Kirjamiehen loppukierros

Nyt se sitten on loppu. Nimittäin syksyn kiihkeä keikkakiertue. Ikään kuin kirjallisuusmies olisi joku laulutähti.

Tulin juuri Kajaanista, missä oli täysi talvi, lunta kinoksittain kaduilla, ilma raikasta hengittää. Raatihuoneella pidettiin komea seminaari, ”Kainuun merkkimiehet Suomen itsenäisyyttä rakentamassa”. Elias Lönnrot -seura ry on saanut Kajaanin vanhimman rakennuksen hoitoonsa, siellä viihtyisissä tiloissa esitelmät pidettiin ja keskustelut käytiin.

Lönnrot-seuran vetäjä Lasse Lyytikäinen avasi, kertoi seuran kuulumisista ja nimihenkilön yhteyksistä maakuntaan. Panleino-yhtye esitti Eino Leinon ja Ilmari Kiannon runoihin sävellettyjä lauluja, tulkitsijoita Vesa Hyyryläinen ja Heljä Pylvänäinen. Osasivat kyllä asiansa.

Oma osani oli puhua Leinosta ja Kiannosta itsenäisyyden syntyjuurien kasvattelijoina: kuinka nämä pohjoisen kirjaniekat pohjustivat tulevia tapahtumia 1890-luvun sortovuosista eteenpäin. Leino oli taisteleva nuorsuomalainen 16-vuotiaasta ruveten, ja Kianto (silloin vielä Calamnius) sai herätyksen, kun kenraalikuvernööri Bobrikov saapui Normaalilyseoon tarkastamaan venäjän opetuksen tilaa. Calamnius oli nuori auskultantti, jolla onnekseen ei ollut harjoitustuntia sinä päivänä.  Sittenhän kumpikin tempautui runoillaan ja sanoillaan itsenäisyystaisteluun, jota kesti pari vuosikymmentä.

Tohtori Helena Hyöty syvensi meille Kiannon kokemuksia ennen sisällissotaa ja sen aikana. Kiannon sotainen hurjapäisyys sai selityksiä, joihin minunkin oli helppo yhtyä. Niin Leino kuin Kianto olivat valkoisen voitonhurman vallassa, se oli ajan henki ja kumpusi kyllä kummankin kirjailijan herkästi syttyvästä mentaliteetista. Esko Piippo yritti hiukan valaa öljyä laineille ja muistuttaa Leinon kirjoituksista Työkansan Sanomiin, mutta hänen hyvää tarkoittavat neuvonsa nujerretulle työväenluokalle hukkuivat voittoisaa talonpoikaisarmeijaa ylistäviin juhlarunoihin. Vanha opiskelutoveri Kari Sallamaa osallistui terävillä kommenteilla keskusteluun.

Näin oikeastaan pohjustettiin jo ensi vuoden teemoja. Kohta vyöryvät taas sisällissodan muistot silmille, ja niitä pöyhiessä ensi kevätkausi arvatenkin vierähtää. Kainuuseen on minunkin matkattava uudestaan heti tammikuussa ja jatkoa seuraa taatusti ainakin Tampereella.

Seminaaria Raatihuoneella järjestivät myös Ilmari Kianto -seura ja Kainuun Eino Leino-seura ja saivat tukea peräti kuudelta taholta. Näillä maamme leveysasteilla on aina tuntuvilla kova maakuntaylpeys, kulttuuritahto ja aktiivinen tekemisen meininki.

Raija-Liisa Kianto järjesti ystävineen hilpeät jatkot ja sen jälkeen jatkoimme vielä Helenan kanssa tieteellistä Kianto-keskustelua. Asuimme hotelli Valjuksessa, mistä oli lyhyt matka käväistä kahtena päivänä pöllyttämässä Kaupunginarkistossa Wille Claudelinin laajaa Kianto-kokoelmaa. On miehellä säilynyt papereita mappimetreittäin. Jotain tosi kiintoisaakin löysin, varsinkin Kiannon vaimojen ja sisaren kirjeistä, joista avautuu aiemmin sivuun jätetty naisten näkökulma suuren sulttaanin suruttomaan elämään. Eihän se kovin surutonta kyllä ollut, aktiivinen riitelijä oli tämä särmikäs Korvenkiro. Nyt on päästävä taas tauon jälkeen aiheesta kirjoittamaan.

Takana on nimittäin  vilkas viikko: Maanantaina puhuimme täällä Helsingin yliopiston alumneille Anna Kortelaisen kanssa elämäkertojen kirjoittamisesta yleisesti ja erikseen – tulikin hauska tilaisuus. Muistelimme kuinka kirjailijan tai taiteilijan elämä oli opiskeluaikoinamme akateemisesti kielletty aihe, mutta nyttemmin padot ovat murtuneet ja elämäkertoja kirjoittaa pian joka iikka. Mikä sen hauskempaa työtä: saa sovittautua suurten persoonallisuuksien nahkoihin ja elää monta elämää. Mutta mistä aineisto jatkossa? Sitäkin kuulijat kyselivät, kun kirjeitä ei enää kirjoiteta ja sähköpostit ja tekstiviestit lentelevät ilmassa ikuiseen kadotukseen.

Viime viikonloppuna matkattiin Turkuun katsomaan Kaupunginteatterin Sopukassa näytelmää Prinsessa Hamlet, jossa meidän Alma on mukana kuljettaen ja replikoiden Horatian nukkea. Henkilöt oli tietysti feminisoitu. Shakespearea ravisteltiin radikaalisti aikatasoissa, kirjoittajana E. L. Karhu ja esittäjinä nämä sikäläisen Tehdas-teatterin maineikkaat nukettajat. Raju esitys meni osittain yli hilseeni, mutta Salla ja Marja saivat siitä enemmän oivalluksia irti. Uskon toki että siellä tehtiin nukketeatterin historiaa, tähän huipentui tekijöiden Shakespeare-trilogia Myrskyn ja Romeon ja Julian jälkeen. Kunnianhimoista nukketeatteria Suomen Turussa!

Mutta kaiken jälkeen – nyt alkoi joululoma. Mikä siis tarkoittaa pitkäjänteistä kirjoitusrauhaa. Vielä saatamme hyvää ystäväämme murhemielin hautaan – ja sitten itse maalle hautaudumme.

15.12. 2017