Oscar-osumia

 

Olivia Colman ansaitsi Oscarin, mutta valkoinen mies ratissa ei enää passaa. 

 

Monien filmihullujen tapaan valvoin minäkin puolen yötä Oscar-gaalan äärellä. Siinä on aina oma hohtonsa ja huvinsa. Kiitos siitä, että kokonaisuus oli tiivistynyt, eikä erillistä juontajaa kaivattukaan.

Filmitaivaan tähtien esiintymistä ja puhetaitoa on aina ihailtava, vaikka ammattilaisia ovatkin. Vain jotkut tunnepurskaukset menevät yli kestokyvyn, mutta yleensä pysyvät hyvin kuosissaan.  Kaikkihan he ovat suuria filmareita, vaikea heidän on hillitä itseään, lavaminuuteista on otettava kaikki irti. Kiitosten kylvämisessä on sekä liikuttavia että koomisia korostuksia.

Naispääosan menemistä Olivia Colmanille on pidetty yllätyksenä. Minä kyllä ennustin sen jo kolumnissa ”Rakkauden variaatioita” pari viikkoa sitten. Olihan se sekopäisen kuningattaren tulkinta monella tapaa ylittämätön repäisy. En tosin ole nähnyt Glenn Closea elokuvassa The Wife, joten ei ole vertauskohtaa. Nobel-kirjailijan vaimon tarina totta kai kiinnostaisi.

Samalla on onniteltava Tua Forsströmiä Ruotsin Akatemian jäsenyydestä! Det var faktiskt fint! Mutta tuoko yksi suomenruotsalainen pääsky kesää siihen härdelliin, joka siellä vallitsee? On toivottava parasta. Sellaiset instituutiot kuin Oscar ja Nobel eivät voi romuttua. Arvojen hierarkiaa ei pidä horjuttaa.

Oscar-jaossa on vallinnut suuri huoli miesten ja valkoisten ylivallasta. Nyt se on saatu osaksi murtumaan, mutta ei ilmeisesti kylliksi. Lisää väriä ja naisia kaivataan. Vähän outoa kyllä, että sovinnollisesti rasismia kuvaaava Green Book parhaana elokuvana herättää niin vimmaista kritiikkiä. Ei sovi kuvata rotujen vastakkaisuutta liian hyväntahtoisesti, enemmän särmää ja militanttia otetta kaivataan. Sekö sitten on ongelmien ratkaisemisen tie? Eikö elokuva voi esitellä joskus positiivistakin ratkaisumallia? Ei, koska se Hesarin mukaan, jota on uskominen, ei ole ”tätä päivää”. Ilahdun aika usein ilmiöistä, jotka eivät ole tätä päivää.

Filmihullujen kuningas Peter von Bagh mainitsi joskus viime vuosinaan ”tästä vastenmielisestä nykyajasta, jota elämme”. Ei hän ollut ainoa tuossa tuntemuksessaan. Mutta leffakritiikissä pitäisi siis laukata nykypäivän vaahtoisessa kärjessä. Vanhanaikaisuus on monesti lämmintä, hauskaa, tyynnyttävää, jopa viisastuttavaa.

Elokuvien suurin ongelma on se, että niitä ei ehdi katsella niin paljon kuin haluaisi. Kaupallisen kartan rinnalla olisi tv-areenoiden, festivaalien ja Kavin rikkaat valikoimat. Kaukana ovat huhtikuiset illat, jolloin Matti Salon kanssa kuljimme elokuvasta toiseen. Nyt Matti katselee taivaallisia leffoja, mihin utopiaan hän ei kylläkään uskonut. Toivoisin silti hyviä retrospektioita sinne pilven laidalle.

Elokuvien ohella suurimpia elämyksiä talven mittaan tarjosi tv-sarja Babylon-Berlin. En siitä välttämättä pitänyt, mutta vahva se oli ja vangitseva, kerrassaan hienosti tehty. Kuulemma se jatkuu. Meillä ei koskaan saada aikaan metriäkään sen veroista lähihistorian tulkintaa. Saksalaiset ovat siinä omaa luokkaansa, Tätä ennen suurimpia sarjoja oli Heimat. Meillä nähdään sitten Aktivistien kaltaisia kohelluksia silloin harvoin, kun antoisiin aiheisiin tartutaan.

Oscareissa osuttiin oikeaan siinä, että The Favourite sai vain yhden, sen loisteliaan naispääosan. Kilpakumppani Roma pärjäsi paremmin, mutta ei päässyt parhaaksi elokuvaksi, mikä sekin oli paikallaan. Eeppinen perhekuvaus on laidoiltaan löysä ja sanomaltaan sovinnainen: naiset pärjäävät kun pääsevät eroon sovinistisioistaan. Tässä sovinnollisuus näköjään kelpasi paremmin kuin rotukysymyksissä. Eteläamerikkalainen etnisyys antoi taustan, mutta yhteiskunnallista vastakkaisuutta edusti vain ohimenevä katumellakka. Parhaana elokuvana Romaa ei olisi moitittu, päinvastoin.

Nyt on leffat korvattava urheilulla vielä tämän viikon. Mitalijahti alkaa uudelleen. Täällä maalla on harmaata, liukasta ja lämmintä. Hiihto ei oikein käy, mutta kantohankia voi liukua.  Varsinaiseen vauhtiin pääsisi jäisillä vapaan tyylin stradoilla, missä naapurin miehet riehuvat. Opittava ottamaan rauhallisemmin. Puutyöt rannassa ovat alkaneet.

26.2. 2019