Tuli sen verran asiaa, että sain syyn ajaa Helsinkiin kahden kuukauden karanteeitauon jälkeen. Lähtö Snellmanin päivänä ja paluu Floran päivänä, kansalliset kehykset.
Nyt kyllä ymmärrän kaupunkilaisten ahdistuksen. Vanha hyvä Helsinki näyttäytyi aavemaisen tyhjänä kylänä. Tutut kapakat tuijottivat mustin ikkunoin. Kävelin illan suussa Espan hiekkakäytävän päästä päähän: ei ristin sielua. Yksi japanilaismies ruokki kalalokkia, siinä kaikki. Kauppatori typötyhjä. Bulevardilla kolisi raitsikka ilman matkustajia. Kaikki kuin painajaiselokuvasta.
Tavoitteena oli haastattelu Runebergista Akateemisen kohtaamispaikka livessä. Sehän sujui rattoisasti, Minervan Pekka Saarainen johdatteli ja minä vastailin. Onhan tämäkin jotain, vaikka elävä yleisö puuttuu. Ehkä kirja sai jotain tuoreita kosketuskohtia. Facebookissa se ainakin on nähtävissä.
Arveli markkinointipäällikkö Jorma Mahlanen, että ehkä kirjamessutkin joudutaan tätä menoa perumaan syksyllä tai siirtämään samantapaiseen live-muotoon. Tulevaisuus on pimeän peitossa.
Kotona Sepänkadulla huomasin, että eipä ole nyt mitään valinnan vaikeuksia. Yksinäinen kevätilta, mutta vaikea keksiä mitään muuta mentävää kuin lenkki rannoille. Oikutteleva telkkari ainoa kaveri, sekin kai oudostelee pitkää hylkäystä.
Nyt vasta huomaan, kuinka hyväosaisia olemme maalla. Siellä on koko ajan luontevaa tekemistä niin sisällä kuin ulkona, eivätkä seinät rajoita. Ilmankos olen mielessäni vähätellyt tv-uutisissa näkyviä ikäihmisten valituksia. Onhan suljettu tila näissä oloissa aikamoinen rangaistus. Kaupungin ja maaseudun ikuisessa kiistassa jälkimmäinen on nyt kirkkaasti voitolla asumisympäristönä.
Kipin kapin lähdin ajamaan aamulla takaisin. Ehdin tavata tyttäreni, joka pitää asuntoamme etätyöpaikkana ja on oloonsa kovinkin tyytyväinen. Samoin kertoivat serkkuni, joille soittelin. Hyvin kaikki pärjäävät jopa täällä, Tuusulassa ja Espoossa, ulkoilevat ja kuntoilevat. Näin jaamme etuja ja hyvän olon tunteita keskenämme.
Toin postia mukanani ja perillä luin SK:n pitkän jutun Otto Gabrielssonista, Jörnin hylkäämästä ”erehdyksestä”. Siinä oli muun ohessa juridista tietoa lapsen asemasta nykyisen lainsäädännön mukaan. Kaveri on saanut mainoskeikallaan Suomessa maksimaalisen julkisuuden. Toivottavasti se innostaa häntä jatkamaan kirjallista uraansa.
Hesarissa on kiinnostavia juttuja kirja-alan näkymistä. Pasi Vainio on toivorikas ja lähettää aktiivisesti kiertokirjeitä meille kirjailijoille. Touko Siltala puhuu kirjakaupan ”katastrofaalisesta” kapenemisesta. Paljon uhkatekijöitä, mutta eipä ole ainoa ala, joka kiristyy.
Täällä ranta aavikoituu myös, mutta luonto toivon mukaan tasoittelee arpia. Vanhat ryteiköt siistiytyvät samalla, vähän liiankin siisteiksi. Voinko kylliksi kiittää elämäntilannetta, joka suo meille työtä, terveyttä, raitista ilmaa ja väljää liikkumatilaa. Sekä hellän taloutta ja miestä hoitelevan vaimon.
13.5. 2020