Ympäristön kauneus

 

Täysin palvellut historian professori Matti Klinge puuttuu Hesarissa tapansa mukaan tärkeään asiaan. Senaatintorin ja Kauppatorin julkisivuja ollaan taas tarmokkaasti pilaamassa. Valtion päätorista tulee valtava juottoterassi, ja Skattalle puuhataan Enson uutta pääkonttoria, vaikka vanhassakin on ollut kestämistä. Lisäksi uimala ja maailmanpyörä ovat kieltämättä väärässä paikassa, vanhana skattalaisena muistan kuinka kivaa oli siellä braijata ilman mitään lisähärveleitä.

Täällä Hämeenkyrössä kaadetaan vanhaa pappilanmetsää hehtaarikaupalla, kun on raivattava luotisuora linja uudelle ohitustielle. En ole vieläkään päässyt täyteen ymmärrykseen siitä, miksi on kunnan päättäjillekin niin tähdellistä, että matkaajat pääsevät nopeasti ja pitäjän kauneudesta mitään näkemättä Hämeenkyrön ohi.  Siihen tässä on pari vuosikymmentä pyritty, ja nyt tavoite täydellä ryskeellä toteutuu. Jälki on hirvittävää.

Kun lisäksi on kaiken kevättä kaivettu runkoviemäriä peltojen ja pihojen läpi, on niissäkin vielä pitkään korjailemista. Yritän kylvää ruohikkoa ja istuttaa uusia marjapensaita ja syreenejä aukkoihin. Aika huomaavaisesti nämä murrokset on kylläkin ruhjottu ja korvauksiakin luvattu, mutta uuden tekniikan läpimurto muuttaa aiempaa idyllistä maisemaa. Toisaalta: näköalat järvelle avautuivat, kun puita kaadettiin. Ei niin pahaa etteikö…

Meillä on vielä kaiken päällä riuskan vävypojan saunamökin rakennustyömaa, joka virtaviivaistaa vanhaa tuttua maisemaa. Mutta silmä tottuu muutoksiin, ja onneksi ikiaikainen polkuni rantamaille säilyy, samoin muistorikas juhannusranta ja siitä edemmäs huvimökkimme, joka nyt on rakennusmiesten työkämppänä. Viimeinen koskematon turvapaikkani on Voipaan nokka eli oma Impivaaramme, jossa savusauna vallitsee omassa rauhassaan ja suo täyden suojan maailman muutoskohinoilta.

Vuoden kaunein viikko on vilissyt silmissä, ja alkuviikon hento viherrys syvenee tunti tunnilta. Tuomien hurmio ryöppyää jo runsaimmillaan. Rannan vanha tuomisto on yhtä muhkea kuin viime vuonna. Luonto suo sen lohdutuksen, kaikki ei sittenkään ole muutostilassa. On pitkäjänteistä jatkuvuutta. Tyyni järvi kimmelsi auringossa aamulla kello viisi, kun katiskoita katselin (ahvensoppaa tiedossa).

Tämähän on meillä vanhastaan juhlaviikko: tyttärellä syntymäpäivät ja toisella kahdet nimipäivät. Ainon tapasinkin maanantaina Helsingissä käydessäni, hän toi synttärinsä kunnialksi mahtavat pizzat Rodolfinosta ja puhelimme pitkän illan vailla rajoituksia. Samalla reissulla keskustelin teatterinjohtajan kanssa Jätkäsaaressa Runebergistä, kovan kotiseutumiehen kanssa kiertelimme Rööperiä ja Eiran vehreitä puistoja. Parhaita asuinseutuja pääkaupungissa, totesimme yksissä tuumin. Täällä julkisivut saavat olla toistaiseksi rauhassa, vaikka uutta Eiraa pukkaa sinne entisille joutomaille.

Vielä ihmetys siitä, mistä kaivosta näitä miljardeja oikein kaivetaan, joita EU valtioilleen avokätisesti lupailee. Satoja miljoonia heltiää noin vain kotimaisiinkin kohteisiin. Meillä poikkesi Ikaalisten tuttu arkkitehti, jonka kanssa tätä kummastelimme. Kulttuurielämän vaatimattomille tarpeille tarjotaan kylmää kättä, mutta annas olla, kun talouden isompi systeemi alkaa yskiä ja yritysten rattaisiin juuttuu koronahiekkaa: johan löytyy miljardeittain tukirahaa kuin taikaiskusta.

Talousjärjestelmä on ihmeellinen hyvän ja pahan tiedon puu, kuten jo Lauri Viita Moreenissaan totesi. Toiset se jättää työttömiksi, toisille kaataa kahmalokaupalla voittoa ja rikkauksia. Ei sitä pysty koronakaan tasaamaan, vaikka sellaista pandemian alussa uumoiltiin. Kohta kaikki palaavat palavereihinsa, kapakoihin ja lentokoneisiin, ja maailma on taas mallillaan, vähän eri näköisenä vain.

29.5. 2020