Nobel-vertailu

 

 

Jokin aika sitten käsiin osui sattumoisin Haruki Murakamin romaani Värittömän miehen vaellusvuodet. Tietämättä mitään kirjailijasta huomasin tekstin vetävän keveästi, rauhallisesti, tarkasti. Siinä oli erityinen imu, ehkä vähän outojen ihmisluonteiden ja tapojenkin vuoksi.

Otin käteen toisen Murakamin, Rajasta etelään, auringosta itään. Kummallinen nimi ei säikyttänyt. Sama kokemus toistui. Oli luettava miltei yhteen menoon loppun, siinä määrin askarruttivat henkilöiden toimet ja motiivit. Miten kaikki päättyy? Sama juttu kuin edellisessä: loppu jää avoimeksi, vähän ärsyttävälläkin tavalla.

Näinkin ohuen raapaisun jälkeen rohkenin veikkailla Nobelia Murakamille (kuvassa vas.), mutta ohi meni. Palkinnon sai tavallaan maanmies, Englantiin jo lapsena muuttanut Kazuo Ishiguro. Kuinka hän sitten kirjoittaa? Paremmin kuin Murakami?

Uimahalliin painellessani poikkesin Yrjönkadun divariin, ja siellähän oli vanhaa Ishiguroa monin kappalein. Ostin halvimman, Tammen kustantaman Silmissä siintävät vuoret (1982). Ei kuitenkaan kuulu Keltaiseen kirjastoion, kuten useimmat Ishigurot ja edellisetkin Murakamit. Suomentajakin on tuttu Marjatta Kapari, kun sittemmin Helene Bützow erikoistui Ishiguroon.

Melko samantyyppisistä kirjailijoista on kysymys. Kumpikin kuvaa tavallista arkea hienovireisesti ja täsmällisesti, kuitenkin niin  että tapahtumien pohjalla tai yllä viriää koko ajan jokin salaperäisyys, Murakamilla selvempi mystinen kerrostuma. Kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Kirkasta proosaa, mutta jollakin tavoin pettävää, todellisuutta ohentavaa ja kohottavaa.

Satunnaisen otoksen perusteella Murkami on lyyrisempi, herkempi, ehkä sitten viihteellisempi. Hyvin luistavasti ja luettavasti kirjoittaa, ja juuri sillä hän myös harhauttaa lukijaa. Ishiguro on aavistuksen raskaampi ja realistisempi, sanoisiko normatiivisempi kertoja. Ehkä Silmissä siintävät vuoret ei ole edustavin teos häneltä. Mutta riittää siinäkin hämmästeltävää.

Siinä ikään kuin aivan erilliset tarinat kulkevat silti lähekkäin, mutta kohtaamatta. Lukija voi itse kehitellä niiden välille yhteyksiä. Tuntuu kuin Ishiguro rakentelisi huvin vuoksi juttuja, joilla ei keskenään ole muuta tekemistä kuin saman kertojan, erään äidin, Etsukon, minä-kohtaiset äänensävyt. Ja tuntuu kuin hänkin joskus salavihkaa vaihtuisi toiseksi, väliaikaisesti vain.

Mieleen jää romaanin toisen merkillisen äidin, itsepetoksessa elävän Sachikon ja hänen omapäisen pienen tyttärensä Marikon kesken jäävä kehitys. Sitä saa lukija vapaasti mielessään täydennellä. Hyvin etäiseksi jää kertojan toisen tyttären Keikon taannoinen kuolema – ellei sitä sitten peilata näiden läheisempien tapausten kautta. Aikatasot vaihtuvat, pääasiassa eletään Nagasakissa vähän jälkeen sodan ja atomipommin. Melko vähän kauheat muistot henkilöitä tässä enää häiritsevät. Tai ehkä koko heidän nykivät toimintansa on seurausta koetuista tapauksista?

Ishiguroon erikoistunut Helene Bützow on todennut sunnuntain Hesarissa (15.10.), että kirjailijan vahvuuksiin kuuluu eri-ikäisten henkilöiden ajatusten ja tunteiden kuvaaminen. Totta, tässäkin tempoilevan lapsen Marikon vastaparina on kertojan appiukko Ogata-San, salaviisas, hienotunteinen shakkimestari, joka laukoo taitavasti peiteltyjä kriittisiä kommenttejaan läheisille. Hänen ovela hymynsä tuo mieleen joitain tyyppejä Kurosawan elokuvissa.

Murakami kirjoittaa ilmavassa nykyajassa, hänen proosastaan voimme seurata vaikka Tokion kasvua, rakentamista ja kiihkeätä liiketoimintaa. Henkilöiden mielteet kulkevat etäällä tällaisesta, mutta he kohtaavat yhteiskunnan muutokset. Heidänkin omalaatuiset ihmissuhteensa voivat olla seurausta maan hallitsemattomasta kasvusta. Ihminen ei pysy perässä.

Mitä lopulta tapahtui Murakamin mieskertojalle, hänen suuresti rakastamalleen salamyhkäiselle Shimamotolle ja toisaalta perheelleen, avioliitolleen? Sitä on vain jäätävä arvailemaan. Tämä siis uusimmassa Juha Myllärin suomentamassa Rajasta etelään, auringosta itään. Lukekaa itse ja rakennelkaa oma loppunne, siihen Murakami tuntuu kehottavan. Pidän häntä aavistuksen kiehtovampana kirjailijana kuin Ishiguroa, näin aluksi. Luettava varmaan lisää näitä Japanin taitureita, jollaiseksi Ishiguronkin luen asuinpaikastaan huolimatta.

17.10. 2017