Kirjamessuilla Turussa

Turun messuilla 2015

Anna Kortelainen vauhdissa, toinen kuuntelulla. Kuva Outi Mäkisen.

Kaksi päivää, kolme kirjaa, kolme haastattelua, lounaita ja illallisia, muu joutoaikaa ja kuljeskelua.

Edelleen Turussa on kodikasta ja jollakin tavoin ulkomaalaista. Sain majan ylellisestä Marina Palacesta, joka miltei vetää vertoja sille Sheratonille, jossa Kroatiassa makailimme. No jaa, saunaosastot puuttuvat, samoin allas ja Adrianmeri, mutta Aurajoki siinä ikkunan alla tyvenesti virtailee.

Sillanpään elämäkerrasta minua haastatteli nuori suloinen Sara Suvitie (mikä nimi!), joka on vastikään tehnyt gradunsa saman kirjailijan ironiasta nuoruudenteoksissa. Mahdollisimman hyvä lähtökohta haastattelulle, josta tulikin vaivaton ja asiantunteva. Fioren katsomo oli täynnä, seisojiakin riitti. Kun Suvitie kysyi, kuinka moni on lukenut Sillanpäätä, lähes kaikki viittasivat. Signeerasin muutaman opuksen.

Isolle Agricola-lavallekin tuli paljon yleisöä, kun Anna Kortelaisen kanssa yhteisvoimin selvittelimme kirjojamme Anna-Riikka Carlsonin johdatellessa. Anna on eloisa ja hauska, kertoili kirjastaan Huonon matkailijan päiväkirja, jonka pääosin luinkin, varsinkin ne kohdat, joissa kerrotaan Annan isoisän Reino Peltosen kontakteista Tulenkantajiin ja matkoista Pariisiin. Erään työläislähtöisen kirjailijaksi haikailevan vähän surunvoittoinen tarina, joka päätyy sodan jälkeen katoamiseen Tukholmaan ja ilmeisesti pooliittisiin salatehtäviin, joita Anna ei tarkemmin selvennä. Samasta aiheesta Anna on aikaisemmin kirjoittanut fiktiivisen romaanin, tässä on mukana paljon Peltosen jälkeensä jättämiä käsikirjoituskatkelmia.

Minä selvitin tätä Inhaa, josta kertova romaanini Intoilija ehtikin juuri ilmestyä: sain lämpimäiskappaleen Södikalla torstaina, kun Helena Ruuskan erinomaista Eeva Joenpelto -elämäkertaa julkistettiin. Senkin ehdin kiintoisimmilta osiltaan lukea, räväkästi ja suorasukaisesti on siinä kerrottu Eevan menestystarina syvine traagisine varjoineen. Tästä olisi paljonkin sanottavaa, mutta aiheeseen on palattava, kunhan kirja on kunnolla luettu. Lupaavalta tuntuu!

Intoilijaani olen ehtinyt vähän selata, formaatiltaan mukava ja käteen sopiva romaani, eikä kerrontakaan nyt hullummalta vaikuta. Messuille sitä ehti vain muutama kappale eikä niistäkään Kansallisessa kirjakaupassa suorastaan kilpailtu.

Perjantai-iltana oli selvitettävä kaupungin vastaanotto sekä pitkä illallinen Smör-nimisessä gourmetravintolassa Auran rannalla. Henrikki Timgren kutsui minut kanssaseurustelijaksi viihdyttämään ruotsalaisia kirjailijavieraita, Kristina Ohlsonia ja Herman Lindqvistia puolisoineen, myös toisen dekkaristin Stefan Ahnheimin piti tulla, mutta hän jäi Arlandan kentälle kukkumaan. Kone myöhässä.

Vaihtuvien ruokalajien ja viinilasillisten myötä keskustelu sulautui yhä vilkkaammaksi, ja saimme kuulla varsinkin Hermanin pohdintoja kuningashuoneen kohtalosta: liian monien tavallisten naimakauppojen myötä instituutio menettää merkityksensä 15 vuodessa, hän ennusti. Eikä hän ollut tyytyväinen myöskään oppilaansa Victorian nimenvalintaan pikkuoprinsessalle: Estelle sopii yökerhon kuningattarelle ja tavalliselle lapselle, mutta mitään historiallista kuninkaallista jatkuvuutta se ei ilmennä.

Hermanin puolalaissyntyinen rouva osoittautui iloisen kriittiseksi suhteessaan uuteen kotimaahansa Ruotsiin; molemmilla tuntui olevan lämmin kontakti Suomeen. Pakolaiskysymystäkään ei voitu välttää, aika huolestuneilta Lindqvistit vaikuttivat, huolenaan varsinkin aidon Ruotsin säilyminen tässä paineessa. Ruotsi demokraattien kohtelu oli heistä typerää, ei voi suhtautua kansan viidenneksen kannattamaan puolueeseen kuin tyhjään ilmaan.

Lauantaina oli vuorossa kirjani Nuoruuden neljäs näytös, josta kyseli Turun Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Tuomo Karhu. Ihan letkeää jutustelua Kuistilla. Karhulta kuulin messujen iloisimman uutisen: meidän Alma ja hänen nukketeatteriryhmänsä on saanut Kritiikin punnukset. Jo toinen palkinto heille tänä vuonna! Karhu todisti, että nämä nukettajat ovat ainoa uutta luova ja rajoja rikkova teatteri-ilmiö nykyisessä Turussa. Onneksi olkoon!

Ohimennen kuulin otteita Teemu Keskisarjan jykevästä kerronnasta, aiheena Kirves eli Huittisten kaamea joukkomurha sotavuosina. Keskisarja saa minkä tahansa verta tihkuvan tarinan elämään. En silti lukisi siitä yhtään sen enempää kuin jo Tieto-lavalta kuulin.

Kahvijonossa sattui ilahduttava kohtaus. Minua tervehti sivusta reipas ääni, ja kirjailijahan siinä, nimittäin Sauli Niinistö. Hän oli kiinnostunut Olavi Paavolaisesta, oli juuri lukemassa kirjaani ja teki hyviä tarkentavia kysymyksiä silmällä pitäen tulevaan keskusteluaan Jörn Donnerin kanssa Helsingissä. Kiittelikin kirjani jäntevää kerrontaa. Innostava tunnustus. Missä muussa maassa presidentti kuljeskelee kirjamessuilla kuin kotonaan ilman näkyviä turvamiehiä (kaiketi joku olikin)?

Emmekä vieläkään päässeet aivan vähällä, vaan juuri aikeissamme poistua paikalta tulivat vastaan Marketta ja Matti Klinge; siitä samassa lähdettävä kahville ja puhelemaan viisaita yli tunnin. Juhlianikin muistelimme, lähinnä pariskunnan kesäretkeä Pekka Tarkan johdolla halki Pispalan Kyröön  ja yöpymistä motellissa, Kyro Oy:n entisen johtajan  ja Pekan ex-appiukon asunnossa. Sain Matilta omistuksen muistelmiensa kolmanteen uunituoreeseen osaan Anarkisti kravatti kaulassa, jossa eletään minullekin kovin tuttua 70-lukua. ETY-kokouksesta puhuttiin ja Karjalaisen syrjäyttämisestä.

Matti perustelee esipuheessa hieman yllättävää nimitystään anarkistiksi: hän on historioitsijana myyttien murtaja liberaalien ja vasemmistoradikaalien välimaastossa, vaikka tapakulttuurin puolustajana muodontiukka konservatiivi. Tästä jännitteestä hän pitää nautiskellen kiinni. Kravatti on eurooppalainen symboli, vaikka nykyisin jäämässä pois korkeiltakin herroilta.

Vaihdoin välillä majaa Puolalanpuistoon, missä rennommin aterioitiin ja saunottiin. Kun pääsin sunnuntaina kotiin Helsinkiin, luin Klingeä satakunta sivua. Kiintoisaa asuntohistoriaa tästä meidän kulmilta, Eiran ja Rööperin rajalta. Viranhakua, pienempiä ja suurempia tehtäviä yliopisto- ja julkaisurintamalla. Erittäin kuvaava selvitys ulkopoliittisesta keskustelusta (Komissarovin kirjan pohjalta) Säätytalossa, minne Kekkonen tuli yllättäen kontrolloimaan mitä puhutaan. Puheenjohtajana Klinge vartioi urheasti idänsuhteittemme koskemattomuutta ja piti huolen, ettei kukaan toisinajattelija päässyt huutelemaan ja särkemään julkisivuamme. Oivallista, jo huvittavaa ajankuvaa. Jukka Tarkan kaltaiset suomettumisen historioitsijat kuulevat kunniansa.

Messujen sosiaalinen pommitus on niin vilkasta, että pyhäpäivän lueskeleva lepo oli tarpeen. Kyllähän lavoille ääntä mahtuu, mutta eikö kirjamessujen tehtävä olekin houkutella kävijöitä itse kirjojen äärelle, lukemaan. Näin teinkin.

4.10.2015