Seitsemisen vuotta sitten luin käsiin osuneen John Meyerin kirjan Heartbraker. My life with JUDY GARLAND. Ilmestynyt USA:ssa 1983, Lontoossa 1987.Se kertoo nuoren muusikon ja varttuneemman laulajan kohtaamisesta lokakuussa 1968 ja heidän lyhyestä suhteestaan tammikuuhun 1969, paria kuukautta ennen tähden kuolemaa. Runsaat kolme kuukautta yhteistä elämää, ja siitä Meyer on kääräissyt yli 300-sivuisen muistelman. Pääteemana on hänen yrityksensä saada Garland palaamaan alkoholin ja huumeiden vallasta vielä kerran estradille, mikä onnistuikin suurin ponnistuksin ja vaihtelevalla menestyksellä. Elävä ristiriitainen luonnekuva syntyy laulajasta.
Kirja palasi mieleeni, kun näimme tuoreen elokuvan Judy, jossa Renée Zellweger esittää aivan ihmeellisesti tätä loistavaa ja neuroottista laulajaa. Zellweger paitsi laulaa vaikuttavasti, myös muistuttaa ulkoisesti suun suipistuksia myöten esikuvaansa voi sanoa erehdyttävästi. Hän on tutkinut tarkkaan Garlandin eleitä, ilmeitä ja jäljittelee hänen ääntään niin, että elokuvan uskoisi äänitetyksi autenttisilla tallenteilla. Näin ei kuitenkaan ole, Zellweger tosiaan laulaa itse kuin Garland. Ihme jollei tästä jo Oscar heltiä. (Kuvissa aito ja näyttelijä)
Muuten elokuva on tähtielämäkertojen tapaan hieman kliseinen ja ohut, mutta hyvin viihdyttävä ja paikoin suorastaan liikuttava. Jos sattuu vapaa ilta, menkää nauttimaan Maximin ylellisille nojatuoleille. En kyllä ymmärrä, miksi leffaa katsoessa pitäisi nykyään juoda ja syödä, onhan siinä vaikka Kämp nurkan takana. Silti hienoa, että Maxim on palannut.
Maanantaina saimme sattumoisin liput Kaj Chydeniuksen juhlakonserttiin Finlandia-taloon. Salla sen esikatseli innoissaan jo sunnuntaina. Olihan se nostalginen potpuri menneiltä vuosikymmeniltä. Näin Lapualaisoopperan toisen tai kolmannen esityksen keväällä 1966, pysyvästi se jäi mieleen. Maestro Chydenius takoi pianoa Vanhan juhlasalin nurkassa kuin vimmattu. Joku laulu olisi sieltäkin saanut olla konsertissa mukana. Nyt vain juontaja Lauri Maijala muisteli myöhempää versiota oopperasta, missä lauloi kuulemma Kosolaa.
Ensimmäinen puolisko konserttia oli hieman monotoninen, samantyyppisten sävellysten kulkue. Toisella puoliajalla esitykset piristyivät ja saivat vaihtelua. Hyvin vakavasti ja arvokkaasti laulut esitettiin. Tunnelma lämpeni vasta lopussa ja yleisö pääsi haltioihinsa. Kauniisti Chyde antaa ensi sijan runoilijoille. Siksi oli outoa, että läheskään kaikkia ei esitelty tai edes mainittu juonnoissa. Claes Andersson ja jopa Peltsi Pellonpää (!) saivat vainajina huomiota, mutta äsken edesmennyt Aila Meriluoto sivuutettiin. Olisin mielelläni kuullut enemmän maestron itsensä murahduksia suhteestaan runoihin. ja sävellyksiin Ne saivat nyt puhua puolestaan. Esittelyjen sijaan kuulimme juontajan paperista (!) lukemia ylipitkiä reipasteluja.
Mutta kaikkiaan arvokas ilta, nimenomaan sellainen. Vähän pompöösi, mitä kultaisella 60-luvulla kaihdettiin kaikin voimin. Chydeniuksen komeat pojat kunnostautuivat, niin myös monet muut. Muutamat ruotsinkieliset runot olivat kauniita, eloon heräsivät myös klassikot Alfhild ja Nuoruustango., esittäjinä Kuju Hyttinen ja Aurora Manninen (Marjan ottamassa kuvassa). Illan huipensi tietysti Kalliolle kukkulalle, aikoinaan Teatterikoulun harjoituksiin sävelletty. Kiitos Chyde runoudelle tehdyistä palveluksista!
29.10.2019