Palmu apureineen, vas. Kokki, Virta ja hän itse, tutkimassa strategista valokuvaa.
Olihan epäilyksiä, kuinka komisario Palmu elää teatterissa. Sitä myönteisempi oli yllätys: ihan hyvin.
Tätä on kauan yritetty, saada siis oikeuksia, mutta vasta Satu Waltarin poismeno vapautti tilanteen. Sadulla oli kyllä ihan looginen perustelunsa: isän romaanit on tarkoitettu luettaviksi, näytelmät näyteltäviksi. Esittäkää niitä. Mikan läheinen suhde elokuvaan salli Kassilan tehdä loistofilminsä, ja muitakin elokuvia hänen proosansa pohjalta tehtiin – Hollywoodissa asti – mutta harvemmin hänkään antoi lupia teostensa dramatisoinneille.
Yhden tein itsekin, Jäinen saari –novellin sovituksen MTV-teatterille 1978. Waltari suhtautui siihen hyvin suopeasti. Markku Onttonen ohjasi. Löytyyköhän se nimellä Harmaalakkinen tyttö vielä yhtiön arkistosta?
Mutta Komisario Palmun erehdykseen, sen uuteen versioon. Elokuvan ensinäkemisestä on yli 50 vuotta, sen jälkeen olen nähnyt sen monesti. Kuvat ja henkilöt ovat painuneet lujasti tajuntaan. Filmauksiakin seurasin yhden illan tuolla Engelin aukiolla.
Ensinnä on kiitettävä Joel Elstelää ja Raila Leppäkoskea siitä, että säilyttivät 30-luvun epookin. Sitä paitsi se on toteutettu näyttämöllä hyvin, kauniita pukuja myöten, tarkkaa työtä. Toiseksi henkilöissä, replikoinnissa, pienessä komiikassa on säilynyt Waltarin henki. Jopi Elstelä on lukenut isoisänsä kirjaa ja poiminut joitain vivahteita ohi Kassilan filmatisoinnin. Pääasia ettei ole lähdetty kikkailemaan väkinäisesti mitään ”uutta tulkintaa”.
Jotkut elokuvasta maineikkaat kohtaukset joudutaan ohittamaan ohkaisemmin, mutta yleensä tyylikkäästi. Esimerkkinä Kokin laulunumero Kämpissä, tällaisena se herättää muistoja eikä vaikuta yhtään kiusalliselta. Lopun jännitysmomenttia ei kaiketi voitu toteuttaa lavalla niin hyvin kuin elokuvassa, eivätkä tekijät yritäkään sen kummempaa kuin oikoista äkkiratkaisua. Varmasti muitakin mahdollisuuksia olisi ollut.
Mikko Kivinen on mielestäni erinomainen Palmu, muhkeampi kuin Joel Rinne, vähän lähempänäkin kirjan kuvaamaa komisariota, joka on selvä pyknikko. Ehkä hän karjahtelee liiankin ärjysti. Uskon silti, että hän saa kantaa vielä kauan tätä vakanssia, mikäli tulee toimeen ohjaajien kanssa; eiköhän loputkin Palmut ponnahda pian näyttämölle. (Seuraava on ensi kesänä Tampereella, missä Palmuna on Esko Roine.) Myös sekundantit, Ilkka Forss apulaisena ja Risto Kaskilahti Kokkina pärjäävät hyvin, heillä on omaa pientä gagiaan ja ilmettään, kuten asiaan kuuluu. Kolmikko vielä vetreytyy esitysten myötä, niitä on syksyllä peräti 80.
Leena Uotila tekee melkoisen monumentin Amalia Rygseckistä, vaikka Saara Raninin tiuskeampi hahmo helposti mieleen muistuukin. Vuokko Hovatta on hurmaava Irma Vanne. Myös Aino Seppo ja Vappu Nalbantoglu solahtavat hyvin epookin daameiksi.
Kalle Pylvänäinen on osuva hahmo kirjailija Laihosena, mutta Antti Peltola ei tietenkään saa Pentti Siimeksen tasoista komiikkaa Aimo Rykämön böbiin tyyppiin. Hyvä yritys kuitenkin. Ainoa, joka mielestäni ampuu kirkkaasti yli (ohjaajan usuttamana?), on Jari Pehkosen irvokas paholaismainen Bruno Rygseck. Siinä tulee kaipaus Jussi Jurkan viiltävään, pienimuotoisempaan saatanallisuuteen. Ehkä teatteri vaatii isommat keinot.
Muuten kun se punainen kirja on ratkaiseva ja valokuvaväärennös siinä, eikö tässä jos missä muodista mennyt videoiden tai edes kuvaheijasteiden käyttö olisi ollut paikallaan? Haluttiin ilmeisesti vain ruokkia likaista mielikuvitustamme, ja toimiihan se niinkin.
Eniten on uusittu Batlerin hahmoa, jossa Eero Saarinen tekee lipevää ja nöyristelevää luonnekuvaa aivan linkussa verrattuna Leevi Kuuranteen värähtämättömän kylmäkasvoiseen tulkintaan. Jälleen näyttämöllisempi ratkaisu.
Joel Elstelä on ollut tulkinnan avainhenkilö oikeuksien myöntämisestä alkaen, jos kohta joitain sovituksen ongelmiakin on ilmennyt. Waltarin alkuteos ja Kassilan filmikin saavat joka tapauksessa melko ehyen ja oikeassa virityksessä pysyvän jatkoelämän. Mutta romaania ja elokuvaahan ei mikään ylitä, näytelmäversion katsominen on paljolti muistojen verestämistä ja vertailua. Oma hupinsa on siinäkin.
13.9.2016