Kesä loppuu, vuosia täytetään

Eemelinpäivä 2016 002

Huvituksen omenapuu teki ensimmäiset hedelmät, kun pääsi parempaan paikkaan. Puun lahjoittajina päivänsankarit Hilkka ja Tauno Ylivakeri. 

Eemelin päivä eilen oli moninkertainen merkkipaalu. Hilkka täytti vuosia ja Taunokin sunnuntaina peräti 75, minä lauantaina vähemmän. Joten aihetta oli juoda päiväkahvit rantahuvilassa. Vielä oli aurinkoista ja lämmintä, mutta kesä alkaa vedellä viimeisiään.

Samana päivänä oli katsottava elokuva Pekka Puupää kesälaitumilla (1953), koska se oli varhaisvuosieni suurimpia taiteellisia elämyksiä. Jukka Rislakki oikaisee aiheellisesti tänään Hesarissa Puupään osoiteasian, tosiaan osoitteet vaihtelivat, ja yksi oli Sepänkadulla elokuvassa Pekka ja Pätkä sammakkomiehinäJukkakin erehtyy piirun verran, Puupäisen osoite oli Sepänkatu 15 eikä 13. Edellinen oli näet myös oma kotiosoitteemme, vaikka emme siellä Puupäitä koskaan nähneetkään.

Kirjoitin tästä merkittävästä aiheesta enemmän Eevan blogiin, minne minut innostavasti houkuteltiin. Osoite siellä vastedes http://blogit.eeva.fi/panurajala/ – ehkä yritän siellä vähän jalostuneempia juttuja kuin nämä kotirupattelut.

BBC:n Sota ja rauha on muuten yllättävän hieno filmatisointi, eikä yhtään haittaa, että henkilöt puhuvat englantia. Visuaalisesti tunnelma on mitä venäläisin. Ihmettelen kuinka laaja romaanimassa on kyetty näinkin sujuvasti ja jäntevästi tiivistämään vain kuuteen tunnin mittaiseen osaan! Tätä katsoo herpaantumatta, ja kertaakaan ei tule vilkaistuksi kelloa.

Nyt kun Venäjästä taas paljon puhutaan, Matti Vanhanen osasikin aamulla tv:ssä viitata Tolstoin eepokseen oikean venäläisyyden ymmärtämiseksi. Totta jos mikä, jo Paasikivi oli klassisen venäläisen kirjallisuuden tuntija. Ei ole parempaa opasta naapurimaan monikerroksiseen valtiollis-filosofiseen elämään. Pitää panna eduskunnan ulkoaisiainvaliokunnan pääsyvaatimuksiin.

Tänään täyttää 80 vuotta historian, sivistyksen ja hyvien käytöstapojen väsymätön puolestapuhuja Matti Klinge, onnea hänelle! Tosin hänen työnsä yleissivistyksen edistämiseksi valuu hiekkaan, kuten professori itsekin alakuloisena totesi. Historia on lukioissa valinnainen aihe! Ja kuinka ulkomaisia nimiä nykyään Yleisradiossa äännetään! Vanhoina norsseina, latinisteina ja neitsyeinä olemme Matin kanssa samalla lähtöviivalla, mutta oppineisuuden ja tuotteliaisuudenkin osalta hän säilyttää toistaiseksi tuntuvan etumatkansa. Vastikään on ilmestynyt Matin uusi päiväkirja Palmyran rauniotjossa hän viivähtää minunkin viimevuotisilla synttäreilläni Hämeenkyrössä.

Historiantutkimuksen puolella viriää kiintoisa väittely Petsamon nikkelin merkityksestä Suomen ja Saksan taannoisissa sotatoimissa ja Barbarossa-suunnitelmassa. Antti Hietalahti nostaa nikkelin ratkaisevaan arvoon piakkoin ilmestyvässä kirjassaan, mutta Lasse Laaksonen ampuu teorian alas tänään Hesarissa. Hänen mukaansa Hietalahti yliarvioi nikkelin merkityksen. Samalla tulee esiin Hermann Göringin lupaus Suomelle talvisodan rauhanteon yhteydessä: Suomen kannatti valtakunnanmarsalkan mukaan tehdä huonokin rauha, sillä se saisi menetykset myöhemmin takaisin korkojen kera. Heikki Ylikangas uskoi Göringin tokaisun merkitykseen yhtä lujasti kuin Hietalahti nikkeliin. Mutta minusta Laaksonen osuu oikeaan arvioidessaan, ettei voi varmuudella sanoa Suomen johtajien luottaneen Göringin suulliseen lupaukseen – koska poliittinen johto joutui tekemään päätöksiä kovan paineen alla, harhailemaan eri vaihtoehtojen välillä. Ei siinä voi olla käsillä mitään johdonmukaista ennakkosuunnitelmaa, jota seurata, kun tilanteet vaihtelevat jatkuvasti. Tätä Göring-teoriaa tohdin epäillä joi aikoinani Hiidenkivessä ja sain Ylikankaan vihat niskoilleni. Jännittävää, keskustelu varmasti jatkuu,

Tänään tulee muuten Teemalta hieno taidefilmi Renoir, jonka jopa lahjakas sunnuntaimaalari Klinge kertoi hyvin arvostavasti nähneensä – hänhän ei yleensä käy elokuvissa. Niinpä Hesarin heikko ja ohut tv-elokuvien palsta lyttää leffan ”kliseiseksi”! Millähän perusteella? Siksikö että se on herkkä, visuaalisesti kaunis ja ilmeisen uskollinen kuvaus vanhenevan taiteilijan työskentelystä ja rakkaudesta malliinsa. Mitähän ihmeen särmää Martta Kaukonen elokuvalta odotti? Aamulehdessä Pekka Eronen käsittelee elokuvan laajemmin ja paremmin kuten aina. Tämä on siis suositus.

31.8.2016