Tästä se alkoi, soreat abiturientit Sanni Kyröjoki (vas.) ja Aliina Kyyrönen valmiina lakittamaan Taatan. Heikki Niemisen veistos vuodelta 1965 kuvaa mestaria hänen viimeisinä elinkuukausinaan. Nyt voisi olla jo muhkean kokovartaloveistoksen aika 1930-luvun voimainsa päiviä viettävästä kirjailijasta.
Väkeä patsaalla oli ilahduttavat satakunta, tapahtuma alkaa vakiintua. VPK:n torvisoittokunta töräytteli reippaasti Jarkko Salosen johdolla, ja kunnanjohtaja Antero Alenius piti toivorikkaan puheen kunnallisista näkymistä ja valoi uskoa myös tulevaan Sillanpää-oopperaan. Oman käsityksemme mukaan kunnan tärkein tulevaisuuden tehtävä on nyt saada aikaan kunnollinen ja maisemaa pilaamaton katos Myllykolun katsomon suojaksi!
Jatkoimme meillä Viehätyksessä alla näkyvin tunnelmin.
Vanhat papit kunnostautuivat! Tässä Ari Suutarla vetäisee bravuurinsa ”Sinisiä punaisia ruusunkukkia” Kirstin säestyksellä. Vanhempi rovasti Hannu Lehtipuu piti niin hienon puheen elämäni kolmen naisen kunniaksi (viimeisin kuvassa), että olen vieläkin liikuttunut. Laulettiin muutenkin, nautittiin simaa ja tippaleipiä, skumppaa ja viiniä, nakkia ja perunasalaattia sekä vieraiden tuomia erikoisherkkuja. Saimme onnitella myös Marjan tytärtä Kaisaa ja siippaansa Tomia vihkimyksen ja lähestyvän perhetapauksen johdosta.
Paikalla parikymmentä Sillanpään Seuran aktiivia vahvistettuna muutamilla naapureilla. Viimeiset tanssit sammuivat siinä vaalenevan puolenyön jälkeen.
Aamulla piti nimittäin olla skarppina, seurasi vielä kosken avaus esittelyineen. Minun tehtäväni oli kertoa Kyröskoskesta taiteilijoiden silmin. Hämeen Hälläpyörä löydettiin varsinaisesti 1800-luvulla, tosin italialainen Acerbi kävi seurueineen paikalla jo 1799. J. L. Runeberg puolisoineen kävi ihailemassa koskea 1830-luvulla (Fredrika vallan ihastui kuohuihin, olisi halunnut hypätä niihin), Z. Topelius vähän myöhemmin, ja sitten innostuivat taidemaalarit Holmbergista, von Kugelnista ja Knutsonista alkaen.
Mielenkiinto Hälläpyörää kohtaan sammui kuin seinään 1870-luvulla, kun koski valjastettiin paperiteollisuuden voimanlähteeksi. Vielä sinnikäs Felix Frang Ikaalisista kävi maalaamassa myös alkavat tehdasrakennukset mukaan kosken partaalle 1889 ja 1892, mutta sen jälkeen on ollut taiteen rintamalla hiljaista. Koski on jauhanut paperia, rahaa ja työtä kyröskoskilaisille ja muillekin.
Ihmeen vähän koskea matkailumielessä käytetään verrattuna vaikka Imatrankosken avauksiin valoineen ja äänitaustoineen. Siihen olisi täälläkin mahdollisuudet, mutta kyröläinen luonne pitää mieluummin matalaa profiilia. Olisiko kosken avauksista jotakin rahankuluakin! Mutta hyvä näinkin, äänentoisto toimi kuulemma erinomaisesti. Väkeä kertyi valtavasti upeana keväisenä päivänä kosken kuohuja ihailemaan ketkä aitiotasanteelta, ketkä sillalta tai kallioilta.
Peräti täysipainoinen vappu päättyi lounaalle Sarveen, missä oli ihmeellisen hiljaista – tosin iltapäiväkin oli jo riennoissa vierähtänyt myöhäiseksi. Meidän joukkomme (Artsi, Helinä, Sonja, Jorma) houkutteli Lampisetkin mukaan (Salme vanha kyröläinen), ja kun vielä kunnianarvoisa johtaja Aulis Jalaskoski nuorikkoinneen kunnioitti tapausta läsnäolollaan, oli meillä sentään juhlan tuntua kylliksi. Harvoin on kylmä olut maistunut niin taivaalliselta: yleiset hommat taas kerran ohi!
Josko ensi vappua vietettäisiin taas Helsingissä ja Ullanlinnanmäellä, kenpä tietää. YL:ää on jo ikävä ja Retuperääkin, niin täyteläistä kuin täällä olikin