Hyviä ehdotuksia

 

Järjen äänikin pilkahtelee. Uskon professori Heikki Hiilamoa, hän on eleetön asiantuntija. Hänet muistetaan myös luontevimmasta alastonkuvasta HS-Kuukausiliitteen sarjassa kautta aikojen. Perusihmisyys kunniassaan.

Tänään Hiilamo osoittaa Hesarissa yhdessä ylijohtaja Marina Eskolan kanssa, että asiantuntijatkin ovat vain ihmisiä, jotka pelaavat tulkinnoillaan aina johonkin pussiin – elleivät omaansa niin taustaryhmien. Perustuslain tulkinta hukkuu yksityiskohtien viidakkoon, josta ei valiokunta eivätkä asiantuntijat itsekään saa lopulta selvää. Poliitikot ja kansa ovat pelin äärellä  korkeintaan ymmällään.

Tohtori Arvo Jäppinen muistuttaa yleisön palstalla, että perustuslain tulkinnat ovat mielipiteitä, jotka harvoin perustuvat edes tutkimuskirjallisuuteen. Hiilamo ja Eskola pitävät järkyttävänä, että suomalaisen pahin uhka on toinen suomalainen. Tämähän ei ole mitään uutta, kuten nyt sadan vuoden tapahtumia muistellessa on hyvin huomattu. Perustuslaillinen sisällissota tuotti uusia voittajia ja häviäjiä. Suurimmat häviäjät taidamme olle me katsomossa istuvat ja hoitoja tarvitsevat.

Ehdotan Heikki Hiilamoa uudeksi sosiaaliministeriksi täysillä valtuuksilla. Hän olkoon oma asiantuntijansa, näin vallitsee yksimielinen linja lausunnon antajasta päättäjään.

Juha Sipilän eroratkaisu näyttää saaneen aika laajan hyväksynnän kansalaisten parissa. Parastaikaa Risto Uimonen todistaa radiossa Sipilän periaatteellisuudesta. Hän lähti joka tapauksessa uusille urille pääministerinä ja yritti liian suurta uudistusta, joka kaatui. Neljä muuta tavoitetta toteutuivat. Uimosen mielestä joku toinen hallitus pitäisi tätä loistavana suorituksena. Sitoutumisella tavoitteisiin on ollut myös kova hinta. Sipilän ja Keskustan suosio romahti. Vaikka tuli kohtuullinen tulos, seurauksena oli marssi ulos.

Nyt tuli uutta virtaa vaalikeskusteluihin, muuten niitä ei oikein jaksaisikaan enää kuunnella. Uimonen todistaa pitkän tuntemuksen perusteella, että Sipilä on ainutlaatuisen eettinen poliitikko, josta tuli peluri vasta eron ajankohdan ansiosta. Keskusta on kuin kuolleista herännyt ja muutkin ihmeissään. Nyt kaikki aseet kehiin.

Suomen hiihdolla menee vielä huonommin kuin sote-uudistuksella. Viimeksi romahti taas Kaisa Mäkäräinen. Hesari esittelee hänen suksimestarinsa Danielo Müllerin. Ei auttanut tämä partajuuvelikaan Kaisaa menestykseen, kun kudit menevät tuulessa ohi. Suksien huolto lähenee huipputiedettä ja on samalla arpapeliä. Rasvareiden merkitys kohoaa entisestä..

Ehdotankin että rasvareiden nokkamies nousee vastaisuudessa hiihtäjän rinnalla palkintopallille. Onnistumisesta on palkittava tasapuolisesti. Epäonnistuneet rasvarit on erotettava. Tulos tai ulos, yhtä selvä peli kuin hallituksessa.

Toinen mahdollisuus on, että kisojen järjestäjät jakavat hiihtäjille samanarvoiset sukset. Niillä sitten lykittäisiin kukin kuntonsa ja sisunsa mukaan. Selittelyt vähenevät.

Muuten, onhan meillä ollut yksimielisyydenkin hetkiä. Tänään on talvisodan päättymisen vuosipäivä. Tosin tehty rauha karvasteli silloinkin suurta osaa kansasta.

13.3. 2019