Pyhän Laurin kirkko Janakkalassa täyttyi, kun saatoimme Juha Vakkuria viimeiselle matkalle.
Vakkuri oli siitä erikoinen kirjailija, että hänen toimintansa ulottui monille yhteiskunnan aloille. Hän ei viihtynyt vain taiteilijapiireissä, vaan verkostoutui moniaalle ja sai myös aikaan merkittäviä konkreettisia tuloksia.
Niistä huomattavin on tietysti Villa Karo Beninissä Afrikassa, suomalaislähtöinen taiteilijaresidenssi, jonka hän perusti parikymmentä vuotta sitten. Monet monituiset stipendiaatit ovat voineet siellä ahmia vaikutteita toisenlaisesta kulttuuripiiristä. Minäkin vietin sen alkuvaiheessa aikaa Guineanlahden rantamalla ja otin vauhtia Waltari-elämäkertaan.
Vakkurin monipuolisuudesta johtunee, että hänen kirjallinen tuotantonsa ei ole noussut niin vahvasti esiin kuin se ansaitsisi. Hänellä on takanaan useita romaaneja, matkakirjoja, näytelmiä ja runokokoelmia. Uransa hän päätti komeasti: hän julkaisi muistelmateoksen Olkilinna (2016), hänen suuri näytelmänsä Mannerheim ja saksalainen suudelma pyöri Kaupunginteatterissa ja samanaiheinen romaani ilmestyi samaan aikaan.
Vakkuri edusti älyllistä ja laaja-alaista analyyttistä otetta, mikä ei ole kovin yleistä kirjallisuudessamme. Hän oli toiminut kolmella mantereella, mikä näkyi hänen aihevalinnoissaan. Hän ei suosinut kovin helppoja keinoja eikä kosiskellut lukijoita; hänen aiheistaan olisi hyvin saanut myös vetäviä jännitysromaaneja.
Juhan ystäviä kokoontui tuvan täydeltä muistotilaisuuteen Janakkalan kauniiseen pappilaan, joka oli hänen toinen rakas tukikohtansa Villa Karon ohella. Juhaa muisteltiin puolisona, isänä, Grand Popon valtiaana ja matkakumppanina. Kuultiin puheita viidellä kielellä sekä kaunista sellomusiikkia. Mukana oli edustajia Beninistä, minunkin muistamani avulias Alphonse ja johtaja Kwassi, sekä Suomen beniniläisiä.
Matkasimme vanhan työtoverin Pultsi Karilan ja Kirstin kanssa tilaisuuteen ja kohtasimme perillä meidän kaikkien yhteisen esimiehen Tauno Äijälän MTV:n ajoilta. Siellä teatterin dramaturgina Juhakin uransa aloitti. Myös vanha koulukaveri Aarno Cronvall oli tietysti paikalla. Puhuttiin jo Savonlinnan kesästä.
Catarina hallitsi suvereenisti ison tilaisuuden emännyyden ja järjestelyt. Nautittiin maittavia antimia ja tietysti roséviiniä. Muistelin kuinka vielä viime syyskuussa ohimenomatkallamme istuimme salissa, ruokailimme ja kahvittelimme kaikessa rauhassa ja Juha seurusteli virkeästi. Äkkiä hän on poissa. Kolme viikkoa ennen kuolemaansa hän lähetti viestin, missä uskoi pian ryhtyvänsä taas kirjoittamaan. Syöpä kuitenkin kulutti voimat.
Enää ei ilmesty ruudulle Juhan viestiä: ”Veli, olisiko taas aika päivittää asioita Kappelissa.” On päivitettävä itsekseen, muisteltava monia hyviä kohtaamisia.
3.4. 2019