Kaksi pöytäseuraa ja baletti

 

Lähdin keskiviikkona ajamaan Hämeenkyröstä Helsinkiin, harmaata ja pohjoistuulista, riittävästi riehuttu rannoilla.

Pysähdyin Sibeliuksenkadulle ja painelin Sauli Tiilikaisen kauniiseen, valoisaan kotiin, missä kokoontui tulevan Sillanpää-oopperan taiteellinen tiimi Waltteri Torikan johdolla. Innostava istunto, kun vaihteeksi keskityttiin itse teokseen kaiken teknis-taloudellis-käytännöllisen rehaamisen jälkeen, jota on riittänyt koko talvi.  Ja hauskaa oli, miten tosissaan laulajat halusivat kaivautua Sillanpään maailmaan, niin Seppo Pohjolan sävellyksen yksityiskohtiin tietysti kuin myös librettooni. Saimme Sepon kanssa selitellä taiteilijoille yksiä ja toisia tekosiamme. Eivät pahemmin protestoineet, mutta eivät pidä tehtäviään myöskään helppoina. Usko palasi oopperaan, siitä voi tulla vaikka kuinka hyvä!

 

Heitin varusteet Sepikselle, vaihdoin vaatteet ja marssin ryhdikkäästi Päävartioon Katajanokan sillan korvaan. Olen kerran ennen ollut siellä: silloin oli Sillanpään Seuran Helsingin kokous ja aiheena kai syksy 1939, Marssilaulu ja Nobel. Nyt oli Maanpuolustuskurssimme 20-vuotismuistotilaisuus. Jykevästi yli 20 henkeä paikalla. Oltermannina Matti Ala-Huhta, puheenjohtajana Risto Pouttu ja taannoisena kurssin pääministerinä Matti Vanhanen, joka piti aluksi perusteellisen esityksen nykyisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta. Kenraaliluutnantti Timo Kivinen jatkoi puolustuvoimien seikkaperäistä esittelyä nykynäkymin. Kyllä valistuimme vahvasti. Ja sitten syötiin ja vähän ryypättiin.

Ilo vaihtaa näin radikaalisti ilmanalaa, oopperataiteesta maanpuolustukseen, ja pysyä ihmeen kaupalla kärryillä kummassakin.

Eilen illalla oli vuorossa baletti, Joutsenlampi Kansallisoopperassa, ja täytyy häpeäkseni tunnustaa, etten ole nähnyt sitä koskaan ennen livenä enkä kokonaisena! Täyttyipä suuri aukko yleissivistyksessä. Tämän piti olla Marjan ja Sirkun yhteisten 70-vuotispäivien jatkotulitusta, mutta Marja sai pahan basillin jostain ja joutui skippaamaan koko komeuden. Artsi ketteränä hyppäsi varamieheksi. Sirkkua kuljetettiin ensimmäistä kertaa koko oopperataloon ja tunnusti nauttineensa.

Kyllä tätä ruumiin runoutta katselikin varsin lumoutuneena. Voimallista hyppelyä, taitavaa plastiikkaa, kaunista Kenneth Greven koreografiaa ja Tšaikovskin ihanaa musiikkia. Aikuisten satua, sielun kauneuslepoa. Ja sopivaa valmistusta huomenna alkavaan Pietarin kauteen sikäläisessä kirjailijaresidenssissä. Nyt kun Leino on tukevasti painossa, voi miettiä vapaasti tulevia. Mitähän syntyy vai syntyykö mitään?

31.3.2017