Viettelysten iltoja

Kannatti viettää Bergman-iltaa sunnuntaina. Jörn Donnerin dokumentti oli sympaattinen, antoisakin. D malttoi pitää itsekorostuksen kohtuullisesti kurissa, ja B puhui viisaasti. Illan huipensi elokuva Gycklarnas afton 1953 (Viettelysten ilta). Käännekohta ohjaajan uralla, B:n tuotannon leikkauspiste, kuten D toteaa kirjassaan Paholaisen kasvot.

Elokuva osoitti, että B oli ohjauksen ohessa huomattava käsikirjoittaja, täysiverinen auteur. Käyttikö hän mitään kirjallista pohjaa? D luettelee monia vertauskohtia, minulle tuli lähimmin mieleen Fellinin La Strada. Musertava rakkauskertomus joka tapauksessa. Kahden reppanan sirkustaiteilijan irtautumisyritykset uuteen elämään eivät onnistu. B on riipaiseva nöyryytysten kuvaaja, siinä hän on elementissään.

Åke Grönbergin kärsivät kasvot jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Albertin naisystävänä Harriet Andersson on topakka ja temperamenttinenkin erotuksena myöhemmistä eleettömistä rooleistaan. Alkutakautuma, jota D innostuneesti analysoi, on tyylittelyssään paitsi pitkitetty myös avaa teeman mestarillisesti. D kielsi dokumentissa pyrkineensä uudeksi B:ksi, mutta sieppasi häneltä jääneen naisen. Eläytymistä mestarin rooliin?

Mustaa, huurteista, hiljaista Hämeenkyrössä. Parin vuoden tauon jälkeen kävimme F. E. Sillanpään Seuran joulukahveilla, joita olin perustamassa 1975. Traditio on jatkunut. Nyt kahvitellaan Koskilinnassa, mutta vanha Rauhamäki oli tunnelmaltaan ylittämätön.  Sihteeri Aamu Nyström loihti hirsiseinäiseen rakennukseen koristelun, joka ei unohdu.

Vertailin puheenvuorossani Kiannon ja Sillanpään joulukuvauksia. Korpiloukon joulu on kaikessa kurjuudessaan eloisa, räiskyvä, toiminnallinen verrattuna Myllykolun hartaaseen hiljaiseloon. Johtuneeko kansanluonteista vaiko kirjailijoiden erilaisista temperamenteista. Kainuussa kamppailtiin, täällä Satakunnan mailla maltillisin aistein maalailtiin.

Kiannolla on myös runsaita, juhlaperinteiden ja herkkujen täyttämiä joulumuistoja kotipappilastaan Suomussalmella. Sillanpään muhkein joulu oli 1939 Ruotsissa Boon linnassa, missä paroni Hamiltonin perhe isännöi tuoretta Nobel-palkinnon voittajaa. Kirjailijan toinen, nopeasti haihtunut vaimo Anna von Hertzen on matkaa kuvannut muistelmakirjassaan. Olisipa ollut hauska nähdä, kuinka muhkeimmillaan ja väsyneimmillään juhliva FES leikki jonossa huoneesta toiseen muiden kanssa käsi kädessä loilottaen ”Mors grisar är vi allihopa” niin kuin Bergmanin Fannyssa ja Alexanderissa konsanaan.

Ilmari Kianto istui samaan aikaan tutkintovankina Mikkelissä ja pian kuritushuoneessa Kajaanissa. Kovin vastakkaisesti ristelivät kirjailijoiden polut talvisodan aikaan. Pian Sillanpäänkin joulut romahtivat Kammion sairaalaan yksityisselliin. Mutta ylösnousemus sotien jälkeen radion kansalliseksi joulusaarnaajaksi oli sitäkin vaikuttavampi.

Lupaava ihana sopraano Linda Urbanski (kuvassa) heläytteli joululauluja, ja yllätysvieraina paikalle tupsahtivat myös Sina ja Maila. Hauskaa oli pitkästä aikaa, jatkotkin järjesti nykyinen sihteeri Marja Lepola luonaan. Sain vaihteeksi kunniajäsenen kohtelun oman Marjani kanssa.

Tämä on vuosikymmenet ollut perinteinen joulun avaus ja syyskauden lopettajainen. Vielä menneellä viikolla kävimme Hotelli Rantapuistossa Vuosaaressa puhelemassa Kiannon runoista, joita Kari Halme on säveltänyt ja esitti laulaen. Muitakin runoilijoita mahtui repertoaariin Shakespearesta Sarkiaan ja Waltariin. Raija-Liisakin oli kuulemassa isänsä tekstejä, joita vähän avasin. Komea hotelli, entinen pankin koulutuskeskus. Silloin rakennettiin hulppeita tiloja. Saimme kokeilla yöpymistä, ja hyvin sujui.

Kävinpä Minervan vastaanotolla, missä kohtasin konkarit Jyrki Iivosen ja Kari Ketolan, ja tietysti Otavankin takkatuli-illassa, totta kai, missä tapasin tavan mukaan ruuhkaksi saakka ammattiveljiä ja -sisaria ja toimittajien virkkua joulukaartia. Paras kiitos: Outi Pakkanen kehaisi Punavuoren kirppikseltä ostamaani irtotakkia ja uskoi sitä Marjan valinnaksi. Jotkut Kianto-kirjaakin kiittelivät, kuten Arto Nyberg, jonka vaimo oli kuulemma läsnä Ikin hautajaiaissa Niettussaaressa. Yllättäviltä tahoilta tulee kommentteja. Joku aina ihmettelee, kuinka ehdin niin moneen paikkaan – miksiköhän.

Ja vielä muistan Matinkylän vierailun runsas viikko sitten, siellä seniorien yleisöennätys ja aiheena kas kummaa Kianto. Kyllä se äijä on nyt selitetty ja kirjoitettu minun osaltani, ja pääsipä kirjani vielä Hesarin eiliseen parhaiden kirjojen listaankin.

Mutta näistä viis, nyt rynnistetään kohti joulua. Vielä viimeisen tehtäväni käyn jättämässä Helsingissä. Kymmenen vuoden pestin jälkeen luovun Suomalaisen Klubin valtakunnallisen kirjoituskilpailun raadin puheenjohtajuudesta, ja Martti Häikiö jatkaa. Onnea hänelle. Se on hyvä nuorten kirjoittajien esiin ponnistamisen areena. On ollut virkistävää ja avartavaa parhaimmiston esseitä lukea. Me veteraanit pääsemme pian levolle, mutta uutta lahjakasta kirjoittajakuntaa puskee esiin, ei huolta.

17.12. 2018