Suuri ero on suomalaisen vaalijuhlan ja vaikkapa amerikkalaisen välillä. Olemme nähneet kuinka amerikkalaiset riehuvat perheineen ja ilmapalloineen, kaikki yhtä huutoa ja hymyä ja salamavaloja.
Meillä ylivoimaisella äänivyöryllä valittu presidentti on lavalla yksin ja melkein maansa myyneen näköisenä. Pieni hymy sentään puristuu ja vaisu kiitos ja myöntö liikutuksesta. Mikään ei viittaa tunteiden myllerrykseen. Ei minkäänlaisia riemun osoituksia. Ei tehty tästäkään ny numeroo.
Pekka Haavisto oli ainoa ehdokas, jolla ylipäätään oli puoliso mukana, mikä amerikkalaisilla kuuluu jokaisen vaalikiertueen pakollisiin kuvioihin. Niinistö varoi tarkoin ottamasta erityistä perheonneaankaan mitenkään mukaan, se jää naistenlehtien iloksi.
Kyllä me olemme vakavaa ja askeettista kansaa. Vain viihdehillujaisissa sallitaan tunteilu. Julkinen kyynelehtiminen on tuotteistettu reality-ohjelmiin. Valtakunnan virallisissa juhlissa on oltava siipiä myöten. Tämä ei ole spontaanien karnevaalien maa – paitsi jääkiekkovoiton sattuessa.
Sitä paitsi vaalit olivat paitsi itsestään selvät lopputulokseltaan – suurin yllätys ettei tullut yllätystä – myös ennätyssiistit. Ei minkäänlaista loanheittoa. Kuinka toista oli vaikkapa 50-luvulla, kun Kekkosta herjattiin. Nyt oli kai ainut yritys se Huhtasaaren gradun plagiointisyytös – kovin jälkijättöistä sekin. Sekaantuiko edes mikään ulkovalta vaaliin? Vaisua oli.
Mutta kuten jotkut kommentaattorit ovat viisaasti todenneet, tylsyys ja vaisuus ovat hyvä merkkejä. Kansa seisoo jaloillaan ja luottaa itseensä sekä Niinistöön, jossa ei ole vähintäkään villitsijän verta. On sitä paitsi mielestäni hienoa, että meillä on kirjallisuutta lukeva ja ymmärtävä presidenttipari. Siitäkään ei puhuttu mitään vaalikeskusteluissa. Kielitaitoa kyllä testataan, mutta kulttuuri ei kuulu politiikkaan, tuntuvat toimittajat ja ehdokkaat ajattelevan.
Paitsi että Tauno soitti Kyröstä niinkin suurta oivallustaan, että ”saattepa nährä, että kuuren vuaren päästä huomataan, ettei millään tulla toimeen ilman Niinistöä… Ja sitte ruvetaan hommaamaan taas poikkeuslakia.” Rohkenin olla eri mieltä. Niinistö on liian kylmäjärkinen kaveri, jotta lähtisi mukaan mihinkään valtiosääntöpelleilyyn. Tuskin on tarviskaan, kerrasta opittiin.
Kun Jussi Lähde yritti vakavana väittää, että meillä on lyöty laimin ulkopoliittinen juniorikasvatus, niin rohkenen siinäkin olla eri linjoilla. Minkälainen ulkopoliittinen koulutus oli Koivistolla tai Niinistöllä ja kummasti vain ovat pärjänneet. Työ tekijäänsä neuvoo. Kun Herra antaa viran, antaapi myös järjen. Kuuden vuoden päästä siellä on semmoisia mediavirtuooseja ehdokkaina, että kauhistaa jo etukäteen.
Oli myös joskus semmoista puhetta, että kansa ei ole enää yhtenäinen, vaan kovin pirstaloitunut. Mistäs tämä yhtenäinen kannatus nyt sitten yhtäkkiä polkaistiin? Kun vahvaa johtajaa ei kuulemma enää kaivata. Uudet tutkimukset osoittavat, että nuoret nimenomaan kaipaavat sekä vahvaa että viisasta arvojohtajaa.
Siispä Niinistön johdolla hyvin toivein ja turvallisin mielin eteenpäin. Vaikka kuinka vanhoja suuria puolueita karvastelisi.
29.1. 2018