Upeita kuvia, villejä sitaatteja

henri_cartie-bresson_magnum_photos_1

Berliinin muuri on rakennettu.

Parhaita Henri Cartier-Bressonin kuvia ovat mielestäni historialliset tilannekuvat – Neuvostoliitosta, Kiinasta, Pariisista. Hän on ihmeellisesti osunut paikalle, kun jotakin kouraisevaa tapahtuu. Hänen kameransa on tallentanut järkyttäviä näkymiä, joskus myös leppoisia, jopa humoristisia, vaikkapa Seinen rannoilta 1930-luvulla.

Ateneumissa voi kierrellä vaikka kuinka kauan, ellei satu kertymään katsojain ruuhkaa. Harvoin näkee näin laajan ja komean valokuvakokoelman. Mustavalkoinen on taiteen aatelia. Tässä jäävät, myönnettäköön, I.K. Inhankin kuvat hienoisesti varjoon, se oli hänen kohtalonsa. Hänen kohteensa oli toinen, luonto ja vanhat kylät, kaupunkinäkymät, kansanihmisten muotokuvat. Oli yhteisiäkin aiheita. Cartier-Bressonilla on hienoja taiteilijain ja kirjailijain muotokuvia. Olisipa Inhakin uskaltautunut enemmän aikansa vaikuttajien kamareihin. Mikä sarja olisi saatu Sibeliuksesta, Halosesta, Ahosta jne.

Istuimme lounaalla Atskin kahvilassa Marjan ja sisarensa Sirkun kanssa, ja äkkäsin siinä myös meidän valokuvataiteemme grand old ladyn Claire Ahon, joka urheasti pyörätuolissa tuli tutkimaan ranskalaisen mestarin kuvia. Näitä on käytävä ihailemassa vielä toiseen kertaan.

Edellisiltana istuttiin seitsemän tuntia Tarkoilla nauttien Hannan ja Pekan yhteisvalmistamaa kuhaa ja käyden vilkasta kirjallista keskustelua. Finlandia-ehdokkaita sivuttiin, vaan ei varsin syvällisesti. Suosikkeja ei paljasteta. Marja on pannut merkille lapsikuvausten runsauden, hän meistä taisi olla parhaiten perillä eri ehdokkaista. Tällä viikolla sieltä alkaa jotakin kuulua, palkintojuhla torstaina.

Emme käyneet keskustelua plagioinnista, eiköhän se ole jo laantunutkin. Asia ponnahti uudesta kulmasta esiin, kun kertasin huomista Tallinnan matkaa varten Paavolaista. Hannu K. Riikosen tietorikkaassa teoksessa on kiintoisa havainto: Risti ja hakaristi sisältää inkojen historian osalta suoria sitaatteja lähdeteoksista ilman lainausmerkkejä tai muutakaan merkintää.  Vielä ahkerampi lainaaja lähteitä merkitsemättä oli Riikosen mukaan huipputuottelias T. Vaaskivi esim. Vaistojen kapinassa ja Huomispäivn varjossa. Tämä pantiin kyllä merkille jo teosten ilmestymisaikaan 30-luvulla (mm. Yrjö Kivimies), mutta ei siitä sen suurempaa haloota nostettu. Essee on sentään lähempänä tietokirjaa kuin romaani, tuo kaikkiruokainen.

Aihetta voisi tutkia enemmänkin. Laura Lindstedt näkyy merkinneen sitaatit huolellisesti romaaninsa loppuun, mitä tapaa Markku Envall jälkikäteen suositteli minullekin. Siinä olisi vain ollut se pulma. että olen paikoin lyhennellyt ja oikonut Inhan tekstiä sen verran, että lainausmerkinnöistä olisi tullut aikamoisen poukkoileva ryteikkö, niinpä luovuin. Kerronnan yhtenäisyys ennen kaikkea. Inha puhukoon Inhan äänellä ja enimmäkseen sittenkin kirjan tekijän sepittämillä sivuilla.

Verba volant, scripta manet. Puhetta riittää, kirjoitettu pysyy. Teksti on vapaasti tutkittavissa.

23.11.2015