Mikä on kun Alex Stubbin asema ei täytä mieltäni suurella huolella, pikemmin happamella huvilla. Sekin nousee lähinnä median intomielestä. Eikö sen suurempia puheenaiheita mahtunut pääsiäisen jälkeiseen viikkoon? Tukikirje jauhetaan ensin naisissa ja miehissä perusteellisesti luiksi, ja sitten samat toimittajat kokoontuvat keskustelemaan miksi ihmeessä Suomeen mahtuu kerrallaan vain yksi aihe…
Onneksi on piispojen armelaisuus, josta riittää pientä pärinää. Arkkipiispa antaa kirkot maasta palautettavien turvapaikaksi, kaunista kerrassaan. Mutta miten se tapahtuu käytännössä? Voiko kirkoissa asua ja kuinka pitkään? Ja riittääkö seurakunnilla varoja joukkojen kestoruokintaan? Entä saniteettikysymykset?
Tarvittaisiin Veikko Huovisen ärhäkkää häikäilemättömyyttä, niin tästäkin saisi aikaan hirtehisen tarinan. Mutta ei ole enää Huovista, on vain vakavia ja kaikkien parasta tahtovia kanssaihmisiä, joille riittää laupias ajatus, ei niinkään sen käytännölliset seuraamukset.
MTV3 hoiti hyvän kirjallisuusaamun torstaina Akateemisesta kirjakaupasta, joka on vaikeuksissa. Havahduin kirjailijakomeetta Tommi Kinnusen ajatukseen, että opettaessaan yläasteella kieltä ja kirjallisuutta hän ei välitä niinkään jostakin Kivestä tai Runebergista. Tärkeintä on, että oppilas löytää jonkun kirjan, joka häneen kolahtaa.
Tätä vasten selittyy ehkä sekin äskeisessä tietokilpailussa kunnostautunut, Suomen koululaitoksen läpi mankeloitu mieshenkilö, joka ei tiennyt, kuka on kirjoittanut Seitsemän veljestä. Toivottavasti joku pokkari on sentään kaveriin kolahtanut.
Ja tänä aamuna Arno Kotro aivan oikein kollegansa kanssa protestoi toista tyhmyyttä eli historian ja yhteiskuntaopin ohittamista lukion uusissa suunnitelmissa. Onkohan kouluissa menossa suorastaan yleissivityksen vastainen kampanja? Jos on niin millähän sitä perustellaan.
Mitä teen minä täällä maan korvessa? Yritänpä kirjoittaa yhtä ja toista. Itse asiassa pääsinkin tällä viikolla hyvään vauhtiin, kun rauha on täydellinen. Välillä hakkaan puita ja lämmitän kalasoppaa.
Eilen soin itselleni liikkuvan päivän. Päähäni pisti katsella, mitä täällä Kyrönperän pitäjässä oikein kaavaillaan tulevia aikoja silmällä pitäen. Kävin Yrityspalveluiden konttorissa pohtimassa matkailuasioita liittyen oopperahankkeeseemme, nautin hyvän lounaan Sarvessa, poikkesin katsomassa tuttuja, kuoronjohtaja Tuulikkia ja serkkuani Oskua, ja katsastin Myllykolun katsomon suunnitteilla olevaa katoshanketta teknisten vastuumiesten kanssa kunnantalossa. On täytynyt viime sadekesän kokemuksista taipua siihen, että katos sittenkin tässä luonnonläheisessä amfiteatterissa tarvitaan.
Illalla Pirkanmaan liiton edustajat esittelivät valtuustosalissa maakunnan suunnitelmia lähestyvän Suomi 100 juhlavuoden tiimoilta. Hirvittävästi on tapahtumia tulossa, kuinka kaikista selvitään? Mutta onneksi Hämeenkyrössä otetaan kylmän rauhallisesti. Meitä oli kourallinen kuulijoita, siitäkin valtaosa virkansa puolesta. Eikä juhlavuoden suunnitelmia ole täällä vireillä toistaisksi muita kuin tämä meidän suuri Sillanpää-oopperamme. Mutta aikaahan on.
Ehkä osallistumme ainakin hienoon ”Sata saunailtaa” -tapahtumaan. Tosin ihmettelin, kuinka internetissä saunotaan, mutta siellä esitetään kuulemma meidän armoitettujen suomalaisten saunailtoja (suorina lähetyksinä?) harva se ilta. Voi tulla mielenkiintoinen ohjelma, varsinkin jos oikeata verhotonta saunaperinnettä halutaan kunnioittaa. Savusauna ilmoittautuu! (Aprillia, Marja protestoi. Joku yksityisyys on sentään säilytettävä.)
1.4.2016