Olihan se nähtävä heti kärkeen, ensiryntäyksen jälkeen rauhallisena maanantai-iltana. Kinopalatsin ykkössali korkeintaan puolillaan. Elokuva menee monessa salissa ja paikassa, ja kiireisimmät ovat jo käyneet. Maksimaalista menestystä odotetaan.
On heti sanottava, että olen ällistynyt ja myyty. Kuuluin epäilijöihin ja niihin, jotka eivät enää kolmatta Tuntematonta kaivanneet. Elokuvan nähtyäni käännän takkini täydelleen. Aku Louhimiehen teos on yksinkertaisesti suurenmoinen, kerrassaan väkevä kokemus. Juuri tällainen elokuva piti tehdä itsenäisyyden juhlavuodeksi.
Olisihan siinä yhtä ja toista pientä mutisemisen aihetta, mutta ne katoavat kokonaiselämyksen tieltä. Louhimies joukkoineen onnistuu ennen kaikkea sodankäynnin kuvaajana. On tavoitettu mahdollisimman todentuntuinen ja realistinen vaikutus. En tietenkään voi täysin tietää, kun en ole koskaan ollut. Mutta tietyt operaatiot, pesäkkeiden räjäytykset ja tankin tuhoaminen, rynnäköt ja koukkaukset näytetään nyt kaikessa vaikeudessaan niin että näihin urotekoihin tosiaan uskoo.
Kun olen eri Tuntemattomia nähnyt alkaen Pyynikin kesäteatterin esityksestä vuodelta 1962, olen tietysti lujasti kiinni perinteessä. Romaanista olen pitänyt yliopistokurssin ja itse sovittanut teoksen Pyynikille 1997. Niinpä ihmettelin aikani alkupuolella Linnan repliikkien epätarkkaa käyttöä. Miksi oiotaan, puhutaan hiukan latteammin kuin on mainiossa alkutekstissä? Kunnes siihenkin totuin, eikä asia enää jälkipuoliskolla vaivannut.
Sovituksessa onkin selvä painopiste kuvallisessa kerronnassa, joten mehukkaimmat lohkaisut ja järkytttävimmät kommentit karisevat. Tässä vältetään tietoisesti toistamasta sitä, mikä on jo kerran ja ylittämättömällä voimalla esitetty. Laineen jermut olivat vereviä teatterihahmoja, joita on mahdoton jäljitellä. Mollen tutisevat pojat taas jääkööt omaan arvoonsa. Tämä on nyt oikea keskiverto, kaikkein uskottavin kuvaus.
Henkilöt nousevat komeasti esiin, ainakin useimmat. Ylivertainen on Rokka Eero Ahon tulkitsemana. Enpä olisi uskonut, että näyttämön koviksesta löytyy myös lämpö ja karjalan murre, piinkova kestävyys ja armottomuus tilanteen tullen. Kun mielessäni vastustin kotirintaman mukaan ottamista (minkä Linna tarkoin rajasi pois romaanista), olen nyt siinäkin toista mieltä. Väläykset kotoa rikastuttavat ja syventävät Rokan hahmoa ja tuovat esiin kotiväen vaikeuksia. Yhtä hyvin Kariluoto saa lisää karismaa kohtaloonsa kotirintaman, rakkauden ja häiden kautta. Hänen Suur-Suomi haaveensa on todellinen eikä minkään pilkan arvoinen. Puhdas koruton suoritus Johannes Holopaiselta.
Upseerit kuvataan muutenkin eleettömämmin kuin ennen, ilman alleviivaavaa pilkkaa. He ovat koneiston osia kuten miehistökin. Lammio ei ole mikään kuovi, vaan käskemään koulutettu luutnantti. Konflikti Rokan kanssa on siten tehokkaampi, kun kummallakaan puolella ei ole karikatyyrin vivahteita. Tosin Jussi Jurkka oli saatanallisen tehokas Laineen elokuvassa. Majuri Sarastie ei nyt muhoile niin isällisesti kuin Tauno Palo aikoinaan.
Jussi Vatasta pidin ennakkoon vähän kapoisena hahmona Koskelaksi, mutta hänkin yllättää. Tämäkin Koskela omaa kaikessa eleettömässä kansanomaisuudessaan hiljaista vaikutusvaltaa miehiinsä. Hänen ratkaisevat taisteluotteensa kasapanoksineen on vaikuttavasti kuvattu. Aku Hirviniemen Hietasesta taas odotin enemmänkin, mutta hahmoa on selvästi hillitty, ettei tulisi liian hauska. Romanssi Petroskoissa Veerukan kanssa oli ensin tanssikohtauksineen ladattu pinnanalaisella komiikalla, mutta vesittyi sitten tarpeettomaksi sänkyseikkailuksi.
Olisihan siellä hahmoja monia mainittavia, varsinkin Vanhala, jonka vaimeat hihitykset ovat tarttuvaa lajia. Jotkut jäävät oudosti taustalle kuten Rahikainen tai Määttä, joka katoaa kokonaan. Muutamat huippukohtaukset jäävät pois, ilmeisesti liikaa tuttuutta ja irrottelua kartellaan. Tässä ei juuri naureta vasten manalaisen partaa, enemmän totisia ollaan. Sopiihan se tähän kireään aikaan.
Mutta maisemia, yleisnäkymiä, metsää ja peltoa, taistelun näyttämöitä kuvataan kerrassaan komeasti. En oikein käsitä Juha Typön näkemystä Hesarissa, että kuvan ulkopuolella ei ole mitään. Mitähän se voisi tarkoittaa? Minusta ajankuva on harvinaisen täyteläinen olematta osoitteellisesti esiin laitettu. Loppupuolen kuvat tuhotusta metsästä ovat kuin dokumenteista.
Mitään loppukevennystä ei tule. Vanhalakaan ei pääse lohkaisemaan kuuluisaa loppurepliikkiään. Kohtausten kommentit on kautta linjan leikattu pois, se vähän aluksi suretti. Mutta Louhimies on valinnut tämän lakonisen linjan, joka pitää tiukasti loppuun saakka. Tässä ei hersytellä, olkoon että henkilökuvat vähän kapenevat. Hyviä ne ovat, riittäviä.
Käykää nyt ihmeessä katsomassa kolmatta Tuntematonta, vaikka sitä vähän mielessämme ennalta vastustimme. Yllätys on sitä suurempi. On saatu aikaan kolmikon kruunu, Laineen aikalaisteoksen myöhäinen rinnakkaisteos, vain Mollen leffa putoaa välistä. Ja varmaan neljäskin vielä tehdään, jokainen sukupolvi tarvitsee omansa, ei auta mikään.
30.10. 2017