”Hyvää uutta kirjastoa!”

Näin toivotti Jari Tervo, kun törmäsimme Oodin hyllyjen välissä. Taidatkos sen paremmin sanoa. On syytä yhteiseen oodiin ilolle.

Avajaispäivänä kirjastossa kuhisi, ja siellä tapasi vaikka ketä. Kansa näytti todella ottavan kirjaston omakseen. Oli hyvä ajatus avata se yhtaikaa kaikille eikä vain valituille kutsuvieraille asianmukaisin pönötyksin. Oodista tuli heti yhteisomaisuutta.

Niin paitsi maalaisille kautta Suomenmaan. On taas hammasten kiristelyn aihetta, miksi Helsinkiä aina suositaan. Pääseehän täällä  käymään kuka vaan, mutta uuden uljaan kirjaston käyttö voi olla rovaniemeläisillä rajoitettua. Laajemmin ajatellen kirja harppasi ison askeleen eteenpäin.

Presidentti Niinistö sanoi, että suomalaiset ansaitsevat tämän. Uskomme hänen tarkoittavan kaikkia suomalaisia. Tosin Nopolan sisarukset olivat jäädä ovien ulkopuolelle, kun ryntäys sisään oli illan suussa liian kova. Pääsivät sentään, kun kiljuivat järjestysmiehelle tulevansa esiintymään.

Presidentti ja pormestari viittasivat kumpikin puheissaan sivistyneesti antiikin lähtökohtiin. Niinistö vertasi kirjastoa agoraan, kaikille yhteiseen toriin, joka sallii ajatusten vapaan virtaamisen ja ihmisten kohtaamisen. Jan Vapaavuori puolusti kaupunkien vetovoimaa Aristoteleen ajatuksilla: ihmiset etsivät ensin työtä ja toimeentuloa, mutta jäävät kaupunkiin saavuttaakseen paremman elämän. Eipä tuotakaan maakunnissa hevin sulateta vai kuinka.

Jenni Haukio osoitti jälleen hyvää makua ja harkintakykyä. Hän valitsi ensimmäisen runon esitykseensä Helena Anhavalta, äsken edesmenneeltä hienolta ja hiljaiselta runoilijalta. Ella Pyhältö lausui kauniisti ja Sirpa Kähkönen haastatteli. Ja folkkaa riitti partahilla.

Siellä vilinässä näin äkkiä tutun sorjan hahmon. Onko tuo Kai Aareleid, virolainen kirjailijatähti? Olipa hyvinkin. Rohkaisin mieleni ja menin kiittämään kirjastaan Korttitalo. Harvoin olen saanut yhtä kauniin hymyn palkakseni.

Yhdessä teltassa alakerrassa laulettiin stadin slangiksi väännettyjä lauluja. Kiva tuokio sekin. Yksi kundi selvitti Helsingin historian letkeällä slangilla kymmenessä minuutissa. Jäi mieleen hyvä bonjaus, että oli kliffaa hei kun se Eugen S. tappoi Bobrikoffin, mutta onneksi ei saman tien tappanut Sinebrykoffia, sillä kuka silloin olisi stadilaisille kaljaa keittänyt.

Kyllä tämä helsinkiläisten suurta juhlaa oli, ei auta. Ajatelkaa tosiaan, mikä kulttuurimaili Oopperatalolta Svenska Teaternin kulmalle. Mannerheimintien varrelta mailin matkalta löydät ihan mitä vain henkiseen ja fyysiseenkin nälkääsi. Onko tällaista cityä missään? On mieletön onni olla tänään stadilainen. En enää vaihtaisi maalle, vaikka etunsa sielläkin oli.

Oodin lennokas tila itsessään kaipaa vielä parempaa asettautumista, valtavan folkan keskellä ei oikein snaijaa kaikkia mahdollisuuksia. Omia kirjoja oli hyllyssä, sen tarkistin siellä kirjataivaassa. Kaikkia ei ole lainattu. Mutta onko kirjasto sittenkään minulle olohuone ja kohtauspaikka? Enkö yleensä hae kirjaa itsekseni kaikessa hiljaisuudessa Rikhardinkadulta tai Hämeenkyrönkin vanhasta pyöreästä kirjastosta, joka nyt on hävitetty ja uusi pykätty koulun yhteyteen. Aina niissä saa loistavan palvelun. Ajatelkaa vaikka kirjaston tilaussysteemiä? Mitä vaan saat mistä päin maailma hyvänsä! Aivan ainutlaatuista.

Niinpä niin, kirja on sittenkin enemmän intiimi kaveri, jonka kohtaan yksin nahatusten meluiten omassa huoneessani. Mutta onhan Oodissa varmasti nastaa käydä ja törmätä tuttuihin ja tuntemattomiin. Yleistä avaruutta, virikkeellistä viisautta riittää. Otetaan nyt siitä kaikki irti!

5.12. 2018