Lentoon lähdössä

   

Ensimmäistä kertaa elämässäni esiinnyin Radio Rockissa. Miellyttävä kokemus. En tosin laulanut enkä soittanut, vaan puhuin tuttua juttua Eikan pumpusta. Mutta juontaja oli hyvin perillä aiheesta ja saimme kaiketi juohevan jutun. Marja piti lähetystä yllättävänkin kulturellina ja hauskana.

Kuulin että Matti Klingekin oli vieraillut kyseisessä mediakioskissa. Sen olisi halunnut nähdä tai edes kuulla. Hän oli ainakin moittinut toimittajien esiintymistä kädet taskussa.

Samana päivänä eli eilen ilmestyi Aamulehdessä pieni vuorosanani Väinö Linnan Tuntemattoman syntyprosessista verrattuna eräisiin toisiin kirjailijoihin. Aiheesta leimahti näet Matti Kuuselan mahtava juttu vapun aaton numeroon, missä viimeiset Linna-veteraanit nousivat Tanmpereella Väpin riippumattomuutta puolustamaan yhtenä rintamana. Keskustelua jatketaan viimeistään marraskuussa, kun näytelmäni Päämäärä Tuntematon saa ensi-iltansa Komediateatterissa.

Kysehän on siitä, että Linna avasi romaanin syntyprosessin harvinaisella tavalla kavereilleen sitä mukaa, kun liuskoja syntyi. Arvioitavaksi jää, missä määrin lukeminen verekseltään ennakkoyleisölle suuntasi ja innosti Linnan kirjoitusprosessia. Totta kai hän perimmältään loi romaanin päässään, mutta avasi samalla kirjoituskamarin ovet selkoselleen kollegoille ja työkavereille. Jaakko Syrjä on tätä kuvannut mainiosti teoksessaan Muistissa Väinö Linna I (2004).

Jos on joku ehdottoman yksinäinen, porukoista piittaamaton kirjailija, niin sellainen on Mika Waltari. Hän ei lukenut eikä näyttänytkään kenellekään mitään (paitsi kustantajalleen) ennen kuin kirja oli painettu. Latojat ihailivat hänen puhtaita käsikirjoituksiaan, joissa ei näkynyt juuri korjauksiakaan.

Vielä kolmaskin tärppi osui samalle päivälle. Hämeenkyrön Sanomien kolmeen pitäjään lihonut ja yksipäiväistynyt seuraaja UutisOiva yllätti hienolla kritiikillä Leino-kirjastani Virvatuli. Yleensä lehti on tyytynyt yleisluonteisiin selostuksiin kirjoista, näytelmistä tms. paikallisesti kiinnostavasta, mutta nyt Nina Ylinen kirjoittaa aivan pätevän, syvästi oivaltavan ja analyyttisen jutun. Siinä mielessä tähän asti parhaan, että siinä otetaan esiin myös kirja esineenä – sen erinonmaisen hieno ulkoasu ja kuvitus.

Nyt vain lueskellaan ja pakkaillaan Venetsian matkaa varten, missä kuljemme Mika Waltarin jälkiä, mutta myös Casanovan, Thomas Mannin, Hemingwayn, Joseph Brodskyn ja Donna Leonen. Kirjallisesti ja taiteellisesti tihentynyt kaupunki, johon vajoamisen tematiikka luo oman surumielisen hohteensa. Lähden matkalle kolmatta kertaa, Marja ensimmäistä. Hän ottaa pienen asianharrastajien ryhmän johtoonsa. Kohta kokoonnutaan.

5.5. 2017

PS Viikon tapaamisia. Entisen työtoverin Hannu Tuiskun Tampereen draaman ja teatterin laitokselta tapasin Kappelissa ja onnittelin väitöksestään Teakissa. Aiheena teatterikoulutus noin lyhyesti sanottuna: Developing embodies pedagogies of acting for youth theatre education. Hannu on alan harvoja kansainvälisiä tutkijoitamme.

Toiseksi Senni Timosen kanssa tutkimme SKS:n arkistossa Pentti Lylyn jälkeensä jättämää mittavaa Otto Mannis -elämäkertaa ja aineistoa: mitä sille tehtävä? Ja kolmanneksi kävimme meidän Ainon ja Hanna Karppasen taidekustantamon Parvsin tiloissa ensivisiitillä. Hieno huoneisto Laivanvarustajankadulla, taloudellinen perustakin tuntui yrityksessä tukevalta. Iloinen juttu!