Sukujuhla ja länsimetro

Ei uskoisi, että seitsemän lasta saa aikaan miltei kolmin verroin lisää lapsia ja runsaat pari tusinaa lastenlasta. Sellainen on Ylivakerin sukukunta, voittaa Sillanpäänkin sankan jälkeläisjoukon. Kun tämä joukko meiskasi Tampereen laidalla Näsijärven rannalla Jänissaaren pursiseuran paviljongissa, siinä riitti ääntä ja hyörinää.

Kaksoset Alisa ja Elisa sekä Lahden Pena ja Lea Raimonvaimo Ylivakeri täyttivät nämä meidän sukupolvemme seitsenkymppiset, ja niitä juhlittiin. Vain Elina on joukosta poissa, hänen kuolemastaan tulee ensi vuonna kuluneeksi jo 30 vuotta. Noin 44 vuotta olen saanut seurata tämän sukukunnan varttumista, ja todella on otettu varteen Antti Rinteen talkookäsky jo hyvän aikaa ennen sen esittämistä. Tauno on suvun vanhin ja päämies, hänen kanssaan maailmaa pannaan paikoilleen aamuisilla postinhakureissuilla.

Nyt huomasin, että Ilta-Sanomien Suvi Kerttulakin tuntee Taunon, koska tunnusti lukevansa näitä päivityksiä. Suvin kanssa istuimme tuolla Korkeavuorenkadun Maxillissa lounasta nauttien ja kirjoista puhellen. Minun oli määrä valita 10 parasta romaania itsenäisyyden ajalta. Tehtävä oli aika helppo, sillä parhaat erottuvat aina, omien mieltymysten kanssa olisi jo visaisempaa. Söimme hirvenlihapullia, jotka olivat miltei yhtä maukkaita kuin Jänissaaren aivan loistavat kotona tehdyn veroiset lihapullat. Mikään ei tunnetusti voita hyviä lihapullia.

Elisa ja Pena ovat menossa katsomaan Päämäärä Tuntematonta Komediateatteriin tällä viikolla, saas kuulla mitä sanovat. Penan perhe asui aikoinaan Linnojen seinänaapureina Puuvillatehtaankadulla, joten häntä voi pitää huomattavana asiantuntijana. Muistojaan ehdittiin vähän kertailla siellä pursiseuran hulinassa.

Taiteellista puolta siellä edusti kirkkaimmillaan Liisa Hietanen, joka virkkaa näitä ihmeellisiä näköisteoksiaan, joita erehtyy luulemaan oikeiksi. Minäkin menin kerran kirjastossa käydessäni morjestamaan Koskirannan Weijoa, joka näkyi lukevan lehteä – ja ällistyksekseni huomaan, ettei Weijo vastaa tervehdykseen, koska on langasta tehty näköisveistos.

Komeita pitkiä kaljupäitä nykymiehiä oli paljon ja sitten kaunottaria, jotka työskentelevät kuka missäkin mediassa tai muodissa tai koulussa tai jossakin. Ei kaikista saa enää selvääkään. Laurin ja Paulan lapset taapertavat jo Heinijärven koulussa, missä meidänkin kaikki lapset aikoinaan aloittivat. Heidän opettajansa Eilan ilokseni tapasin viimeksi Metson runoillassa Leinosta paasaillessani.

Täällä Helsingissä Rikhardin kirjastossa oli sitten sunnuntaina Maria Jotunin seuran kokous, missä näyttelijät Maija Karhi ja Heidi Herala kertoivat kokemuksiaan Jotunin tekstien näyttelemisestä. Maija muisteli kuinka tarkka Erik Blomberg oli Jotunin tekstin pilkutarkasta toistamisesta elokuvassa Kun on tunteet. Tätä kirjailijan tekstin kunnioitusta olisi Aku Louhimieskin saanut hiukan huolellisemmin noudattaa uudessa Tuntemattomassa.

Heidi paukutteli peräti hauskoja juttuja nyt Kaupunginteatterissa menevästä Kultaisesta vasikasta. Tekisi oikein mieli mennä katsomaan se uudestaan nyt, kun kuuli lähemmin ohjauksen lähtökohtia ja Heidin vanhempien taustaäänien merkitystä. Pohjana keskustelussa Ritva Arvelon tunnetut tulkinnat näytelmästä. Eeva-Liisa veti tilaisuuden seuran puheenjohtajana omia kommenttejaan sekaan sirotellen.

Ja aivan totta, Marja oli avaamassa länsimetroa, kun hänen ranskan ryhmänsä kävi ihastelemassa Emman taidenäyttelyä Espoossa. Hyvin toimi ja täynnä oli kuulemma, kauniit avarat asemat ja tunnelma korkealla. Joten hyvin ollaan kaiken tapahtumisen tasalla täällä marraskuun pimeydessä..

20.11. 2017

Palkintoja putoilee

Pauli Tapio on olemukseltaan todellinen runoilija, lisäksi hän puhui viisaita eilisessä palkintotilaisuudessa. Niistä osia näkyy Hesarin haastattelussa tänään. Juhlistimme palkintoaan Sanomatorilla sankalla joukolla. Sen päälle syötiin ja juotiin taas hyvin ja tavattiin kosolti kirjaihmisiä. Kun runous jää helposti katveeseen, nyt olisi täysi syy lukea Tapion kokoelma Varpuset ja aika (Poesia).

Ennen tilaisuutta kävin kuulemassa virolaisia nykykirjailijoita yliopistolla. Kai Aareleid on etunimestään huolimatta viehättävä nainen (jos tällaista uskaltaa enää kenestäkään näinä aikoina lausua), joka kertoi havainnollisesti runoistaan ja Tartto-aiheisesta romaanistaan. Jan Kaus on kuulemma kirjoittanut suuren virolaisen romaanin Hetk (2011) ja lisäksi proosarunoja, joista kuultiin näytteitä. Lupsakoita kertojia olivat kumpikin. Satu Grünthal ja Sirje Olesk haastattelivat.

Oikeastaan menin tapaamaan Maimu Bergia, jonka kanssa meillä on tietty kohtalonyhteys, mutta eipä häntä näkynytkään. Joka tapauksessa antoisa tilaisuus, vaikka livahdin väliajalla. Virossa tapahtuu paljon, mistä emme tiedä mitään.

Samaan aikaan Tampereella oli vähintään yhtä huomattava tapaus. Sikäläinen Kulttuuriyhdistys ojensi vuosittaisen Kulttuurikukkansa F. E. Sillanpään Seuralle tunnustuksena viime kesän Sillanpää-oopperan tuottamisesta. Erityisesti mainittiin sen merkitys pirkanmaalaisen kulttuurimatkailun kannalta. Niin sitä pitää! Kun en voinut jakautua kahtia, varapuheenjohtaja Jussi Niinenmaa kävi miehekkäästi pokkaamassa kovasti arvostamamme huomionosoituksen (kuvassa).

Tässä oli toivorikas poikanikin käymässä ennen lähtöään musiikkikeikalle Vaasaan. Kuului toimitteleman tiedottajan tehtäviä hervantalaisen it-firman kanssa skype-yhteydellä. Tätä nykyaikaa isä seuraa monttu auki. Aino taas tarjosi turkkilaisen lounaan isänpäivänä, joten hyvin pysytään hengissä.

Olihan tässä kaikenlaista menoa varhemmin tällä viikolla. Munkkiniemessä sukuloitiin, tarkastettiin Ullan uusi kaunis asunto ja nautittiin mainio italialainen lounas. Ja Satu Jaatinen haastatteli Svenskanin kahvilassa Linnan Tuntemattoman sotilaan vaikutuksista, aiheen ympäriltä on kehkeytymässä vielä yksi kirja ensi keväänä. Ehtymätön romaani.

Näytelmä Päämäärä Tuntematon kiskaisi heti Kuuselan loistokritiikin jälkeen tukun tilauksia Tampereen Komediateatterissa. Esitys jatkaa ainakin ensi huhtikuulle, toivottavasti pitempäänkin. Käykääs katsomassa.

Tiistaina kuultiin eduskunnassa Arkadia-seuran voimin Sampo Terhon ajankohtaisia kulttuuripolitiikan näkemyksiä. Lisää rahoja ei ole tulossa, mutta jako vähän muuttuu, mikä huolettaa ainakin teatterin kenttää. Uusia ryhmiä on rynnimässä kupille, mistä kaikille rahat? Tiukoilla ovat nykyisetkin tuensaajat. Sikäli ilahdutti Komediateatterin saama valtiontuen lisäys Tampereella.

Palkintoja putoilee pian lisää, kun Finlandia-päätökset kypsyvät. Sain Sanomatorilla vähän avaimia Touko Siltalalta yhteen hänen kustantamaansa ehdokkaaseen, Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-ExtraanEhkä se on sittenkin lukukelpoinen ja kuulemma älykäs romaani, vaikka apkryfinen asu säikäyttää ensiselailulla. Muista ei vielä senkään vertaa käsitystä paitsi että Juha Hurmeen muinaishistoriaa olen livenä kuullut viimeksi Sastamalan kirjapäivillä. Miki Liukkosen möhkäle on vielä tuossa pöydällä jokseenkin avaamattomana. Rohkeasti vaan tekstejä päin!

17.11. 2017

Norssin juhlat

Valtavasti väkeä Finlandia-talossa, kun vanhin suomenkielinen koulu täyttää puolitoista vuosisataa. Enhän näe täällä ketään tuttuja. On tuolla sentään Arska Cronvall ja tuolla Iikko Voipio. Vasta kun kuoro marssii lavalle, erotan Smolskyn hahmon takarivissä, ensimmäinen luokkakaveri. Hyvä Harri!

Rehtori ja vanhojen norssien puheenjohtaja lausuvat meidät tervetulleiksi. Paikalla on 1500 vanhaa norssia, lukiolaiset päälle ja opettajat. Tunnelma kohoaa, kun Turnarit marssivat ryhdikkäästi lavalle. Siellähän on Quuvee eturivissä, aina uskollinen turnari Yrjö Qvarnberg. Sauva liikkuu terhakasti, ei aina samaan tahtiin muiden kanssa, mutta rinta pysyy kaarella. Sykähdyttävä hetki.

Tommy Lindgren, kantaaottavien laulujen tekijä, on sutki juontaja, juttua tulee, historiaa ja omia muistoja. Kuullaan lahjakkaita musiikkiesityksiä ja speksejä koulun historiasta, taso vaihtelee. Plodu Melanderista kertoi jo isäni kaskuja. Joku opettajista olisi voinut ottaa hänen roolinsa. Kuullaan rock-bändiä ja nähdään huima break dance, ei mitään pölyttynyttä pönötystä.

Harri Hertellin juhlaruno ”Ei koulua, vaan elämää varten” on oikein hyvä ja komeasti lausuttu. Kunnon juhlapuhekin saisi olla. Vieläkin muistan Matti Kuusen riemukkaan puheen kouluaikoinani yliopiston juhlasalissa. Mitähän juhlaa silloin vietettiin, vuonna 1962?

Juhla päättyy Finlandiaan ja Maamme-lauluun sekä yksinäisen norssin katsomosta kajahtavaan huutoon: – Hyvä Norssi!

Hieno juhla, harkiten ja vaivalla suunniteltu. Sen jälkeen päästiin seilaamaan lasi kädessä pitkien pöytien äärelle aulaan. Paikat oli jaoteltu vuosikymmenten mukaan, niin että luokkakavereita alkoi löytyä. Kuvassa ryhmä vasemmalta Risto Wennäkoski, Olli Tuovinen, Ora Meres-Wuori ja Yrjö Quuvee, jolla ainoana armoitetusti vielä tallessa vanha Norssin takki ja mahtui päällekin. Ilmankos poika voimistelee ja juoksee maratonia. Kovaa sakkia.

Lisäksi tavattiin ainakin Lede Virrannetta, Pajaria, Laipparia ja muitakin, Henri Timosta, Juhani Saloniusta ja alempaa näitä juonioreita kuten Simo Juvaa. Muistorikasta meininkiä. Hyvin olivat pojat vielä kuosissaan ja tunnistettavissa. Ja paljon oli tyylikkäitä nuoria miehiä ja laumoittain aivan ihastuttavia tyttönorsseja, ihme ja kumma. Eliitti on vähän kulutettu käsite, mutta tässä juhlassa jos missä tunsi istuvansa eliitin joukossa.

Koskas seuraavat juhlat? Meneekö neljännesvuosisata? Luokkakokouksia voi olla sitä ennen. Yritetään pitää maineikasta Norssin henkeä yllä tässä väliaikoina.

12.11. 2017

Juhlaputki jatkuu

 

 

 

 

Olihan kiivas tahti: Savosta palattua pari tuntia kotona ja taas autoon, nyt kohti Tamperetta. Paluu maan pinnalle: Metson matineassa ja Janakkalan kirjastossa normaalit parikymmentä plus kuulijaa. Leinoa taas paahdettiin ja ystäviä tavattiin.

Taru ry vaalii Tampereella runoutta, erityisen hiljaista oli Janakkalassa. Mutta silloin pitääkin puhua kuin vaateliaalle kuulijakunnalle. Joku voi juuri sinä iltana saada ratkaisevan kimmokkeen.

Neljässä päivässä viisi esiintymistä on vähän liikaa, myönnettäköön, mutta joskus tapaukset huomaamatta kasaantuvat. Nyt on pari viikkoa vapaampaa. Nautittava sateisista lueskelu- ja kirjoituspäivistä.

Finlandia-ehdokkaita on tässä pudoteltu. Johtava piirre on itsenäisyysjuhla-allergia. Ei toivoakaan kirjoilla, jotka liittyvät satavuotiseen historiaan. Tietopuolella kartellaan lisäksi kirjallisuutta ja taiteita, kuten Petäjä totesi Hesarin kolumnissaan. Toimittajien aikalaiskirjat juhlivat.  Matti Rönkä hikoilee valitessaan kollegoistaan terävimmän.

Eipä ole helppoa Elisabeth Rehnilläkään. Yhtään ruotsinkielistä ei ole fiktion puolella mukana, kuten Hbl näkyvästi murehtii. Kjell Westö on kaiketi överklassificerad, ei kelpuuteta enää kisaan. Eikä ketään muutakaan kirjakiertueeltamme tältä viikolta. Kokeellinen on poikaa, Salusjärvi savustaa perinteiset kertojat hyllylle häpeämään. Kirjakauppiaat tuskin riemuitsevat.

Kun en ole ehdokkaita lukenut, en voi lausua painavampaa sanaa. Antti Majander jo uhkailee sääntöjen muutoksella, mistä ei liene pelkoa. Mutta palkinnon paino voi keventyä, suuri yleisö kääntyy muihin harrastuksiin.

Täällä viikko huipentuu pariin huomattavaan juhlaan. Eilen oltiin Sibeliuksenkadulla Sauli Tiilikaisen ja Marja Sumarin kesteillä, maittavaa  tarjoilua, tyylikkäät huoneet ja  mainiota seuraa. Sauli piti tietokilpailun, mainosviisuja veisattiin, Timo Närhinsalo lausui Oiva Paloheimon runon kanttorin kunniaksi ja lopuksi lämmiteltiin aidon takkatulen loisteessa. Joukkoa eri aloilta, mikä aina virkistää.

Aamulla odotti lisäksi Panun päivän kahvipöytä Marjan kekseliäin lahjoin. Ei voisi päivä paremmin alkaa. Tervehdyksiäkin tippuu eri puolilta.

Ja nyt on kohta keskityttävä Norssin 150-vuotisjuhlaan Finlandia-talossa. Meitä on kolmen polven ketju, ennen minua faija ja jälkeeni Aino, mutta ainoana heistä saan edustaa. Ei aikonut edes Jorma vaivautua sieltä Rantasalmelta pääkaupunkiin, joten saas nähdä keitä luokkatovereita illalla kohtaan. Eero Huovisen rinnakkaiselta varmasti, joka toivon mukaan ei tällä kerralla komenna minua ex tempore puhumaan. Koetetaan verestää veljesillallisia reippain mielin. Ei meitä poikia vielä lannisteta, vaikka on kai siellä tyttöjäkin.

11.11. 2017

Kirjakiertueella Savossa

Siinähän me olemme, Norssin pojat, Jorma Kaimio ja minä. Kahdeksan vuotta hinkattiin klassikkoluokkaa hyvällä menestyksellä, varsinkin Jorma. Nyt kohtasimme suurella kirjakiertueella Etelä-Savossa.

Näitä kiertueita Jorma on vetänyt kymmenen vuotta, ja tämä oli hänen jäähyväiskeikkansa. Olin mukana 2008 Waltari-kirjan jälkeen, ja nyt oli hienoa päästä sulkemaan kaarta. Mutta kiertueet sinänsä jatkuvat, vetäjä vain vaihtuu.

Mika Hännisen ohjaamassa autossa huristimme sateisena maanantaina kohti Savoa.  Aloitimme Savonlinna-salissa, yleisöä ällistyttävästi lähes 600! Vaan olihan esiintyjien kaartikin verrattain komea: Leena Lehtolainen, Anna-Leena Härkönen, Rosa Liksom, Maria Mustranta, Kjell Westö, Matti Rönkä ja minä. Jorma haastatteli vanhana kustannusjohtajana isällisen joviaaliin tyyliinsä, ja me vastailimme parhaamme mukaan. Asiallisia ja hauskoja puheenvuoroja, kukin valotti uusinta kirjaansa. Yleisö tuntui viihtyvän ja ostikin kiitettävän vilkkaasti kirjojamme, joita signeerasimme.

Yövyimme Casinossa ja tiistaina auringon kilossa kävimme lounaalla Rantasalmella Jorman ja Maaritin uljaassa pappilassa, pastaa ja viiniä nautimme ja olimme hyvässä vireessä iltapäivän matineassa kunnantalossa. Pienessä kunnassa paikalle tuli noin 160 kuulijaa, istumapaikat eivät riittäneet. Onhan aktiivinen seutu tämäkin. Jormaa kiiteltiin puhein ja lahjoin hänen toiminnastaan sekä kunnan että kirjallisuuden hyväksi, kunnan johto tietysti paikalla.

Illalla ehdimme vielä Mikkeliin, missä Mikaelin sali oli sekin miltei täysi, noin 350 sanankuulijaa. Suorastaan tungosta aulassa, missä jatkoimme tätä miellyttävää signeerausurakkaa. En muista, että Leino-kirjaa olisi missään ostettu näin ”sikana”, kuten Jorma yllytti. Jonoa oli monella kirjailijalla. Vanhoja tuttujakin tuli vastaan. Ja taas me lavalla todistimme. Joukkoon liittyi uutena Anni Kytömäki suoraan Hämeenkyröstä. Kjell Westö oli jo vaihtunut lupsakasti savonmurteella vitsailevaan Antti Heikkiseen (kuvassa).

Taas Jormaa kiiteltiin, ja hän oli päätteeksi luvannut, että nyt hänen viimeisenä iltanaan juodaan Mikaeli tyhjäksi. Ihan niin pitkälle ei päästy, hillittyjä ja hallittuja ollaan nykyisin. Automatkoilla muisteltiin vanhoja räyhäköitä aikoja, jolloin kirjailijoissa oli paimentamista. Ajat ovat muuttuneet ja tavat sivilisoituneet Mutta istuimme sentään pitkän päivän iltaa iloisissa merkeissä ja kallistuimme Vaakunaan yöpuulle hyvissä ajoin.

Enää paluumatka keskiviikkoaamuna, Mika ajoi varmasti ja heitti meidät ystävällisesti koteihimme, Leenan, Marian ja minut. Olihan vaivaton ja rattoisa kiertue! Yleisöä kertyi kaikkiaan 1150, laski Timo Taussi.  Eri kustantajatkin olivat edustettuina, vaikka Bonnier dominoi. Lukuharrastuksen hyväksi varsinainen tehoisku maakuntaan!

Tällainen ei olisi mahdollista Pirkanmaalla (huokaus), Hämeenkyrössäkin lopetettiin kiireen vilkkaa hyvin alkanut Elämän sivut -seminaari, jonka piti keskittyä elämäkertoihin. Kirjamessut lopahtivat Tampereella. On eroa maakuntien kirjallisissa aktiviteeteissa. Onhan sentään Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa vielä hyvin hengissä.

Mukavaa välitöntä väkeä siellä Savossa. Toivokaamme, että jäivät hyvillä mielin lukemaan kirjojamme.Minäkin jo yötä myöten painelin Härköstä ja Lehtolaista. Kohta selvitettävä lisää kollegojen houkuttelevia opuksia. Kiitos heille hyvästä matkaseurasta!

8.11. 2017

Larin-Kyösti, Leino ja latvialaisia

Matkalla Kyröstä Helsinkiin poikettiin Hämeenlinnan kirjastoon, missä pidettiin sessiota Larin-Kyöstin ja Leinon suhteista. Järjestäjänä edellisen runoilijan nimikkoseura, puheenjohtajana Reima T.A. Luoto ja keskustelukumppanina Juhani Niemi, Larin-Kyöstin elämäkerran kirjoittaja.

Mukavaa juttelua pienen yleisön edessä näin pyhien aattona. Kaksi Hämeenlinnassa koulunsa käynyttä runoilijaa, saman aikakauden tekijöitä, toinen lyhytikäinen, toinen eli pari vuosikymmentä vanhemmaksi. Yhtymäkohtia ja eroja siinä keksittiin Juhanin kanssa. Kumpikin oli aikanaan suosittu, kummankin runoja sävellettiin ahkerasti, Leinon enemmän. Larin-Kyösti puolestaan sai enemmän käännöksiä Euroopassa. Unkarissa hänet tunnettiin kovin hyvin, Leino puolestaan Virossa. Nyttemmin on tullut Leinon runojen uusi saksannosvalikoima.

Näyttelijä Matti Nurminen oli katsomossa, hän on esittänyt Larin-Kyöstiä teatterissa ja tulkinnut hänen runojaan. Muutama muukin tuttu oli ponninut paikalle. Juhani on nostanut Larin-Kyöstin merkitystä elämäkerrassaan, minäkin pidin häntä lähinnä semmoisena kevätrallatusten kirjoittajana. Hänen tuotantonsa on laaja, runojen lisäksi romaaneja ja näytelmiä. Varjoon jäi kuitenkin, erakkoluonne, Oulunkylän hiljainen poeetta.

Pyhänä täällä oli Marjan suvun ohjelmaa. Menimme Kaupungintaloon kuulemaan Latvian ja Suomen yhteistä juhlakonserttia. Molempien maiden itsenäisyyttä juhlistettiin, vaikka Latvia viettää varsinaista juhlaa vasta ensi vuonna. Kaunis on sali ja kaunista laulua kuultiin.

Latvian kansalliskaartin Big Band esiintyi, Kadettiupseerien mieskuoro ja Latvialais-suomalainen kuoro esittivät kansanlauluja, isänmaallisia lauluja ja lopuksi peräti Finlandian. Kohottava konsertti. Sen jälkeen Latvian suurlähetystö tarjosi kuohu- ja muita viinejä aulassa. Hei siitä vinkki Musiikkitalolle: tehkää perässä, tulee hyvä jälkifiilis konsertista.

Siirryttiin Sirkka Norhan johdolla ravintolaan Senaatintorin varrelle ja kuultiin omalla joukolla hänen esityksensä Volmar Into Nyströmin vaiheista jääkärinä ja vapaussoturina. Nuorena kuollut Volmar oli Marjan isosetä, hänestä tiedettiin varsin vähän suvunkin piirissä ennen Sirkan tutkimuksia.   Mukana kaikki sisarukset, Kari ja Sirkku puolisoineen tulivat pikakäynnille Turusta.

Hiljaiset pyhät painuivat harmaina mailleen. Käynnistelin taas Kiantoa ja luin Pentti Linkolan elämäkertaa, joka on konkreettisessa yksityiskohtaisuudessaan erinomaisen antoisa ajankuvaus. Henkilökin siinä vähitellen kasvaa. Tutkin myös, miksi Mannerheim joutui eroamaan toukokuussa 1918 vasta luomansa armeijan johdosta. Jägerskiöld sen selvitti Mannerheimia puolustaen, pitäisi katsoa mitä uudemmat tutkijat kirjoittavat.

Äsken Chelsea voitti ManUn 1-0, hyvä matsi. Vielä tihkuu kommentteja Tampereen teatterimenestyksestä. Huomenna lähdettävä kirjakiertueelle Etrelä-Savoon kustantajan kyydissä.

Vainajia muistettu, käyty hautausmailla Hämeenkyröstä lähteissä ja täällä Malmilla, Marja vaelsi lisäksi Hietaniemessä sukunsa haudoilla. I. K. Inhalle oli tuotu lyhty.

5.11. 2017

Armoitettu arvostelu

”Aivan saatanan perkeleen hyvä esitys.”

Voiko teatteriarvostelu kulttuuriosastolla alkaa näillä sanoilla?

Kyllä vaan voi. Sen osoitti Matti Kuusela tänään Aamulehdessä. Tässä tapauksessa ehdottomasti tyyliin sopiva sanamuotoilu – kun kyseessä on Väinö Linna ja hänen elämänvaiheensa kuvaus Päämäärä Tuntematon Komediateatterissa.

Olen muutenkin ällikällä Kuuselan kritiikistä. En ole moista koskaan lukenut. Panu Raipian kanssa olemme tässä viestitelleet, ja muutama on onnitellut. Uskomattomalta tuntuu edelleen.

Joskus vain käy niin, että näytelmä joka tuntuu ennakkoon ihan kelvolliselta ja kaikin puoli kestettävältä, saakin äkkiä siivet selkään.

Toivomme vain, että raisu kritiikki herättää katsojat ja vähän laiskasti käynnistynyt kysyntä Komediateatterissa vilkastuu. Kuuselahan ennusteli monen vuoden menestystä. Toivomme hänelle selvänäkijän lahjoja.

En nyt ryhdy suurempia spekuloimaan, kuten poliitikoilla on tapana lausahtaa. Olen hiljaa ja ihmettelen täällä Helsingin hiljaisuudessa. Kaipa sen koko jutun esiin saa Aamulehden verkkosivuilta tai jostain, Heli Helminen sen näytti laittaneen Facebookiinkin. Onhan se lajissaan harvinaisuus ja sitä paitsi loistavasti ja innoittuneesti kirjoitettu. Aniharvoin jos silloinkaan kriitikko yltää moiseen suoritukseen. Ja harvoin näyttelijäkään. Onhan tämä ennen kaikkea Tuukka Huttusen juhlaa, nuoren kaverin kertakaikkinen läpilyönti.

Sanoin hänelle ensi-illassa, että nyt voisi toistaa Edvin Laineen murjaisun Veikko Sinisalolle, kun tämä oli selvittänyt suuren kuolinkohtauksen konekivääri sylissä Tuntemattoman sotilaan filmauksessa: ”Veikko, nyt sinä ponkaisit kerralla tähtiluokkaan!”

Eipä tule enempiä mietteitä mieleen. Nautitaan nyt viiden tähden täysosumasta, kun semmoinen harvinaisuus kerrankin kohdalle osuu.

4.11. 2017

Ensi-illan huumaa

Olihan tunnelma korkealla eilen Tampereen Komediateatterissa. En ihan tällaista odottanut. Spontaanisti pomppasivat pystyyn ja hurrasivat, kun Tuukka Huttunen lopetti monologinsa tuohon tunnettuun: ”Aika velikultia.” (Ei sentään henkilökultia, kuten Pitko lehdessä ehdottaa.) Veteraanit tuijottivat meitä jämerästi seinältä.

Tuttua teatteriväkeä ja muuta yleisöä rynni juhlatalon lämpiöön. Tämä alkoi vaikuttaa melkein tapaukselta. Salmelais-näytelmän tuottajat Ikaalisista, Minni ja Matti Huusari olivat sekä Hellaa näytellyt Vilma Tala. Ja Hämeenkyrön teatteritirehtööri Kauno Perkiömäki. Esikoispalkinnosta kisaava Marjo Saarinen, entisiä oppilaita kuten myös teatterin toimitusjohtaja Teemu Ojala. Timo Malmi neulasi ruusun rintaani heti eteisessä, näkyi myös Pirkkalaiskirjailijoiden nykyinen puheenjohtaja Tuiija Välipakka, olivat Sina ja Maila ja Matti ja meidän perhekuntaa Aino ja Ville Marin kanssa. Muita nyt mainitsematta.

Tuukka Huttunen oli näyttämöllä loistovireessä. Poika heittäytyi rooleihin täydellä intensiteetillä. Videot toimivat, äänet jyrisivät, miehet väittelivät, taistelut etenivät. Sitten loppu ja huutoa katsomosta. Hiukan pyörryksissä kiipesin toisten perässä lavalle. Alkoi tuntua, että perille meni. Linnan perillisetkin olivat katsomossa, Sinikka ja Petteri. Mitähän miettivät?

No sitten se vasta nähdään kun… Oli ainakin Matti Kuusela katsomossa, jos hän kirjoittaa Aamulehteen, niin hyvissä käsissä ollaan, meni sitten syteen tai saveen. Oli myös aina luotettava Katariina Fleming. Yleisön innostuksesta ei voinut erehtyä. Teatterin Grand Damet Liisa-Maija Laaksonen, Tuija Vuolle, Liisa Roine kiittivät tippa silmässä. Ja Seppo Mäki oli vakavan vakuuttava. Reino Bragge sanoi, että parasta komediateatteria ikinä. Enempää en kerrokaan. Ohjaaja, kaima Raipia sanoi: ”Niin paljon kehutaan että hävettää…”

Syötiin herkullinen iltapala, kuultiin puheita ja saatiin lahjoja, Tuukalta (kuvassa) äitinsä kutomat harmaat INT-sukat! Niillä nytkin tässä tassuttelen, lämmittävät mukavasti. Aamu jo hämärästi valkenee. Lehteä hain pitkästä aikaa yhdessä Taunon kanssa taskulamppu kourassa. Oltiin sitä mieltä, että seksuaalisen häirinnän vainot menevät hyvää vauhtia naurettavuuksiin, samoin se lähimmäisten päivä, jolla kuulemma isän päivä korvataan. Lakkauttaisivat ennemmin kokonaan, kyllä me isät ilmankin pärjäämme.

Uusi päivä, uudet kohteet. On raukean onnellinen tunnelma. Pistän tähän eilisen muistettavan päivänmäärän kuin on: 2.11. 2017.

Koulussa ja Komediateatterissa

En yleensä harrasta kouluvierailuja. Kirjani eivät ole sen tyyppisiä, että ne kiinnostaisivat koululaisia. Niin olen kuvitellut. Taas olin väärässä.

Kun Salla Pulkkinen (kuvassa etualalla) kutsui Turun SYK:n lukioon puhumaan Eino Leinosta, niin mehän ajelimme Turkuun Marjan kanssa. Hän halusi myös tutustua tyttärensä kouluun, joka on tilapäisesti väistötiloissa siinä hänen oman vanhan Tipulansa kyljessä.

Tulikin mukava puolipäivä. Saatiin ruokalassa nakkikastiketta ja tavattiin opettajia. Sitten suureen luokkaan saarnaamaan, sinnehän mahtui melkein parisataa oppilasta kerralla. Jännitti suorastaan kriittisen näköinen yleisö. Mutta ihme ja kumma, aivan hiiskumatta ja jopa kiinnostuneen näköisinä kuuntelivat runoilijan ihmeellisistä seikkailuista. Monia kysymyksiäkin sen jälkeen sateli. Valpasta ja älykästä yleisöä nämä lukiolaiset ilmiselvästi.

Paljon puhun senioreille heidän yhdistyksissään ja kirjastoissa kaikenlaiselle kansalle, mutta vaihteeksi oli kiva kohdata kärkinuorisoa kasuavaa.  Salla lähetti peräämme tyytyväisen kiitosviestin, joten hyvillä mielin jatkoimme matkaa Hämeenkyröön.

Syyspimeä Villa Viehätys otti meidät ystävällisesti vastaan. Pirtissä oli kohtuullisen lämmintä. Harppasin saman tien takaisin autoon ja hurautin Tampereelle Komediateatteriin katsomaan näytelmäni Päämäärä Tuntematon kenraaliharjoitusta. Ei hullumpaa sielläkään, mutta annetaan nyt asiallisten arvostelijoiden sanoa sanansa. Jussi Niinenmaa ja Airi olivat juttua katsastamassa, samoin joukko Tampereen Teatterikerhon asiantuntevia jäseniä. Näin sain jo rohkaisevaa palautetta taholta jos toiseltakin.

Tuukka Huttunen on helteessä tässä simultaanimonologissa, missä Väinö Linna vasta painiskelee kokoon suurta sotaromaaniaan, josta sitten tuleekin kaikkien tuntema Tuntematon sotilas. Nyt kun kolmas elokuva jyrää valkokankailla voisin suorastaan suositella johdannoksi tätä pienimuotoista näytelmää: tästä selviää, mistä ihan alussa oli kysymys. Kaikkihan tuntevat Rokan ja Koskelan ja Hietasen ja koko porukan ja heitä näyttelevät tähdet, mutta muistaako kukaan enää Väinö Linnaa, jolla myös oli jotakin tekemistä tämän teoksen kanssa.

Notkeasti Huttunen vaihtaa roolia ja hyppää kohtauksesta toiseen, Väpin housuista kavereihin ja takaisin, taustalla videot ja vempeleet. Kova kaveri, täyyy sanoa. Onhan tämä Panu Raipiallekin aikamoinen ohjauskoitos, jota Aamulehti jo sunnuntaina näyttävästi pohjusti.

Tässä on ilmestynyt oheinen kirjakin, jossa on kolme näytelmääni, yhtenä tämä Päämäärä Tuntematon. Sen lisäksi Salmelais-juttu Mestarin iltapäivä ja kesäisen Sillanpää-oopperan libretto. Julkaisijana Kustannus HD, jolta näitä yllätyksiä tupsahtelee: viimeksi se Anna Ziguren löydönomainen kirja Suomesta latvialaisten silmin. Itsenäisyyden juhlaan nämä liittyvät kaikki tyynni.

Iltamyöhällä kellarisaunaan huokaisemaan. Olihan päivä tämäkin. Huomenna sitten tosi koetos.

1.11. 2017