Vanha kirjallisuus nuortui

Juhannus, Sastamala, Myllykolu 2015 042

Puhelemme intohimoisen viisaita Anna-Leenan ja Rikun kanssa.

Kova vauhtiviikko takana. Tällaisia ei saisi olla usein.

Aletaan Sastamalasta. Aivan loistavat avajaiset! Yhdistyneet soittokunnat töräyttelivät komeasti tulomusiikkia, ja juontaja Juhani Seppänen ja puheenjohtaja Leena Majander avasivat pelin. Onko koskaan kuultu niin hienoja, mietittyjä ja laajakaarisia puheenvuoroja kuin tällä kerralla.

Jorma Uotinen osaa ottaa yleisön, samalla hänen puheensa Intohimosta yltyi huipputyylisen esseen mittoihin. Eiköhän se ilmaannu tuonne Vanhan kirjallisuuden sivuille. Mieleeni jäi erityisesti hänen vaatelias, tiukkarajainen, miltei ahdasmielinen taidekäsityksensä: kaikenlaista puuhastelua on nykyisin lupa kutsua taiteeksi. Nopeaa tietä tähtiin ei ole.

Samaten muodikas kansainvälisyyden obsessio sai ansaittua kyytiä: hyvä on hyvää kaikkialla, paska on paskaa Pariisissakin.

Näin leiskautti ”lähinnä silmälaseistaan tunnettu Uotinen” (kuulemma jonkun toimittajan nerokas määritelmä). Olin todella iloinen, että sain hänet talvella taivutetuksi avajaisiin puhumaan. Yhtä tyytyväisiä saatoimme olla myös Juha Hurmeen miljardien vuosien takaisista terveisistä ihmissuvun kamppaillessa alkumerestä halki erämaiden, sotien ja nälkävuosien tänne Sastamalaan puhumaan vanhasta kirjallisuudesta, jopa intohimosta. Monesti tuo ihmissuvun taival on ollut hiuskarvan varassa katketa, Hurme ounasteli.

Vain ihmissuku voi pelastaa maapallon, koska se osaa lukea, mitä maapallo itse ei osaa.

Olihan päivillä paljon muitakin kohokohtia, kuten lauantaiaamun erinomainen ja elävä Raamattu-keskustelu, Hannu Taanila provosoijana ja toinen Hannu Mäkelä sekä Martti Myllykoski altavastaajina, puheenjohtajana Sakari Katajamäki.  Tuli taas tarve lukea Raamattu kunnolla, joskus ihan varmasti sen teenkin.

Niin ja se meidän perjantainen Kirja ja intohimo -sessio, jossa kaunokirjailijat Anni Kytömäki, Päivi Alasalmi, Anna-Leena Härkönen ja Riku Korhonen (onneksi yksi mies) kunnostautuivat älykkäillä, hauskoilla, oikeastaan vähemmän intohimoisilla tunnustuksillaan. Tässä keskustelussa oli ilo toimia puheenjohtajana, yleisökin tuntui elävän mukana.

Oli myös korkeatasoista musiikkia. Vesa Sirén esitteli Sibeliuksen monia intohimoja, ja nuorekas trio sellisti Jussi Makkosen johdolla soitti hurmaavan raikkaasti mestarin tunnettuja kipaleita.

Huipentumana sitten lauantai-iltapäivän rivojen runojen kavalkadi ”Tupa ryskyi, parret paukkui” – esittäjinä Eero Enqvist, Pinja Hahtola ja Petra Lampinen, jotka olivat niin ronskin vetreässä vireessä, että yleisö pysyi paikalla päivien tappiin saakka. Intohimoa siis riitti, seksiä ja sensualismia unohtamatta.

Yleisöä tulvehti joka istuntoon Sylvään suuren salin täydeltä parvekkeen seisomapaikkoihin saakka. Kun vähän pienemmässä auditoriossa keskusteltiin niinkin kiihdyttävästä aiheesta kuin Akseli Gallen-Kallelasta, kymmeniä kiukkuisia jäi ovien ulkopuolelle.

Jos kirjallisuustapahtumaa mitataan ulkomaille ulottuvien klikkausten mukaan Sofi Oksasen tapaan, tällainen tuhansien suomalaisten lukijain, kirjailijain ja kauppiaiden kohtaaminen tuntuu tietysti kotikutoiselta. Mutta juuri sellaisena sillä on oma vankka paikkansa, on ollut yli 30 vuotta. Ensikertalaisille on aina yllätys, kuinka massiivisesta tapahtumasta on kysymys.

Aamulehden toimittaja Matti Kuusela seurasi päivät esimerkillisen aktiivisesti, kirjoitti yhden upean esseen ja kaksi täysipainoista selostusta päivien tiimoilta. Hänen laaja juttunsa ”Sastamala, hämärän intohimoni kohde” lehdessä 26.6. voitaisiin nimittää Sastamalan kansallisesseeksi ja kehystää julkisten rakennusten seinille. Uskoisin että Kuuselalle myönnetään itsenäisyyspäivänä Pro Sastamala -mitali, vaikka hän moittikin kaupungin nimen valintaa ja oli Tyrvään kannalla.

Jos nyt joku haluaa vajaista huomioistani turhautuneena tietää mitä ja mistä Vanhan kirjallisuuden päivillä todella puhuttiin, kannattaa lukea Aamulehdet 26.-28.6.  ja saman tien päivien omat sivut netistä. Päivien sosiaalisuus ja väkirunsaus on sitä luokkaa, että valitettavan vähän jäi taas aikaa pääasialle: itse kirjoille, niiden löytämiselle. Omaa Sillanpäätäni signeerailin SKS:n osastolla sillä seurauksella, että kirja myytiin loppuun. Mutta ei hätää, kaupoissa vielä riittää.

Lauantaipäivältä kesken rivojen runojen syöksyin suoraan Myllykoluun, esittelin näytelmämme ladossa kutsuvieraille ja vetäisin roolipuvun niskaani, mutta mitä sitten tapahtui, onkin jo kokonaan toinen juttu.

27.6.2015