Hyviä leffoja

hymyileva  250px-intouchables

Hymyilevä mies on katsomisen, miltei maineensakin arvoinen: vaatimaton mutta sympaattinen.

Vai oliko elämänmeno 1950-ja 60 -lukujen taitteessa tosiaan noin alkeellista ja kömpelöä? Jotenkin muistan vähän toisin. Tietysti omaa nuoruuttaan värittää vauhdikkaammaksi, kun koko maailma tuntui olevan auki edessä.

Leffaa katsoessa varmistui muistikuvani: kyllä me olimme serkkuni Joukon kanssa Stadikalla katsomassa tuota mainostettua matsia. Tunnelma oli korkealla, mutta pettymys aikamoinen, kun Olli Mäki putosi kohta alussa kanveesiin.  Oli kai Mäki sentään vähän eloisampi ja temperamenttisempi kuin elokuvassa häntä esittävä Jarkko Lahti. Eero Milonoff oli osuva Elis Ask, hänet – siis oikean Askin – näin toisinaan täällä Sepänkadun maitokaupassa. Hänen päänsä nyki sivusuuntaan, tuntui kuin  olisi vieläkin väistellyt iskuja.

Mehän innostuimme nyrkkeilystä siihen aikaan, kun Ingemar Johansson löi Floyd Pattersonin. Se oli mahtava mediatapaus. Jouko nyrkkeili kilpailuihin saakka, minä vain vertauskuvallisesti jotain omatekoista pussia jyskytin. Joukon kävi sitten yhtä huonosti kuin Olli Mäen, pyyhe lensi kehään ensimmäisessä matsissa. Siihen loppui nyrkkeilyuramme.

Nyrkkeily on monen taiteilijan ja intellektuellin laji. Kalle Holmberg sitä harrasti, samoin aikanaan Yrjö Jylhä ja Toivo Pekkanen, ja viimeksi luin Antti Eskolan nyrkkeilyharrastuksesta, joka jatkuu vieläkin yli kahdeksankymppisenä. Juha Vakkurillakin on siitä kokemusta. Ernest Hemingway nyrkkeili, samoin Ezra Pound ja luetteloa voisi jatkaa. Jokin siinä aina viehättää, kai reilun kamppailun henki. Mutta voimien lisääntyessä myös vaarat kasvavat. En taida ruveta enää harjoittelemaan.

Istuimme elokuvissa Alpo Suhosen ja Sastamalan miehen Hannu Nikkilän välissä, Olli Alho edessämme, joten älymystöä laji vetää edelleen ja siitä kertova elokuva, jota Alpo kiitti oikein hyväksi. Hän tuota urheilun psykologiaa on kauan tutkinut, siitä myös Juho Kuosmasen elokuva muun ohessa kertoi. Vähän ohut ja yksiviivainen tarina, mutta vetoava. Mahtaneeko näin vaisu ote, sinänsä aito tappion ja rakkauden kuvaus,  pärjätä Oscar-kisoissa, joissa on totuttu kovempiin matseihin. Aika nopea tyrmäys taitaa sielläkin tulla.

Televisio on taas hellinyt monella tapaa, palautellut myös 60-luvun nuoruutta mieleen Lapualaismorsiamella ja Kävyllä selän alla. Raikkaita ja haikeita kuvia, ihanan nuoria näyttelijöitä, Mikko Niskasen vaistomaisen osuvaa kameran liikettä. Hauskaa ajan hengen dokumenttia.

Arkistossa kävin pitkästä aikaa ja jaksoi katsoa herpaantumatta vaativan taideleffan La Belle Noisence (Tuntematon mestariteos) – neljä tuntia yhtämittaista taidemaalausta, muotokuvan tekoa, taidefilosofiaa ja vähän ihmissuhteitakin. Kuvaus siitä kuinka ikääntyvä taiteilija ahmaisee alastoman mallinsa ikään kuin itseensä ja eristää tämän omasta persoonastaan. Kuinka armoton ahmatti taide voi olla, säälimätön, kyselemätön. Tätä Jacques Rivetten näkemystä jäin kyllä hiljaisena  miettimään ja sen kuvat syöpyivät syvälle tajuntaan.

Kuluneen viikon paras ja ainakin valoisin leffa oli silti ranskalainen L’Intouchables eli Koskemattomat – tuo tarina upporikkaasta halvaantuneesta miehestä ja hänen mustasta villistä avustajastaan. Kuulemma Ranskan suosituin ja katsotuin elokuva tällä vuosituhannella eikä ihme. Aivan vetoava ihmissuhdekuvaus, kulttuurien ja elämänpiirien kohtaaminen, rotujen rinnakkaisuus ja humanismin voitto. Korkeakulttuuria pantiin halvalla aistikkaasti, autenttisella tyylillä, vähän toisin kuin aikoinaan kotimaisessa rillumareissa.

Jos tämä elokuva on tuottanut vilpitöntä iloa raskaasti kolhituille ranskalaisille, niin sen he ovat kyllä ansainneet.

Ilmankos innostuin minäkin pitämään ranskankielisen onnittelupuheen Helinä Akkaselle, kun tämä ystävämme, monien näytelmien ja juhlien reilu ruhtinatar juhli vuosikymmeniään Koskilinnassa lauantaina. Ranskan tunnilla ensi kerran kohtasimmekin aikoja sitten, ja kun opettajamme Monsieur Jaakko lauloi meille nyt tanssimusiikkia, niin yksi ympyrä taas sulkeutui. Ei sentään lopullisesti. Onnea edelleen Helinälle!

26.10.2016