Pyhäin hiljaisuutta, harmaata, nautinnollista. Mikään ei ahdista, ei edes uudet rajoitukset. Niitten mukaan tässä on tähän saakkakin eletty.
Juuri luin, kuinka Wienissä järjestetään rajoitusten vastaisia mielenosoituksia, pussailujuhlia ja sääntoja pilkkaavia demonstraatioita. Näihin ei meillä sentään ylletä. Vai mistä tietää, yksityisesti voi olla vaikka kuinka villi meno päällä – ja tartuntakäyrä sen kuin kohoaa. Toistaiseksi se on Euroopan alhaisin.
Viikko sitten katsoin kahteen kertaan yhden lempielokuvani Teemalta: Yöni Maudin luona. Tämä on oikea käännös eikä se ”Maudin kanssa” (chez Maud), jonka joku on törkännyt siihen nyttemmin. Kysymys on nimenomaan luona olemisesta, koska läheisyys estyy lähinnä toisen miespuolisen vieraan katolisen moraalin vuoksi.
Voisiko meillä koskaan syntyä elokuvaa, jossa olisi näin älyllisen eroottinen jännite? Jossa keskusteltaisiin näin vaivattomasti filosofisista ja uskonnollisista kysymyksistä – sängyn laidalla. Ja olisiko missään niin lumoavaa ja intellektuellia näyttelijää kuin tämä päähenkilö, Françoise Fabian. Kai niitä onkin vaikka harvassa. Hän on surumielinen sankarittareni. Elokuva näyttää jälleen kerran, että kauniilla naisella ei ole onnea miesten suhteen.
Sama ohjaaja Éric Rohmer sai jopa von Kleistin vanhan asetelmallisen novellin elämään Markiisitar O:n tarinassa. Piti oikein jännittää elokuvan loppuun saakka, kuinka se markiisitar oli tietämättään raskaaksi tullut. Ihme velho oli vanha Rohmer naisten kuvaajana, kuoli liki 90-vuotiaana 2010. Kiitos kun Teema meille näitä peräjälkeen tarjoilee.
Eilen tuli kaksi sarjaa samantyyppisestä avioliittokriisistä. Leppoisa brittiläiseen romaaniin perustunut Jäähyväisten kesä perheen viimeisestä yhteisestä lomareissusta ympäri Eurooppaa opetti ikään kuin kädestä pitäen, kuinka voi erota kauniisti ja sovinnossa. Vaikutti tosiaan perheasiain neuvottelukunnan tilaamalta opetuselokuvalta. Aivan toista laitaa mennään Alcantaran perheessä Francon jälkeen, missä Merchedes on hurjistunut ottamaan takaisin hallitsevan miehensä alle hukkuneen vapautensa. Jännitämme pirusti, kuinka siinä käy. Tämä ikiliikkujamainen sarja ei petä koskaan, ei yhdessäkään osassaan.
Näin kuluvat pyhät kuvia katsellen ja sentään välillä herkutellen. Valmistin eilen pitkästä aikaa omaa bravuuriani burgundinpataa, joka onnistui taas yli odotusten. Sitä jäi hyvin vielä täksikin päiväksi, ei huolia. Harvoin kunnostaudun keittiössä, tiskasinkin. Tätä vartenhan pyhät on luotu, vaikka totta puhuen kävimme haudoillakin ja muistelimme rakkaita vainajia, minä vanhempiani ja erityisesti Elinaa.
Linnastakin puhuttiin vielä viikolla Jakke Holvaksen johdattelemassa Kulttuuriykkösessä. Olikin helppo puhua, kun toimittaja oli todella hyvin perehtynyt aiheeseen ja vei juttua joutuisasti. Ylihuomenna matkaan samalle asialle Lappeenrantaan, Linna näköjään miestä kuljettaa vähän toiseen tahtiin kuin keväinen ja koronan kahlitsema Runeberg, Tosin Anna-Liisa Haavikko teki siitäkin taannoin kivan haastattelun sarjaansa. Marraskuu alkaa lupaavasti, tätä jatkunee joulukuulle.
Mutta nyt pitkälle lenkille, jotta voimme hyvällä mielellä pistellä taas herkullista pataa ja unohtaa hetkeksi kaikki säännöt ja varoitukset ja ilmastonmuutoksetkin, jos näin yleensä uskaltaa enää ajatella saati sanoa. Ehkä näin pyhinä uskaltaa.
1.11. 2020