Kesän alkulaukaukset

Muistan kun luin vuokraemäntäni Daily Telegraphin etusivulta uutisen Olof Palmen murhasta. Olihan se jysäys ja iso uutinen Lontoossakin. Mrs Sorica oli siitä aivan ällikällä ja totesi, että Englannissa ei voisi koskaan tapahtua mitään sellaista. Ei ammuttu Margaret Thatcheriakaan, vaikka viha häntä kohtaa oli vielä vahvempaa kuin Palmea kohtaan tunnettu.

Minusta Stig Engström on ihan mahdollinen murhaaja, ainakin hyvä ehdokas. Mitään sitovia todisteita ei ole esitetty, mutta syyttäjä Peterssonin kertomus oli aika kiehtova. Uskon pikemmin yhden tärähtäneen tyypin impulsiiviseen tekoon kuin harkittuun salaliittoon. Miehen kohdalle vain sattui satumainen tilaisuus: siinä se paholainen nyt on ilman yhtään turvamiestä, ei muuta kuin pamautan. Oliko hän jo ennalta huomannut Palmen pariskunnan menevän leffateatteriin ja hakenut aseen työpaikaltaan?

Engströmin antama haastattelu Skydd & Säkerhet lehdelle, jota Hesarissa tänään referoidaan, vain lisää syyllisyyden mahdollisuutta. Rikoskirjallisuus tuntee tyyppejä, joille oma teko syöpyy niin veriin, että he eläytyvät siihen yhä uudelleen ja roikkuvat poliisin kintereillä. Väärät tunnustajat nousevat samasta psyykkisestä hetteiköstä. Myös klassikko – rikollinen palaa aina rikospaikalle – täyttyi tässä aivan alkuhetkistä saakka. Jos nyt oletamme, että Engström todella oli ampuja.

Ellei muuta, niin tutustuimmehan ainakin omalaatuiseen pakkomielteenomaiseen ihmistyyppiin. Niitä on elävässä elämässkin eikä vain dekkareissa ja psykologisissa tutkielmissa. Itse rikosta ei koskaan tulla sitovasti selvittämään. Poliisi tunaroi tutkinnan mahdollisuudet perusteellisesti jo alkumetreillä. Ihmeellistä vain on, että tämä Engström kekattiin näin myöhään, vaikka hän pyöri poliisin jaloissa. Sitten ryhdyttiin laittelemaan paloja kohdilleen häntä tukevan teorian vahvistamiseksi.

Asiaa ilmeisesti auttoi, että tutkimusryhmään tuli uusia vereksiä jäseniä. He aloittivat ikään kuin alusta ja puhtaalta pöydältä. Heidän menetelmänsä oli sama kuin H. Poirotilla: vaivataan harmaita aivosoluja, tehdään teesi ja päätellään. Tulos ei vain ole yhtä vakuuttava kuin Poirotilla. Pikkuseikkoja jäi puuttumaan: murha-ase, todisteet ja motiivi.

Olihan se suuri pettymys monille, mutta voin kuvitella tutkimusryhmän päätöksen perusteet: kun ei tästä nyt kerta kaikkiaan tule tämän kummempaa, niin kerrotaan nyt yksi teoria ja lopetetaan hela jävla forskning tähän paikkaan. Sapienti sat.

Kesä on nyt kunnolla avattu, koronaa kohta tuskin muistetaankaan. Urheilu pyörii ja muutama kesäteatterikin virkoaa. Kostautuuko hurjastelu? Helteet näyttävät vakiintuvan ja juhannusta kohti mennään taas uhkaavin kulovaroituksin?

Avasimme kohdaltamme suven ihanuudet Siurossa Knuutilan kartanon paviljongissa kuohuviiniä nauttien ja lintutorniin kiipeillen Sinan ja Mailan hilpeässä seurassa. Sitten perinteisesti Pihkatappiin saunomaan, nauttimaan mansikkakakkua ja paljuun loikomaan, uimaan vilpoisessa Kulovedessä. Jatkoa seurasi Snappertunassa Eija-Riitan viehättävässä kesätorpassa, saunaa sielläkin ja uintia merestä irtautuneessa järvessä. Retkeiltiin Boxin satamaan ja takaisin. Vähän vahinko että huippuhetket osuvat heti suven alkuun; voiko tästä enää parantaa? Yritetään kumminkin.

12.6. 2020