Vuoden avaussanoja

Istuimme uudenvuodenaattoiltaa ikaalislaisen arkkitehdin ja taiteilijan kanssa. Yhdestä asiasta olimme harvinaisen yksituumaisia. Emme kestä enää toisteisia tv-mainoksia, emme varsinkaan eri ohjelmien pommittavia ennakkomainoksia. Kun ne sijoitetaan juuri uutisten edelle, niitä on vaikea välttää. Sitten vaan kärsit taas saman Sorjosen pärstän tai väkivaltatrailerin. Jopa Seppo Hovin leppoisa olemus kuluu sietämättömäksi. Tiheästi päälle käyvä ennakkomainonta on paras tapa karkottaa katsojat kyseisiltä ohjelmilta. Naapurimme Tauno on samaa mieltä, hän oikein vihaa ennakkomainoksia. Mihin niitä sitä paitsi tarvitaan? Meidän maksamamme Yle ainakin porskuttaa hyvin ilmankin.

Iloisempiin asioihin näin vuoden aluksi. Aikoihin on eletty, kun presidentin uudenvuodenpuhetta on kehuttu laidasta laitaan. Aina ennen ne on haukuttu, oli puhuja kuka tahansa. Mauno Koivisto suivaantui niin, että jätti yhden puheen pitämättä. Sauli Niinistö oli ajatellut (tai kuka hänen takanaan) puheen uusiksi: otetaan rento sivuttainen asento ja suunnataan puhe suoraan sinne yksittäiselle katsojalle. Vakava ilme otsaa rypistelemättä, puhutteleva tyyli. Johan upposi, ja sanomaakin oli.

Kun emme sekoile juurikaan somessa, emme tiedä mitä kaikkea siellä räiskytellään. Parhaiten välttyy pahalta mieleltä, kun pysyttelee hyvien tekstien äärellä. Jos ihminen oikein purkaa kiukkunsa nettiin, tuleekohan siitäkin parempi mieli? Jokut psykologit suosittelevat vihan ilmaisemista. Höyry täytyy päästää ilmoille. Pitäisi olla sellainen kanava, jota kukaan ei lue. Olisi sallittua vain tuutata, mutta ei tutkia ja vastata. Auttaisikohan sekään?

Brittiläinen parlamentti on kautta aikojen kiistellyt ilkeästi mutta älykkäästi. Nyt kai sielläkin on sävy muuttunut vihaisemmaksi mölinäksi. Meillä otetaan huono oppi herkästi varteen. Kiivaasti sinkoilevaa keskustelua olisi ihan kiva seurata. Katsotaanpa kohta, kuinka sävyisästi edustajamme tottelevat presidentin ohjeita. Ottakaa oppia vaikka Halla-ahosta: hän analysoi maltillisesti ja kestää hyvin itseensä kohdistuvan vastarinnan. Puolueen suosio vain kasvaa.

Mitä muuta tässä voisi oppia? Ulkoilemaan, kuntoilemaan, laulamaan, arvostamaan muita ja rakastamaan paremmin vaimoa. Työt hoituvat ilman hurskaita päätöksiä, mutta vapaa-aikaa voisi parantaa. Ensin sitä pitäisi lisätä. Lepo on arvokasta, hyvä uni tekee tosi onnelliseksi. Pitäisi kuunnella enemmän läheisiä. Pitäisi lukea rauhallisesti ja nautiskellen niin kuin nyt tuota Haruki Murakamia. Joulukirja (1Q84, 1224 sivua) on vasta puolivälissä.

Keskustelimme tamperelaisen kääntäjän kanssa Murakamista intialaisessa ravintolassa. Hän oli lukenut jo koko suomennetun tuotannon ja englanninkielistäkin. Jäin selvästi tappiolle. Kuinka ihmiset ehtivät lukea niin paljon? Ja samalla valitetaan lukemisen vähenemistä. Jukka Petäjä kirjoitti kirjan puolesta hyvin eilisessä Hesarissa. Kun vain riuhtoisi jostain kyllin levollista aikaa. Kirjaa lukiessa ei saa olla takarajaa kuten ei kirjoittamisessakaan, muuten keskittyminen häiriintyy ja katkeaa.

Murakamissa kiehtoo tarkka, viiltävän kirkas kuvaus ja arkiseen elämään repeävät kuilut. Alla piilee mystinen taso, joka avautuu hitaasti. Kerronta vaatii tilaa, viivyttelyä ja sisältää lukijan kiusoittelua. Taas lankean ennakko-odotukseni kuoppaan. Murakami kiitää jo muualla ja nauraa olemattomaan partaansa. Pirullisen taitava vedättäjä, epäluotettavan juonikas kirjailija.

Kohta ryhdyn keittelemään hernesoppaa, johon sekoitan kinkun rangan vähine lihoineen ja lisukkeita. Kulinaarinen nautinto odottaa, sillä pärjätään koko loppiainen, vaikka vaimo saattaa jo vastustella. Niin vähästä, niin yksinkertaisin keinoin voi tuottaa suuren ilon. Ulkona maa on valkea, hitusen pyryttää hienoa lunta. Loistava lauantai, alkaneen vuoden paras päivä. Ruutin ja Tiituksen, antiikin sankareitten nimipäivä. Iltapäivällä Alcantarat, sitten toivotut levyt ja kotisauna, selänpesijä omasta takaa. Buster Keaton, vilkaistava totista naurattajaa. Jos vuosi tästä vielä parantaa, mihin päästäänkään?

4.1.2020