Trump, nuoret ja Koskenniemi

 

Presidentti Donald Trump on pitänyt ensimmäisen merkittävän puheen kongressissa. Nopea tutkimus USA:ssa kertoo, että 78% kysytyistä piti puhetta hyvänä tai erittäin hyvänä. Ruotsin tv:n Amerikka-tuntija kehui sitä vilpittömästi. CNN ei nyt muuta lähetäkään kuin monipuolisia keskusteluja Trumpin esittämistä teemoista. Ylinnä oli kansakunnan yhtenäisyys. Pirkko Pöntinenkin toteaa puheen vastaanotetun myönteisesti.

No ei Trump tietenkään kokonaan ole muuksi muuttunut. Mutta käänne sovinnollisuuteen oli huomattava. Kansallisesta protektionismista ja Meksikon muurista voi olla vapaasti eri mieltä, mutta talous näkyy porskuttavan siellä kovaa, pörssi kohisee, investointeja satelee. Ruotsin tv:n kaveri arveli, että Trumpilla ei ole kovin kirkasta ennakkosuunnitelmaa toimilleen, vaan hän toimii vaistolla. Nyt hänellä oli hyvä päivänsä.

Puheen huippuna oli Jemenin iskussa surmansa saaneen rauhanturvaajan muiston kunnioittaminen lesken itkiessä vuolaasti ja kiittäessä Jumalaa. Amerikkalaisen sentimenton tiivistys! Joku kommentaattori katsoi, että Trump lähestyy Ronald Reaganin retorista mestaruutta. Läpi menee että humisee.

Nämä sikäli huvittivat, kun meillä ja muualla Trump on jo kauan sitten nimetty Ilmestyskirjan pedoksi. Asenteesta ei hevin päästä irti. On jo ennalta varmaa, että kaikki hänen toimensa ovat tuomittavia ja tuottavat tuhoa. Oscar-gaala heitteli aiheesta aika hillitysti ja hienostuneesti. Onhan Trump möläyttänyt paljon hölmöä. Mutta jokainen, jopa presidentti, voi kehittyä ja ainakin maltillistua.

Näitä mietin, kun eilen Kalevalanpäivänä jaettiin taas Suomalaisella klubilla valtakunnallisen kirjoituskilpailun palkinnot nuorille lahjakkaille lukiolaisille. Suosituin aihe liittyi ajankohtaisesti sananvapauteen, median valtaan ja vihapuheesen. Läpäisevänä teemana parhaissa  esseissä oli kirjoittajien pyrkimys itsenäiseen ajatteluun ja ulkoisen manipulaation vastustus. Voittaja Telma Peura Etelä-Tapiolan lukiosta piti hienon kiitospuheen, jossa huomautti monien asioiden monitahoisuudesta vastoin valmiita totuuksia. Kirjoituksessaan hän tarkasteli ilmaisunvapauden ja sen väärinkäytön veitsenterävää rajaa, kuten hän määritteli. Hän päätyi toteamaan, että ”vaikeille asioille täytyy saada välillä huumorin tuomaa etäisyyttä”.

Eräs kirjoittaja piti mediaa jopa ”viekkaana vallanpitäjänä” ja ilmoitti muodostavansa mieluummin käsityksensä asioista ilman tiedotusvälineiden orjuuttavaa vaikutusvaltaa. Toinen kirjoittaja vastusti yleensä pakkoa olla jotakin mieltä asioista, joista ei vielä voi varmasti tietää mitään. Tervettä itsepäisyyttä.

Kirjoituskilpailu, jonka raadissa saan toimia puheenjohtajana, tarjoaa erinomaisen ikkunan tämän päivän nuorten terävimmän pään aivoituksiin. Kirjoittaa he osaavat kuin enkelit, ja leiskuupa heillä ajatus vielä vapaana, vaikka koulussa istuvatkin. Onnittelut myös opettajilleen.

Joku tyyppi voidaan leimata pahikseksi lopuksi iäkseen myös taiteen ja kirjallisuuden saroilla. Tällainen oli runoilija, professori, akateemikko V. A. Koskenniemi – kaikkien oikein ajattelevien kirjallisuustietäjien yhteinen sylkykuppi. Musta vallankäyttäjä, kiero juonittelija! Koskenniemi ja Leino on iskostettu ikuisiksi verivihollisiksi. Mutta kun olen nyt käynyt läpi Eino Leinon elämän ja suurimman osan tuotantoa, olen kohdannut myös toisen Koskenniemen – eläytyvän tarkkailijan ja laajasti lukeneen, tasapainoisen kriitikon. Leinosta hän kirjoitti muutaman ihan kestävän, osuvan analyysin. Kuka tiesi, että Koskenniemi ja Leino istuivat sovussa jatkoilla tyhjentäen kullankellervän likööripullon  samasta juomalasista (Leinolla oli vain yksi lasi) ja että Koskenniemi oli todistajana, kun Leino kolmannen kerran vihittiin. Surkuhupaisa tarina sinänsä, mutta ei kai kukaan vihollistaan kutsu tällaiseen tehtävään.

Tässä oli vain tarkoitus muistuttaa, että kaikki stereotyypit eivät välttämättä pidä täydelleen paikkaansa. Jopa Trumpissa ja Koskenniemessä voi olla hyviäkin puolia. Uskomatonta eikö totta.

1.3.2017