Pieni kohtaus Tampereen Mariankadulla. Astumme kohti kulmataloa, missä kuvassa komeileva Matti Pulkkinen piti isot juhlat. Kadulla tulee vastaan Sina Kujansuu valkoisen koiran kanssa ja hyökkää kimppuuni, ryhtyy markkeeraanmaan rakastelua seisaallaan keskellä katua. Riitti ihmettelemistä, jos joku osui kohdalle. Marjaa nauratti.

Tämä oli reippaan teatteriohjaaja Sinan omakohtainen protesti seksuaalista häirintää vainoaville.  Hän pihisi aiheellista kiukkua sukupuolensa yliampuville edustajille.

Itse juhla olikin korkeaviritteinen. Isäntä oli nimitetty Maakunnan Matiksi, tehtävänä kiertää maakuntaa ja tehdä havaintoja sekä kirjoittaa niistä. Niin ymmärsin. Toiseksi tilaisuus oli viritetty Viron kunniaksi sinimustavalkein värein, lipuin, voileivin heti eteisessä. Aito virolainen Margit tarjoili herttaisesti luomuksiaan.

Siellä oli tupa täynnä kuin parhaissa venäläisissä kemuissa. Kohokohta heti alussa: viehättävä Eila Pienimäki lauloi monta laulua menneiltä kultaisilta vuosilta. Kun tila oli intiimi, se tehosti laulajan läheistä persoonallisuutta. Oli historiallisen havinan hetki kuulla Eilan laulavan kuolematonta ”Vanhan veräjän luona”…

Sitten seurasi ortodoksista messua, mahtavia tarjoiluja (soppaa, peuraa, lammasta, kalakukkoa, lopuksi kamaa – virolaista jälkkäriä) ja lisää taide-esityksiä. Verna Kaunisto soitti kauniisti viulua Maila Böhmin harmonisäestyksellä ja Sina lausui Jaan Kaplinskin runoja. Pökerryksissä kaikesta, myös uusista tuttavuuksista poistuimme viiden tunnin jälkeen ehtiäksemme juuri katsomaan päivän huipennuksena virolaista leffaa Nimet marmoritaulussa. Vilpitön kuvaus itsenäisyyden alkutaistoista.

Samaa mieltä kuin Juice taannoin: Eesti Eesti, kaipaan sinne perkeleesti. Vielä tänä keväänä käytävä, pitkästä aikaa. Juhlasta olisi muuten Marjan ottamaa hienoa kuva-aineistoa, mutta tää noiduttu kone ei nyt suostu ottamaan sitä vastaan.

Ja nyt on naistenkin hiihdot sunnuntaiaamuna hiihdetty, Ikaalisten Krista saanut komeasti hopeaa ja muutkin sinnitelleet parinkymmenen joukkoon. Marit Bjørgenin ylivoima mykistyttää, ei voi kuin syvään kumartaa tälle vuosituhannen hiihtoilmiölle.

Pääsisikö itse viimein ladulle kailken kohinan jälkeen? Yritetään edes, sitten on vielä päättäjäisiä, Iivon palkinnonjakoa ja muuta ennen kuin kisat on lopullisesti paketissa. Luojan kiitos, työrauha palaa.

25.2. 2018