Nähty kaksi ikiaikaista suosikkia, niin elokuvien kuin teatterien vetonaulat. Kuinka eri tavoin niitä tänään esitetäänkään.
Molemmissa teattereissa, Lempäälän Valentinossa ja Siuron uudessa Koski-Teatterissa on loistavat kulissit. Edellisessä aukeaa Merunlahti heti näyttämön takaa, jälkimmäisessä aivan samoin Siuron kanava kosken vaiheilla.
Mutta käyttävätkö ohjaajat kuvauksellisia maisemiaan käytännössä hyväkseen? Kissan viikset. Ei uinut tukkilautta eikä edes yksikään tukki Merunlahdella eikä pulahtanut kumpikaan mies Aatamin puvussa kanavan yli uimaan, vaikka niin tekstissä uhottiin.
Eihän näyttelijöitä voi vaivata liiallisiin ponnistuksiin. Luotamme katsomossa kuvitelmiin, vaikka konkretia kutkuttaisi.
Toinen kysymys on klassisen tekstin kunnioittaminen. Siinä suhteessa Leila Karttunen ohjaajana Lempäälässä kunnostautui: Teuvo Pakkalan sana sai elää jokseenkin semmoisenaan, vain sopivasti lyhennettynä. Vähän hölmö ja monimutkainen näytelmähän Tukkijoella on, mutta sen suosio on edelleen ehtymätön. Kaikkien aikojen katsotuin kotimainen. Reippaasti ja kursailematta se Merunlahden reunamalla esitettiin lauluineen kaikkineen.
Toisin kävi Siurossa. Siellä Aatamin puvussa ja vähän Eevankin alkoi kekseliäästi ja sisälsi ensimmäisen puolen tunnin ajan muutamia hauskoja kohtauksia. Sitten esitys jähmettyi ja kadotti lopulta Agapetuksen juonenlangat kokonaan. Tekstiin oli lisäilty ties mitä uudemman ajan sutkauksia ja kiroilua ja ylimääräisiä henkilöitä vastoin kirjailijan alkuteoksen henkeä.
Huomio huomio! Agapetuksen eli Yrjö Soinin kuolemasta on vasta 42 vuotta kulunut. Hänen tekijänoikeutensa on edelleen täysissä voimissa. Ei ohjaaja ja dramaturgi Kyösti Kallio voi mennä peukaloimaan edesmenneen kirjailijan tekstiä ihan mielensä mukaan. Kallio sanoo ohjelmalehtisessä dramatisoineensa tämän klassikoksi muodostuneen ”kesäteatterinäytelmän”. Tosiasiassa Aatamin puvussa ja vähän Eevankin on romaani, ilmestynyt 1928. Sen jälkeen siitä on tehty neljä (!) elokuvaa ja ties kuinka monta teatterisovitusta. Mutta ei taatusti yhtäkään näin holtittoman vapaata kuin tämä Siuron sovitus.
Yrjö Soini toimi aikanaan Kirjailijaliiton puheenjohtajanakin ja olisi varmasti pahoillaan koko ammattikuntansa puolesta, jos pilvellään aavistaisi, kuinka hänen ja muiden tekstejä nykyisin tärvellään. Toinen esimerkki tältä kesältä on Pyynikin Niskavuoren nuori emäntä, jonka loppu on muutettu vastoin kirjailija Hella Wuolijoen ajatusta.
Mielestäni kysymys on periaatteellinen. Miksi kirjailija kirjoittaisi huolellisen teoksen, jos arvaisi, että myöhemmät polvet muuntelevat sen aivan toiseksi, oman päänsä mukaiseksi ja useimmiten huonommaksi. Agapetus oli aika velho väärinkäsityksiin perustuvien juonten sommittelijana eikä Kyösti Kallio yllä lähellekään samaa, valitettavasti. Siurossa kertoja puhuu mitä päähän pälkähtää, ja jokuhan voi tosiaan luulla, että tuommoisia se Agapetus kirjoitteli. Ai että oliko triathlonia jo ennen sotia? Outo juttu.
Muuten esitys on koomisen alastomuutensa puolesta hyvin kaino ja kömpelö, mutta kiitosta voi antaa uuden perustetun teatterin urhealle yritykselle. Yleisöäkin näkyi riittävän. Katsomo on hyvin suunniteltu. Paras ilo oli näyttämön takainen maisema satunnaisine ohikulkijoineen.
Parantakaa ensi vuonna tapanne! Ottakaa Arto Paasilinnan teksti sovitukseen semmoisenaan, kun ette kuitenkaan pysty sitä parantelemaan. Tai sitten on ohjelmalehtiseen mainittava: ”Vapaasti AP:n aiheen mukaan sovittanut KK”. Kirjailijan poika Petteri voi nimittäin olla aika tarkka isänsä oikeuksien valvoja.
Mailan taianomaisessa talossa Kivimäessä jatkoimme Sinan ja Seijan kanssa istuntoa; kolmen viehkeän daamin kanssa sain seurustella, kun Marja hoiteli hommia Myllykolussa. Siellä kaikki sujui kuulemma taas mallikkaasti.
30.7. 2017