Loppukesän lenkkejä

 

 

 

Ensin pari päivää ihan vapaata. Parasta lomaa on heinänniitto ja puitten hakkuu rantamailla loppukesän syvän lämpiminä päivinä. Sillanpään Elokuu tuli Kassilan filmatisointina otolliseen aikaan telkkarista. Se on juuri tämän ajankohdan teos. Elokuva tekee kerrankin täyttä oikeutta romaanille.

Mutta sitten lenkille. Menomatkalla Hämeenlinnassa sain kakkukahvit ja kiitokseksi jouduin todistamaan, että tarjoaja, vanhempi rouva ja serkkunsa, eivät ole sukua Sillanpäälle, kuten olettivat ja toivoivat. Näitä on aina, sukututkijoita ja toiveajattelijoita.

Kurvasin Pasilaan ja Radiotalon eteen, mistä Tuomas Karemo minut poimi studioon ja laittoi kuulokkeet korville ja mikrofonin suun eteen. Olin valmistautunut keskustelemaan seksistä ja erotiikasta taiteessa jatkaen siitä mihin Teatterikesän keskustelussa jäätiin. Tuomas ryhtyikin pommittamaan huomattavasti henkilökohtaisemmin ja suorasukaisemmin kuin odotin. Väistelin ja toppuuttelin parhaani mukaan. Minkähän takia minua pidetään jonakin alan seksiprofeettana. Toivottavasti kovin moni ei kuuntele näitä kirjavia cocktaileja. Ehkä joku virkistyykin suorasta puheesta, johon en oikein osannut heittäytyä.

Myöhemmin iltapäivällä tapasin joukon hyviä keskustelijoita Otavan pihalla, ja jälleen sää suosi ihanteellisesti syyskauden avausta. En ole aikoihin kirjoittanut mitään Otavalle (eipä ole kyseltykään), mutta kutsun lähettävät edelleen ystävällisesti. Kehuin Juha Kanervalle tv:n Jälkihikeä, joka on paras keskusteluohjelma ja päihittää kaikki kuivat poliittiset ja kulttuuriset keskustelut. Pohdimme yleisurheilun surkeaa tilannetta, mutta ei keksinyt tietorikas Juhakaan heti varmaa noidankonstia tilanteen kohentamisksi. Rakenteissa ja rahojen kuljetuksessa ne pulmat piilevät. Pelurit ja selkään puukottajat järjestöistä pellolle ja urheilijat etusijalle!

Martti Häikiö piti Virvatulta parhaana kirjanani, mikä kanta täytynee vähitellen hyväksyä, vaikka Waltarin ja Sillanpään elämäkerrat ovat olleet lähempänä sydäntäni. Pekka Tarkka (ja moni muu) onnitteli Sillanpää-oopperan menestyksestä. johon ei itse ennakkoon yhtään uskonut. Kiva yllättää joskus vanhat kaverit. Pentti Linkolan muistelmista puhuttiin pitkään, Pekka oli sen lukenutkin ja siinä mukana kirjeillään. Luettava ehdottomasti. Kysymys kuului: kuunneltaisiinko Linkolan ajatuksia, ellei hän olisi tietyn perheen poika? Käsitykset menivät ristiin. Jälkipuheita haastatteluista varmasti riittää. Hanna Tarkka muuten kääntää 100. teostaan ja uhkaa jäädä eläkkeelle.

Elävää historiaakin viuhui Otavassa, sekä Heikki A. että Olli Reenpää kunnioittivat tilaisuutta arvokkaalla patseerauksellaan. Muitakin kunnon veteraaneja näkyi Mauri Soikkasesta ja Matti Suurpäästä alkaen.

Paluumatkalla perjantaina koukkaus Urjalaan, missä en olekaan käynyt pariinkymmeneen vuoteen. Sitä ennen kävin Pentinkulman päivillä joka kesä, kunnes Vanhan kirjallisuuden päivät valtasivat alkukesäni. Tutuilta vaikuttivat vielä paikat. Tehtiin laajaa reportaasia Väinö Linnan reitin varrella, aiheena syksyllä ensi-iltansa saava näytelmä Päämäärä Tuntematon. Kirjoitin sen Panu Raipian tilauksesta Komediateatteriin. Se kuvaa Linnan kirjoitusprosessia, josta Tuntematon sotilas syntyi. Tuukka Huttunen esittää lähes kolmeakymmentä roolia monologimuotoisessa teoksessa. Rohkea ja erikoinen yritys, kaimani Panu ohjaa, Dario Fon jäljillä ollaan… Pojilla on kuulemma innostus päällä, ja näytäntöjä myydään hyvää vauhtia. Hannu Koskela teki kuvaajineen hartiavoimin töitä Apuun nelisen tuntia, Tuukka poseerasi roolipuvussa ja ilman. Saas nähdä millaisia levityksiä syntyi.

Tuli puheeksi samalla äskettäin kuultu radiokeskustelu Suomi 100 merkeissä Tuntemattomasta. Kolme keskustelijaa pohti, missä määrin naisia esiintyy romaanissa. Miespuolinen asiantutintija tokaisi, että eipä juuri, mitä nyt yksi lotta pesee majurin selkää…. Haloo! Sellaista kohtausta ei edes ole Linnan romaanissa. Se on Mollen elokuvassa, hän halusi vähän lisätä seksiä Linnan liian mietoon teokseen. Näin elokuvat voivat hallita alkuteosta ja muuttaa jopa ihmisten mielissä sen sisältöä. Eikä Puttonenkaan puheenjohtajana oikaissut väärää tulkintaa.

Muistoja kulki Urhjalassa. Yläkuvassa Väinö Linna opastaa joukkoa syntymäkotinsa raunioilla kesällä 1979, vasemmalla takana olemme tarkkavaisina vaimoni Elinan kanssa.

Hämeenkyröön päästessäni kuulin järkyttävät uutiset Turusta ja jo aiemmin Barcelonasta. Karmea maailmamme. Turussa tapaus kosketti läheisesti Marjan jälkeläisiä, jotka kävelivät Kauppiaskatua vain pari minuuttia puukotuksen jälkeen. Tyrmistys on melkoinen, mutta poliisi toimi rivakasti. Tätä kirjoittaessani arkkipiispa Kari Mäkinen puhuu erittäin hyvin ja läheisesti radiossa. Uskoa on valettava tämänkin mielettömyyden jälkeen.

19.8. 2017