Kuorot kajauttelevat

 

Vox Urbana

Vanhassakirkossa meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja päästiin etupenkkiin seuraamaan Vox Urbanan perinteistä Adventtikonserttia. Ohjelmisto oli vaativa, painokas ja vaihteleva, aina Buxtehuden kantaatista leikitteleviin sovituksiin Kulkusista ja Valkeasta joulusta. Hyvin kaupungin työntekijöistä koostuva kuoro oli laulunsa harjoitellut, jopa Adamin Oi jouluyö tulkittiin heleänä duettona Dagmar Öunapin ja kuoron johtajan Leena Julinin toimesta.

Istahdimme Artsin ja Maken kanssa kritiikkipalaveriin William K:n looshiin, minne kuorossa laulanut Saarakin ehti kuulemaan kommenttejamme. Varsinkin alkuosan vakavia lauluja ja niiden tulkintoja arvostimme. Lisää miesääniä kuoro kaipaisi. Pian miehiä virtasikin keskuuteemme.

Arvaamatta illasta kehittyi kohottava juhlatapaus, kun frakkiasuiset Viipurin Laulu-Veikot saapuivat omasta konsertistaan Johanneken kirkosta jatkoille ravintolaan. Kuulimme spontaaneja puheita, serenadin ja useita mainioita laulunumeroita – pari niistä esitti kvartetti Four Fats, elopaino kuulemma puolitoista tonnia, missä lienee mieskuorolle ominaista liioittelua.

Kuorolaulu on epäilemättä jalostava ja rentouttava harrastus, johon en ole koskaan yrittänytkään yltää huolimatta isäni taannoisista yllytyksistä. Nyt se on myöhäistä. Marja voisi ehtiäkin, mutta hän saa syyttää liian liikkuvaa elämäämme; harjoituksiin pitää näet osallistua. Joten tyydymme jatkossakin istumaan ja iloitsemaan katsomon puolella kuten nyt. Saimme joka tapauksessa täyden hyvityksen edellisen illan tyrmäyksestä Agricola-kirkossa.

Saan viimein luetuksi edes yhden Finlandia-ehdokkaan alusta loppuun, nimittäin Kari Hotakaisen Henkireiän. Siinäkin kuorolaulu on keskeisessä osassa aika hauskalla tavalla. Kertojan asenne harrastukseen on kahtalainen, innokas ja huvittunut. Romaania on vähätelty, taisi Antti Majander listata sen tekijänsä kymmenenneksi parhaaksi. Mutta minusta Hotakaista on aina kiva lukea, lause vetää ja sisältää usein tönäiseviä paradokseja ja kekseliäitä kielellisiä kieppejä. Sitä paitsi rikosteemaa on kirjassa käsitelty epäsovinnaisella tavalla, mikä virkistää dekkaribuumin velloessa (jota en tosin tunne juuri lainkaan enää).

Nyt on vielä kaikenlaista, laulut kaikuvat ja viulut kilpailevat, mutta joulun lähetessä voi siunaantua aikaa taas lukemiseen. Kirjapinot tuijottavat syyttävästi.

30.11.2015