Vimmaista vihankylvöä

 

 

 

 

 

 

 

Sattui niin, että yritin vuokrata jyrsijää tuolta konevuokraamosta ja kuuntelin samalla aamuradiosta mietelausetta. Mitä ihmeen runoa sieltä tuli? Ilmeisesti uutta kotimaista, mutta aihe peräti historiallinen. Vuoden 1918 kahtiajaosta nykypäivän luokkayhteiskuntaan siinä raivoiltiin kuin Armas Äikiä tai  O. W. Kuusinen konsanaan. Mikäli kuulin oikein, tekijä oli Jani Nieminen. Sietääpä kaihtaa hänen runouttaan jatkossa.

Mietelauseen valinta heijastelee tietysti toimittajan aatemaailmaa. Luokkakantaisuus alkaa taas olla muodissa – juuri, kun kaikki mittarit osoittavat yleistä talouden kohentumista ja mielialojen nousua yhteiskunnassa. Ei aikaakaan siitä, kun Esko Aho ja Risto E.J. Penttilä toivoivat aamutelevisiossa huomion kiinnittämistä näihin toivorikkaisiin merkkeihin ainaisen valittamisen ja kielteisyyden sijasta. Eipä sekään sana kauas kuulunut, ei ainakaan Ylen sisällä.

Vihapuheesta paljon keskustellaan ja sosotellaan kiusaajia ja rasisteja sormi pystyssä. Sitten samat tahot harjoittavat riemurinnoin paljon vimmaisempaa vihapuhetta kuin nämä syyttelemänsä.

Eräs tuttava lähetti lievästi kauhuissaan linkin Tuomas Enbusken kolumniin Iltalehdessä, oliko viime lauantaina. Siinä toivotettiin kaikki kuninkaalliset heti helvettiin Suomesta.  Sellaista kohteliaisuutta korkean tason vieraita kohtaan. Onko suomalaisilla joku erityinen syy vihata ja halveksia pohjolan rauhallisia  kuninkaallisia? Ei mitään. Eiköhän tällainen kirjoittelu johdu vain vanhasta surkeasta suomalaisesta alemmuudentunteesta. Sellaista kohti on heristeltävä nyrkkiä mitä meillä ei ole.

Kun Enbuske rajoittuneisuudessaan luulee, että vain Matti Klinge ja muutamat ”kaappihomot” ovat kiinnostuneet kuninkaallisista, niin ilmoittaudun (tosin vain satunnaisesti) joukkoon. Torilla kävin minäkin ja tunsin historian havinaa enemmän kuin poliitikkojen pärstiä tuijotellessani telkkarista. Siellä oltiin ainakin paremmassa seurassa kuin huitelevien kolumnistien kaljapöydissä. Näyttääkin siltä, että ennen kohtalaisen terävä Enbuske nostaa kierroksia ja äänen kireyttä päästäkseen Iltalehdessä hytöseksi hytösen paikalle.

Tietysti kotimaiset poliitikot sopivat yhtä hyvin ja paremminkin vimmaisen vihanpidon kohteiksi. Kun Enbusken mielestä Sauli Niinistö ei ole koskaan sanonut mistään yhtään mitään, sopisi hänen huolestua omasta lukutaidostaan, ehkä myös ymmärryksestään. Ellei sanomisen valintoja säätele vain räyhäkkä esille pääsemisen hinku.

Jostain huomasin, että kallisarvoisessa Facebookissa on keskusteluryhmä Juha Sipilän toimista teemana ”Mulkku, joka tuhosi hyvinvointivaltion”. Siellä varmasti älyllinen ja analyyttinen keskustelu kukoistaa! Onneksi en koskaan eksy tällaisiin ryhmiin ja sivuille. Joku tolkku vihapuheessakin, vaikka se suuntautuisi vallanpitäjiä ja kruunupäitä, näitä katkeran rahvaan sylkykuppeja vastaan.

8.6.2017