Karpolla oli asiaa, samoin Linnalla

Muistan Hannu Karpon televisiosta ehkä vuodelta 1960. Ette usko vai. Norssin luokkatoverimme Riku Rinkama oli varhainen tv-tähti, koska hänen enonsa Heikki Packalén työskenteli Ylellä. Rikun parina nuoriso-ohjelmissa oli mainittu Karpo. Se oli ihmeellistä siihen aikaan.

Siitä Karpon ura lähti nousuun. Aina häntä tuli vähän seurattua. Olimme samaan aikaan jopa töissä MTV:ssä. Siellä Karpon fanaattista työtahtia kauhisteltiin. Toimittajat ovat yleensä mukavuudenhaluista väkeä. Karpo poikkesi kaikista, hän teki ohjelmiaan veren maku suussa. Joskus ihmeteltiin käykö hän yleensä koskaan kotonaan.

Yhteiskunnassa oli paljon paljastettavaa. Nyt saman hoitaa some ja yliherkät kansalaiset kanteluillaan. Harvalla on yhtä järeää sanottavaa kuin Karpolla aikanaan. Silloin hän oli yksinäinen ritari, joka äkkäsi epäkohdan, hyökkäsi sumeilematta ja iski myös harhaan. Hänen uskottavuuttaan lisäsi se, ettei hänellä ollut poliittista agendaa. Ylen yksisilmäisinä aikoina hän kulki aivan omia reittejään.

Odotan Karpo-dokumenttia kiinnostuneena. Eletyt vuosikymnmenet heräävät taas eloon. Ehkä elokuviin voi jo mennä maski päällä. Virpi Suutarin Aalto-dokkari on myös saanut vahvaa ennakkosuositusta. Tietysti ne tulevat televisioon aikanaan, tuskin menettävät siellä paljon teräänsä. Karpo oli tv-ajan sankari jos kukaan, kuvaruutu oli hänen kotinsa.

Karposta Karanteeniin. DHL kuljetti laatikollisen uusinta kirjaani eilen R-kioskille. Kummallisia ovat nykypäivän postitusmenetelmät. Mutta löytyihän se sieltä, ei tosin koodilla vaan reilusti nimellä. Uusi tekniikka ei aina täsmää. Katselin iskevää kansikuvaa ja kirjaa varovasti selailin. Hajamietteitä koronaviikoilta. Ellei muuta niin subjektiivinen dokumentti tästä hyvin poikkeuksellisesta alkuvuodesta. Malja oli sillekin kohotettava. Paljon tallennan näköjään Kansallisrunoilija-kirjani jälkivaiheita ja vastaanottoa. Onpahan kansien välissä ennen kuin ensi kuussa pukkaa jo uutta kirjaa.

Kun luin Markku Envallin esseen ”Miten kirjoitan” uudesta kokoelmastaan Kylmää kynäsotaa, tuli havainnollisesti esiin aikakausien muutokset kirjallisissa olosuhteissa. Envall pystyy jäsentämään huolellisen työrytminsä ja kuvaamaan työhuoneensa sisustuksen ja pöytänsä päällyksen. Hän kirjoittaa kirjansa kahden kuukauden periodina kaksi tuntia päivässä. Teksti kertyy kellon tarkkuudella. Hänen työergonomiansa vaikuttaa täydelliseltä.

Väinö Linna edusti aikanaan äärimmäistä vastakohtaa. Hän aloitti kirjoittamisen korsussa asemasodan aikaan ja jatkoi sodan jälkeen missä milloinkin, veljensä tai kaverien luona mistä vain rauhallisen paikan löysi. Ei työhuoneesta tietoakaan. Hän kirjoitti Tuntemattoman ensimmäiset sivut lyijykynällä ruudulliselle paperille anoppinsa mökin pihassa kiven päällä istuen. Kun hän nousi, hänen housunsa repesivät. Suuri vahinko köyhälle miehelle. Kirjan tuotto tosin korvasi sen aikanaan monin verroin.

Tuntemattoman lopullista versiota Linna kirjoitti lainakoneella kahteen kolmeen kertaan. Hän aloitti joka päivä heti palattuaan tehtaasta. Joka ilta syntyi muutama liuska, joita kaverit kokoontuivat kuulemaan, kun Linna luki ääneen. Kommentointi oli niukkaa, ainoa sallittu kehu kuului: ”Ei jumalauta…”

Vasta ryhtyessään Pohjantähteen Linna hankki oman kirjoituskoneen, mutta kirjoitti edelleen ensimmäisen version lyijykynällä. Konetta hän kuljetti Tampereen ja Hämeenkyrön maatilansa väliä. Semmoisella matkalla välähti romaanin nimikin. Tekstiä syntyi aina ja missä vaan, kun henki oli päällä.

Linnalla sisältö, polttava sanoma oli niin tärkeä, että mikään – paitsi välillä horjuva terveys – ei hänen työtään haitannut. Pitkät ajat hän eli tupakalla ja mustalla kahvilla. Kerran Linna yritti tupakkalakkoa – tuloksena niin kurjaa tekstiä, että se oli heti hävitettävä. Näistä enemmän, kun Linnan muistelmat kuukauden päästä ilmestyvät.

Heillä molemmilla oli asiaa, niin Karpolla kuin Linnalla. Heillä sanoma oli niin päällimmäisenä, että menetelmiä ei ehditty harkita. Työ veti mukaansa oli tilanne mikä tahansa. Molemmat olivat omalla tavallaan heikompien ja sorrettujen asialla. Karpo iski lujaa suoraan koteihin, Linna hitaammin satojen tuhansien painoksillaan. Molemmat vaikuttivat historiaan, muuttivat lakeja ja mielialoja, käänsivät ihmisten käsityksiä menneestä ja nykyhetkestä.  Kestävämpi jälki syntyi kirjoittamalla, mutta äkkiparannuksia sai televisiokin aikaan. Linna antoi kaikkensa ja katkesi, Karpo kesti kauemmin. Aika velikultia.

25.9. 2020