Siinä hän on, ihmenainen, latujen noitakuningatar. Ja kovat siskonsa, yksi puuttuukin.
Kaipasin irtiottoa pitkän kirjoitusrupeaman jälkeen. Lähdin Lahteen. En ole koskaan ollut Salpausselän kisoissa.
Ja niin kuin kisoja korva radiossa kuunneltiin muinoin Kaiskolla Kyröskoskella hiihtolomien aikaan! Serkkujeni Joukon ja Oskun kanssa meillä oli varsinainen kisastudio, jota Pekka Tiilikaisen muheva ääni hallitsi. Paavo Noponen oli parhaimmillaan yleisurheilussa ja pikamatkoilla, mutta Tiilikainen maalaili Salpausselän tapahtumat elävinä eteemme. Parhaiten muistan 1958 MM-kisat, Hakulisen ja Kalevi Hämäläisen legendaariset hiihdot.
Ja olihan siellä Äitee Rantanen, joka nyt näkyy tehneen suuren come backin Lahden kisamonttuun. Oli Koltshinin aviopari ja muita kovia vastustajia, Sixten Jernberg pelottavimpana valkoisena haamuna. Jumankauta kun niitä hiihtoja jännitettiin ja piirrettiin väliaikoja paperiin. Kankkonen hyppäsi komeasti ja Kirjonen ilman pipoa! Nyt ne on kuin jotain avaruusolentoja kypärineen ja dynaamisine liitoasuineen.
Junassa näkyi jo reippaita norjalaisia lippuineen ja reppuineen. Lahdessa varsinainen kansanvaellus kohti kisapaikkaa. Myönnän juhlavan hytkähdyksen, kun hyppyritornit ja kisaportti alkoivat näkyä. Näin myöhään siis pääsen itse tänne. Ei vain tullut ennen lähdetyksi. Sitten ei välillä paljon kiinnostanutkaan.
Ei mulla mitään lippua ollut, arvelin pääseväni ainakin ladun varteen reippailemaan. Mutta lippuluukun luona muuan kaveri tulikin myymään yhtä lippua parhaalle paikalle pääkatsomoon. Halvennuksella vielä! Joskus onni potkii aavistamatta. Niin sitten herrastelin A1 katsomossa ja ihastelin valkeaa stadionia, joka siinä auringon kilossa levittäytyi parhaimmilleen. Olipa onnellinen olo, kuin olisin poikavuosiin palautunut.
Ympärillä oli pelkkiä norjalaisia, kaikilla kova uho päällä, torvet soi ja liput liehui. Ja kun naisten 30 pääsi alkuun, tulikin heille aihetta juhlia oikein olan takaa. Aika kivasti näimme aina välillä hiihtäjien liu’un stadikalle ja taas metsään ja skriini piti meidät ajan tasalla, Mertaranta jotain aina huuteli, mutta äänentoisto oli kumea ja heikohko. Kauan Krista jaksoi sinnitellä ja komeasti tuli kuudentena maaliin, mutta norjalaismimmien triumfi oli taas täydellinen. Marit Björgen on ihmeellinen, voittamaton. Sainpa hänetkin elävänä nähdä, voin kertoa jälkipolville. Aikku Saarinen taisi silti olla iloisin kilpailija 14. sijastaan, hei hei!
Mutta huomasitteko, tänään lehdissä ei juuri sanaakaan Norjan neloisvoitosta, pelkästään Björgenistä. Oliko näin leveän rintaman murskavoitto liikaa suomalaisille? Heti ounastelemme jatkettua dopingia ja muuta jäynää. Niin kun meillä olisi paljon varaa, hei. Minä pidän uhallakin norjalaisista, reilua kansaa vaikka rikasta. Tai ehkä siksi.
Viihdettä ja muonaa ja viinaa ja mitä vaan on kisapaikalla tarjolla liiaksi saakka, saunaankin olisi päässyt. Vähitellen valuttiin hyppyrien juurelle katsomaan koehyppyjä ja sitten miesten joukkuekisaa. Onhan sekin iltavalaistuksessa näyttävää, mutta vähän yksitoikkoista – varsinkin kun Suomi-pojat hyppelevät verraten vaatimattomasti. Mutta olihan normannin mäkiennätys huikea leiskaus, eipä tule hevin toistumaan. Puolalaisten riemulla taas ei ollut rajoja. Norjalaisten ilonpito onkin jo rutinoidumpaa, ovat saaneet menestystä kauan ja yllin kyllin. Paljon heitä siellä oli.
Notkuin vielä tovin torin tuntumassa ja katselin palkintojenjakoa. Juha Sipilä kokomustissaan jakajana. Marja bongasi hänet tänään linturetkellään Viikissä, varsin ansaitulla vapaalla tuntui primus senator olleen. Illalla kolkuttelin junalla kotiin. Matkalla iski funssa, josta yritän heti toipua. Olenko sittenkin liian tottumaton talvikisoihin, vaikka vaatetta oli varmasti riittämiin. Hauska käynti, Marjakin iloitsi puolestani. Yksi haave on täyttynyt.
5.3.2017