Kolmen päivän juhlaputki

Eino Leinon päivänä juhlittiin dir.musicae Tuulikki Nikkilää Koskilinnassa. Lippu liehui salossa. Tuulikilla tulivat vaikuttavat kahdeksan vuosikymmentä täyteen. Hän on johtanut Kyröskosken Naiskuoroa 45 vuotta. Täsmälleen sama aikamäärä on kulunut siitä, kun olin aloittamassa näytelmätoimintaa Myllykolussa.

Joten siellä sitä istuttiin pöydässä Pekka Tuomiston ja Matti Yrjölän ja Pertti Haaviston seurueen kanssa, viereisessä pöydässä näkyi Tuulikin pikkuveli Tapani Perttukin perheineen. Oli jollakin tavoin kyröläisen sukujuhlan tuntua, paljon tuttuja hahmoja, joita ei enää kovin usein tapaa. Naiskuoro lauloi, puheita pidettiin ja musiikkiesityksiä kuultiin, päivänsankari säteili kauniina kansallispuvussaan.

Seuraavana päivänä oli oman juhlan aihetta. Kymmenen vuotta on kulunut häistämme Pyhän Marian kirkossa Sastamalassa ja illallisista Ellivuoressa. Hääpäivän kunniaksi starttasimme automatkalle kohti Päijännettä. Tarkoituksena oli avata Sysämän kirjakyläpäivät, ja sen teinkin hyvällä menestyksellä.

Sysmän torilla oli runsaita kirjatelttoja, kaukaakin tulleita myyjiä ja hyviä valikoimia. Näillä seuduin asuu ja mökkeilee näköjään tasokas joukko kirjaihmisiä, torilla tapailivat ainakin Laura Kolbe, Tuija Kakko, Sirja Markkanen, Anssi Arohonka, Jyrki Nummi ja Jaakko Iloniemi, muista ja kanta-asukkaista puhumattakaan.

Päivä järjestetään 31. kerran. Sysmässä on kolme kertaa vähemmän väkeä kuin Hämeenkyrössä, jota myös voisi pitää kirjallisena pitäjänä, mutta mitään kirjatapahtumia ei meillä Kyrössä saatu koskaan pysymään hengissä. Viimeisin hienosti alkanut ”Elämän sivut” tyrehtyi yhteen kertaan. Vaikuttaa tietysti sekin, että Sysmässä toimii edelleen persoonallinen kirjakauppa, Suomen kauneimmaksi kehuttu, jonka yläkerrassa teimme kassillisen mainioita löytöjä.

Sysmän kirjakyläpalkinnon sai tuottelias lahtelainen lasten- ja nuortenkirjailija Juha Veirto, joka pari vuotta sitten nappasi  Topelius-palkinnonkin. Toimelias mies käyttää myös nimeä Kalle Veirto. Puhelimme kahvipöydässä niinkin ajankohtaisesta aiheesta kuin Lahden viimetalvisista MM-hiihdoista. Veirto on toiminut myös urheilutoimittajana, kuten Matti Kuusela Tampereella ja muutamat muut kulttuurin alalla meritoituneet.

Meille oli varattu yösija hotelli Uotista, missä viihdyimme oikein hyvin. Mehukkaat pihvit saimme ravintolassa. Päijänteen ulappaa ihailimme ilta-auringossa Rantaterassin kaiteelta ja kävelimme edelleen Sysmän elämys- ja liikuntareitille, missä saimme jokseenkin yksin ja omassa rauhassamme nauttia tästä EU:n rahoittaman SYLI-hankkeen ja Päijänne-Leaderin siunauksellisesta tuloksesta. Pari mopoilijaa siellä sentään päristeli. Kirkossa olisi ollut hieno konsertti, mutta tyydyimme nyt luonnon kirkkoon ja musiikkiin.

 

Kolmantena päivänä lauantaina nousin vielä Sysmän lavalle haastateltavaksi, tein muutaman hankinnan ja tapasin luokkatoverini Kari Selinheimon pojan Nikon erään kirjapöydän äärellä. Lähetin lämpimiä terveisiä norssiveljelle, joka on palannut Thaimaan oleskeluvuosilta turvallisesti kotiin Turkuun.

Sitten kiersimme Päijänteen pohjoispuoleltaan Korpilammen kautta takaisin etelään päin Längelmäelle. Huiman kauniita teitä oli järven itäpuolella ja kesäinen sää säteilevimmillään. Hehkeintä Suomea katsastimme. Ja sitten perinnepitoihin Tunkelon Isotaloon, missä Kirsti Kontio-Ollila taas emännöi ylittämättömällä tavallaan juhlavan tummahirsisessä pirtissään. Lounaaksi saimme yltäkylläiset pidot kaikkine rusthollin antimineen. Juha Kuisman kanssa puhelimme pöydässä maaseutupolitiikasta ja sitä liippaavista aiheista. Sote on pakko tehdä, Juha uskoi, vaikka kannatus kuluu alta.

Minna Saarelma-Paukkala kertoi suomalaisista etunimistä kautta aikojen. Syksyllä hän julkaisee aiheesta auktorisoidun kirjan. Tuula on suosituin naisten etunimi ja Timo miesten, vaikka uudet nimet rynnistää kalenteriin itse värkättyjä uusionimiä myöten – esimerkkinä vaikka Remu-Mooses! Toinen yllätys: Suomen tämän hetken yleisin naisen kokonimi on – Thi Ngyim tai jotakin sinne päin. Tämä siksi, että filippiiniläis- ja vietnamilaisperheet antavat samaa nimeä miltei kaikille jälkeläisilleen.

Oriveden mutkaisia hiekkateitä kurvailimme takaisin tylsälle ysitielle ja pikavauhtia kotiin Hämeenkyröön, missä sauna totisesti maistui tämän juhlaputken ja Päijänteen ympäriajon jälkeen.

8.7. 2017

 

Tietoa, esseitä ja oopperaa

 

 

Vanhan kirjallisuuden päivät ovat voimissaan, mikä tiedoksi saatettakoon. Siitäkin huolimatta, että jouduin luopumaan ohjelmajohdosta viime vuonna! Kaudet tulivat täyteen, yksi vuosi ylimääräistäkin. Touko Siltala jatkaa hommaa varmalla taidollaan ja laajoilla kontakteillaan.

Olikin vapauttavaa kuljeskella päivillä perjantaina ilman paineita. Avajaisissa ilahdutti varsinkin Hannu-Pekka Björkmanin hyvä, hauska ja syvällinenkin puhe. Kirjan ja lukemisen merkitys tuli vakuuttavasti ja epäsovinnaisesti todistetuksi. Joitain teräviä piikkejä tarjoili lopuksi Kaarina Hazard. Kun päivien teemana on ”Itsepäinen Suomi”, oli hyvä oivallus se, että myös ne muutamat itsepäiset Suomi ensin -mielenosoittajat, jotka poliisi yhä uudestaan korjaa talteen Rautatientorilta, kuuluvat hekin tähän itsepäisen suomalaisuuden ytimeen. Kovakalloista kansaa olemme, vaikka Hazard syytteli/kehuskeli meitä myös lahjakkaiksi opportunisteiksi.

Kuuntelimme Sirpa Kähkösen suositukset tärkeistä tietokirjoistaan, ja aina muutama tärppi tulee merkityksi muistiin. Esimerkiksi Karl Schlögelin MOSKOW 1937 alkoi tuntua aivan välttämättömältä kirjalta lukea. Myös Jukka Rislakin perustava teos Maan alla, vakoilua vastarintaa ja urkintaa  1941-1944 olisi saatava jostain käsiin.

Vielä jaksoimme melkein täyden salillisen kanssa seurata Toukon vetämää esseekeskustelua, jossa Matti Mäkelä muiden mukana paukutteli tuttuja tokaisujaan. Esseen juhlava nimitys sai vähän arkisempaa arvonlisää – vaiko vähennystä? Joka tapauksessa aika eloisaa pohdintaa. Kummat ovat vaikeampia myydä, runot vai esseet?  Sananvapauden annoimme olla rauhassa kantimissaan ja ajelimme kotiin levähtämään ennen kaupungin vastaanottoa.

Siellä olikin rentoa ja hauskaa hyvässä seurassa. Kuulimme Tapani Pitkäseltä, että hän oli myynyt Raimo K. R. Salokankaan paksun tutkimuksen Lauri Viidan kielestä ja sairaudesta, vaikka lähtöhinta oli niinkin kova kuin 75 euroa! Hyvä kun kirjaa jossain arvostetaan näinä polkumyynnin aikoina. Sastamala on tietysti edelleen harrastajien ja harvenevien keräilijöiden mekka.

Lauantaina emme päiville ehtineet, sillä Myllykolussa käytiin Sillanpää-oopperan ensimmäinen läpimeno. Jännittävä tapaus aina, mieliä herkistävä. Ihmeen pitkälle on Marco Bjurström jo viikossa saanut oopperan jengoilleen, kokonaisuus hyvin hahmollaan, joitain huippukohtia erottuu. Ilahduttaa totinen mutta samalla hyväntuulinen tekemisen meininki. Tätä ei ohjata kiroten ja ryppy otsalla. Pitäjän ja naapurikuntien harrastajista koottu kuoro hämmästyttää iskevällä paneutumisellaan. Ei huolen häivää, toistaiseksi. Mutta liian intomieliseksi ei pidä vielä tuudittautua. (Tuonne näyttää Katariina Pylsy paiskanneen omalle naamasivulleen meidän hilpeitä väliaikatunnelmia.)

Hyvillä mielin saunoimme ja katselimme alkavaa, tuulen tuivertamaa  heinäkuun suviyötä. Onnen aineet tuntuvilla.

1.7. 2017