassa

Janakkala  Pappilan herra Juha.

Ensimmäinen kesäpäivä lämpeni, kun istahdimme vanhan pappilan lehtevään piharyhmään. Kuohuviinipullo poksahti punaisen aitan varjossa.

On ollut puhetta pitemmän aikaa, että kävisimme Juha ja Catarina Vakkurin vieraina Janakkalan pappilassa.  Kutsu on ollut voimassa, ajankohtaa on siirrelty ja lykätty eri syistä. Liikaa kiireitä kummallakin. Mutta nyt vierailu viimein toteutui.

Olikin komea nähtävyys!  Juha ja Catarina ovat hankkineet varsinaisen residenssin, joka on taatusti teettänyt kunnostustöitä. Näin vanhat hienot pappilat ovat laajemminkin aikojen saatossa yksityistyneet. Aika usein, kuten Hämeenkyrössä, niistä on tehty seurakunnan tai muun yhteisön toimitiloja. Älytön verotus ajoi kirkkoherrat tiilitaloihin. Kuinka muutos on vaikuttanut heidän nauttimaansa arvovaltaan, joka aleni kyllä muutenkin kaiken maallistumisen seurauksena.

Saunoimme Juhan kanssa, nautimme Catarinan valmistamaa illallista ja puhelimme puoleen yöhön kaikenlaisesta. Juha on monipuolinen ja intensiivinen keskustelija. Monista kysymyksistä olimme samaa mieltä, muun muassa suomalaisen futiksen alennustilasta, klassisten näytelmien osoittelevasta modernisoinnista ja Hesarin kulttuuriosaston viihteellistymisestä.

Töitäkin teemme kumpikin aika vilkkaaseen tahtiin. Juha kirjoittaa ilmeisesti aina milloin ei hoida Villa Karon asioita tai matkaile Afrikassa. (Silloin kirjoittaa tiheitä muistiinpanojaan, jotka jalostuvat kirjoiksi.) Hänen korkea työhuoneensa seinät peittävine kirjahyllyineen on varmasti inspiroiva. Majakovskin kuva vartioi hänen työrauhaansa, ikkunain takana rehevät syreenipensaat. Juha voi toisaalta kirjoittaa myös Helsingin asunnossa tai Beninin kattoterassillaan. Liikkuva maailmanmies.

Ihailimme pappilan lukuisten huoneiden, varsinkin laajan salin, huolekasta entisöimistä. Vertauskohtana kävi mielessä Matti ja Minni Huusarin kunnostama Tuomarin talo Ikaalisissa. Nämä urakat vaativat taitoa, pitkäjänteisyyttä, tyylitajua ja tietysti varoja.

Nukuimme hienossa vaaleanpunaisessa kamarissa. Aamulla selailimme lehtiä verannalla, nautimme hyvän aamiaisen ja ajelimme ripeksivässä sateessa takaisin Viehätykseen.

Pyynikin Avioliittosimulaattori saa kiintoisan ristiriitaiset arvostelut: Hesarin Lauri Meri tyrmää tyylien välillä huojuvan esityksen melko täydellisesti, Anne Välinoro Aamulehdessä taas on aivan innoissaan ja täräyttää 5 tähteä! Lauria vaivasivat esityksen kliseet kuten minuakin. Olisiko osuvin arvio silti jossakin puolivälissä. Positiivista on se, että vanha kesäinen päänäyttämö luottaa iskelmällisten vuosien jälkeen taas laadukkaaseen kirjalliseen perustaan. Veera Niemisen romaani on tietenkin monivivahteisempi kuin teatterissa nähty pelkistys siitä.

Pieni levähdys ja lounas kotona, taas areenalle. Sade vihmoo läpi Myllykolun harjoitusten. Urheasti painamme  komediaa neljättä tuntia. Välillä tuli uskon puute, mutta kun aikamme jauhettiin, lopussa alkoi pieni toivo pilkahdella. Ehkä tästä vielä oivallinen näytelmä saadaan tästäkin.

Jotenkin jäin vaatteita kuivatellessani katsomaan Kalle Päätalosta kertovan sarjan viimeistä osaa. Olenhan sen nähnyt ennenkin, lukenut pohjana olevat opukset, tehnyt niistä sovituksen Pyynikille vuonna 2000. Silti kuvaus kosketti vieläkin. Elina Halttusen sovitus ja Hannu Kahakorven ohjaus tavoittavat jotakin hyvin aitoa, ennen muuta Kai Lehtisen erinomaisen näyttelijäntyön ansiosta. Kyllä siitä Kallen tunnisti.

Lopussa pari turhaa asiavirhettä: kirjamessuja ei ollut 1958, tavallinen matinea Kauppakorkeakoulussa kylläkin. Eikä esikoiskirjailijaa, tuntematonta rakennusmestaria vielä tituleerattu mestarikirjailijaksi! Mutta Ville Revon kustannusvirkailija oli hyvin tavoitettu, hänen tarkkasilmäinen otteensa, joka Kallesta nosti kirjailijan. Olisi hän kai muutenkin väellä ja voimalla murtautunut läpi, mutta hienosti Ville näki heti alussa miehen mahdollisuudet, kun muut hylkäsivät.

15.6.2015

Waltteri juhlittavana

Waltteri 003

Hän saapui Myllykoluun. Saimme onnitella Waltteri Torikkaa johtokunnan voimin. F. E. Sillanpään Seuran johtokunta hyväksyi lopullisesti suuren oopperahankkeen, joka herätti taloudellis-värisyttävää epäröintiä vielä vuosi takaperin. Mainostempaus Tähdet tähdet -kisassa onnistui täydellisesti.

Vaatimaton Waltteri kertoi, että hänellä oli puolen tunnin nimmarijono äsken Savoy-teatterin konsertin jälkeen. Don Giovannikin meni putkeen Kroatiassa. Seuraavaksi Amsterdamiin ja Lontooseen. Pitelemme silti tukevasti kiinni miehen takinliepeestä.

Illalla oli suuret voitonjuhlat Mäntylässä, järjestäjänä Waltterin ihana äiti Annikki. Kyläläisiä ja kyröläisiä paikalla kunnanjohtajaa myöten. Pukukoodi tilanteen mukainen, Mäntylän tähtikin valittiin. Vilja pisti pikavauhtia pystyyn parodian tv-kisasta, joka kuulemma läkähdytti katsojat nauruun.

Me emme sitä nähneet, sillä meidän piti rientää välillä Pyynikille ensi-iltaan. Kesäteatteri täyttää 60 vuotta ja minäkin toimin 10 vuotta sen puheenjohtajana. Juhlakesän näytelmä on Veera Niemisen esikoisromaanista dramatisoitu Avioliittosimulaattori. Vahva näyttelijäkaarti esittää hyvin tutuilla kliseillä etenevän kuvauksen karjalaisen ja varsinaissuomalaisen heimon yhteentörmäyksestä. Vanhat vitsit ovatkin siitä hyviä, että varmasti tietää missä sopii nauraa. Sanoo Esko Roine mitä vaan niin yleisö remahtaa. Takuuvarmoihin koukkuihin ripustuva ohjaus Tommi Auvisen.

Odotan kiinnostuneena, mitä Minna Ohtamaa tästä kirjoittaa. Aamulehti on saanut uuden räväkän kriitikon. Oli mitä mieltä hyvänsä hänen käsityksistään, juttuja lukee mielikseen. Kriitikko ilmaisee ajatuksena selvästi ja siekailematta. Ilmeisesti hän tietää, että kun haukkuu reippaasti suuren suosikin (Komediateatterin Tankki täyteen) niin kriitikko ainakin huomataan.

Matti Pitko puolestaan pistelee Mauri Pekkarista tämän pienuudesta, mitä hän on tehnyt lukuisasti aiemminkin. Kun erehdyin arvailemaan, että Pitko näyttelisi Pätkää Valkeakosken kesäteatterissa, mies loukkaantui niin verisesti, että peruutti jokakesäisen jalkapalloturnauksemme. Sellainen on humoristin herkkähipiäinen sielunelämä, ottakaa se huomioon.

Aamulehti ei ole nähdäkseni arvioinut mitenkään Ilmajoen Merikanto-oopperaa. Mistähän sekin johtuu, eikö mahdu levikkialueelle. Hesari ja Hbl ovat kirjoittaneet siitä isosti ja myönteisesti. Ilmajoki onnistui jälleen.

Päätän ooppera- ja teatterikatsaukseni Waltteri Torikan herättämiin onnenhyrinöihin erityisesti Mäntylän naispuolisessa juhlajoukossa. Marja luultavasti kehystää yllä olevan kuvan vuoteensa päätyyn. Olisin pitänyt puheen aiheesta, kuinka Hämeenkyrö on ennen ja nyt laulettu maailmankartalle, mutta juhlat jo hiipuivat kun palasimme. Säästelen hyvää aihetta musiikkitieteelliseksi esseeksi, perästä kuulette.

13.6.2015

 

 

Kylmää ja kaunista

aukeava

Kuka kirjoittikaan: ”Suomessa on niin kylmä, täällä on kylmä kesälläkin.” Pyörii mielessä, mutta en muista.

Valitamme kilvan tuulta ja viileätä säätä, mutta jos kovasti hommaa pihalla, hiki tulee. Minä ainakin rämmin rannasta kuumissani ja selkä märkänä. Ei siinä sään viileyksiä huomaa. Ja sisällä on vallan mainiota tehdä näitä loputtomia kirjoitushommia.

Äsken harjoittelimme Myllykolussa, joka sijaitsee niin mukavassa luonnonkattilassa, että siellä lämpenee aina. Vielä sujuu vähän takkuisesti, ohjaajakin meitä läksytti. Sunnuntaina on hei pantava uusi pykälä silmään!

Kokko alkaa kohoilla rantaniityllä, kaikenlaista raivausta vielä tarvitaan. Tauno teroitti moottorisahani, nyt taas uusin innoin luonnon kimppuun. Kaunista ja rehevää on, syreenit nuokkuvat huumaavasti kukkien, omenapuut helottavat valkopunaisina. Säätäkö vielä pitäisi moittia?

Perunat on maassa, laituri korjattu ja tervattu vene kuivuu.  Marja kitkee minkä kerkiää, muistuttaa kuitenkin viisaasta sitaatista:  ”Kasvien ystävä jättää pihan hallitusti hoitamatta”. Kaikki toiveet korkealla. Saunoakin ehdittiin, mutta kylmää on vielä järven vesi. Ruohoa sentään leikattu vimmatusti, pihatraktori säksättää iloisesti.

Euroopan komissio ei panekaan Suomea erikoistarkkailuun, onhan sekin huojentava uutinen. Saadaan edelleen vapaasti haukkua hallitusta, jonka kuristustoimet pitävät maan taloutta edelleen omassa hallinnassa eikä vieraiden. Onhan se tietysti siivotonta, että noin määrätietoisesti aiotaan toimia. Olisihan hauskempaa luopua  ikävistä päätöksistä ja tehdä vaan kaikkea kivaa.

Aktiivinen presidentti lähtee puhuttelemaan Putinia. Ennen Moskovaan matkattiin toisella mielellä, lähinnä kuunneltiin mitä kuuluu ja kuka käskee. Sipilä tuli hyvin toimeen Tukholmassa ja Virossa, Soini seikkailee Brysselissä, Stubb milloin missäkin. Tämähän on siis se konservatiivinen ja sisään kääntynyt Suomi, eikö totta.

Maanantaina tehtiin pitkästä aikaa lehtijuttua Helsingissä, hillitysti poseerattiin, millintarkasti rouvaa meikattiin ja puettiin ja asiaakin yritettiin puhua. Äärimmäisen huolellista hommaa, lehdillä kova kilpailu. Tulos lävähtää heinäkuussa nähtäville. Yhtäkaikki Klippanilla (Saaristossa) oli kaunista vaikka satoi ja hyvä lounas.

Kesäteattereihin ei ole oikein vielä ehditty, kun on hommia ja noita omia harjoituksia, mutta huomenna aletaan. Ajatus kulkee kankeasti, paras lopettaa tähän, tulossa joka tapauksessa vilkas viikonloppu.

11.6.2015

PS Eilen tuli kuluneeksi 27 vuotta siitä, kun väittelin Helsingissä. Näin aika virtaa virtaavassa maailmassa.

Juhlitaan ystäviä

Mailan jubile

Maila säteilee meidän välissä, Jaskan ja minun.

Tämä on juhlien aikaa, satoi tai paistoi.

Aloitettiin lauantaina rosvopaistilla, jonka Lepolan Mauri valmisti taidokkaasti tuolla Laitilan perällä hauskan huvilan takapihalla. Vaimonsa Marja on hänkin lopettanut nyt opettamisen kirkonkylässä ja täyttänyt samalla pyöreitä; monta syytä juhlaan. Joukko ystäviä kokoontui onnittelemaan.

Lammaspaisti kuumasta maahauteesta nostettuna maistui taivaalliselta, samoin possun kylki. Tuli syödyksi liikaa. Virsiäkin lohduksi veisattiin ja muita suvilauluja. Sirpa Eskelä-Haapanen on saanut vakituisen lehtorin viran Jyväskylän yliopiston kasvatustieteissä ja näytti oikein onnelliselta. Ehti moittia Stubbin tyhmää lausuntoa proffien kolmannesta lukukaudesta; useimmathan tekevät sitä jo.

Sade ei rosvopaistia haitannut, mutta puutarhajuhlien idea vähän kärsi sitten Nokian Kivimäessä, minne kiiruhdimme onnittelemaan hauskaa ystäväämme Maila Böhmiä; pyöreitä tuli hänelläkin täyteen, vaikka ei uskoisi. Miten monet kerrat Maila on ilostuttanut meidän tilaisuuksiamme soittamalla ja säestämällä ja hersyvästi nauramalla; juhannuskokollakin soittanut pelottomasti harmoonia säässä kuin säässä. Joten ei säikähdetty sadetta nytkään.

Mailan juhlissa kuultiin tietysti korkeatasoista musiikkiohjelmaa. Joku sanoikin, että tässä tulee tunne kuin oltaisiin jossakin Sibeliuksen Ainolassa kylässä. Upeata viulunsoittoa, Jaakko Löytyn lauluja ja huippuna se klassikko, Musorgsin Kirppu Jaakko Ryhäsen tulkitsemana ja Mailan säestämänä!

Lisäksi Mailalle pidettiin niin kauniita puheita, että tippa tuli silmään vieraillekin. Varsinkin tytär ja poika luonnehtivat mammaansa mieleenpainuvasti. Yhdyimme monien esittämään näkemykseen, että Mailan kaltaisia hersyvän iloista ihmistä on välttämätöntä tavata silloin tällöin, jotta itsekin pysyisi hyvällä tuulella. Onnittelijoina mm. Sina Kujansuu ja Tuikku Piepponen sekä musiikkiväkeä Nokialta ja Tampereelta.

Sillikaviaari oli mainiota ja muutkin tarjoilut, mutta eihän kahteen kertaan jaksanut perätysten paljon herkutella. Tampereen filharmonikkojen viulisti emeritus intoutui kyökissä kehumaan kirjojani, mikä entisestä nosti juhlan jälkitunnelmaani.

Kun autolla oltiin, tuli lähdetyksi suhteellisen ajoissa, niin että nähtiin vielä, kuinka Barcelona kukisti Juventuksen huippuottelussa. Mutta sitten jo uni voitti pienet juhlijat.

7.6.2015