Aikamme jakautuneita

 

 

Alkaa rakoilla tämä omaehtoinen karanteeni. Uskaltauduimme jo katsomaan balettia Kansallisoopperaan. Turvajärjestelyt olivat täydelliset, väljää katsomossa, tuuletusta ja maskit kaikille. Penkkirivit tyhjennettiin yksi kerrallaan.

Kannattikin mennä. Oli tanssin loistoa, salskeata mieskuntoa, sähköistävää musiikkia, monitasoisesti rönsyilevä tarina ja kaiken lisäksi ajankohtainen sanoma.

Viimeksi Kuopion nuori miekkamurhaaja oli tiedon mukaan ”tilapäisesti syyntakeeton”, mistä syystä hänelle vaaditaan lievempää tuomiota kuin elinkautinen. Juuri tätä ongelmaa käsittelee jo R. L. Stevensonin maailmankuulu novelli, ja sitä on tehokkaasti levitetty balettikohtauksiin. Kirjailija sai idean kunniallisen ystävänsä tekemistä myrkytysrikoksista, joita tämän persoonan toinen pimeä puolisko toteutti. Siinäkin saattoi olla kyse tilapäisestä, toistuvasta syyntakeettomuudesta.  Tätä Stevenson lähti tutkimaan. Novelli ja baletti tarjoavat eväitä jopa lisääntyneen jengirikollisuuden tutkijoille.

Baletin lopun jäntevää kaksintaistelua katsoessa tuli myös mieleen, että tämähän on allegoria jakautuneesta Amerikasta: hyvän ja pahan ikuisesta mittelystä. Trumpissa itsessään voi hyvin olla sekä Jekyllin että Hyden piirteitä. Tämän aamun Hesari muistuttaa kakkospääkirjoituksessaan hänen rauhaa rakentavista ratkaisuistaan, kun presidentti samaan aikaan murentaa häikäilemättä maansa demokraattista perustaa kieltämällä vaalien tuloksen. Ilmeisen jakautunut, mustavalkoinen persoonallisuus.

Viikko on tarjonnut muutakin viriävää seurallisuutta. Kustantaja Touko Siltala tarjosi loistoillallisen Linna-kirjan menestyksen kunniaksi (painos loppumassa) uudessa Alexanderplatzissa, ja Klubilla lounastimme Heikki Hakalan kanssa kiitoksena siitä, että olin lehteensä kirjoittanut artikkelin – kas kummaa Väinö Linnasta. Hänenkin muistelmissaan on aika raju jakautumisen kuvaus niin sanotun Messias-kriisin tiimoilta.

Kerrassaan rattoisia istuntoja. Vapaa kirjoittaja ottaa näinä ahtaina aikoina kiitollisena vastaan tällaisia luontaisetuja, jotka nostavat painoa mutta jakavat myös kiintoisaa tietoa maan ja maailman tapahtumista.

Kuulin vaikkapa Helsingin pormestarinvaalin näkymistä – Hjallista potuttaa: jos ei olisi loikannut, olisi vahva ehdokas. Jussi H. sekoittaa kuvioita kivikasvoisena pelurina. Kokoomuksessa odotetaan Orpon väistymistä. Miksei hän voisi mennä pormestariksi tuulensuojaan oppositiosta. Kirjavirrassa kiinnostuin entistä enemmän David Foster Wallacesta. Paksut kirjat vaativat aikansa.  Tutustun vasta menestysjännäristi Max Seeckin laskelmallisen taidokkaaseen tuotantoon. Vetävä kerronta pitää valveilla.

Luettu myös Matti Klingen uusi päiväkirja Mannerheimin unet, sehän on intellektuaalinen velvollisuus. Mikä kunnia koituukaan osakseni: Matti leimaa minut Venäjän vastaiseksi Runeberg-kirjani perusteella! Onneksi poltinmerkki ei ole yhtä raskauttava kuin neuvostovastaisuus takavuosina, tämän kestää kyllä.

15.11. 2020