Lucian päivänä

Tilaisuuksia ei juuri enää ole ja niistäkin puolet peruutettu. Siitä huolimatta olen todistanut syksyn mittaan kymmenkunta kertaa osin striimattuna, mutta myös elävälle yleisölle. Ja vielä huomenna menemme Toukon kanssa Porthaniaan puhelemaan tyhjälle luentosali III:lle, josta siis viisautemme välittyy sähköisenä virtauksena yliopiston alumneille. Kehumme tietysti kirjaamme Päivä on tehnyt kierroksensa ja hyvästä syystä.

Tiistaina on vuorossa näkövammaisten kulttuuritalo Marjaniementiellä. Uhkaavat tulla paikalle elävinä, saa nähdä kuinka käy. Pääasiassa on aiheena ollut Väinö Linna ja oheisena myös Runeberg. Menneellä viikolla keskustelimme Yrjö Varpion kanssa Tampereen Laikussa (vanhassa kirjastotalossa) ja Toni Lahtisen kanssa täällä Kansan Uutisten toimituksessa. Johdattelijoina näissä Taru Kumara-Moisio ja Siskotuulikki Toijonen.

Tämä vain osoittaa, että kirjallisuuden harrastus on niin sinnikästä, että se ei kaihda edes kiristyviä koronarajoituksia. Aina säädellään tilanteiden mukaan. Linnan 100-vuotisjuhlakin lähestyy; silloin ensi sunnuntaina kohtaamme asian merkeissä vielä Komediateatterissa, ja sitten tämä rummutus vaikenee. Silti tuntuu siltä,että Linnasta ei vieläkään ole kaikkea tullut sanotuksi.

Muutakin aktiviteettia ilmenee. Eilen lauantaina istuimme pitkän iltapäivän Jyrki Anttilan ja Uljas Pulkkiksen kanssa kuulemassa muhkeita laulajia Lohjalla ruotsinkielisessä nuorisoseurantalossa. Raatteen tie –oopperan roolimiehitystä sommitellaan, ja se on aikamoinen palapeli, kun eri tyypit ja äänilajit on saatettava yhteen ja kukin omalle kohdalleen. Ensi vuonna käynnistyvä Taipaleenjoki on jo miehitetty ja on siellä naisiakin.

Nyt Lucian päivänä olemme juhlineet förskottiin Marjan huomista syntymäpäivää. Sen kunniaksi sankaritar valmisti Hbl:n ohjeen mukaan kuhaa á la Homburg, ilmiömäisen herkullista. Kun kirjoitin Pirtaan jutun Linnasta (!), sain palkkioksi valita Kalevala Korusta lahjan ja valitsin Marja Sunan lumikukan (kaiman kaulassa). Jos edes sen verran talvea voisimme havainnoida. Kannattaa siis kirjoittaa Pirtaan ja myös Suomalaisen Klubin lehteen – sen kirjoituspalkkio oli henkevä ja pitkä lounas. Näin luontaista on skribentin elämä.

Luciaa yksin tyhjässä Tuomiokirkossa katselimma varsin herkistyneinä. Kaunis tyttö on Ingrid Enckell (saakohan tällaista enää sanoa) ja lauloi hyvin kynttiläseppele päässään. Tämä oli äitini vuoden tärkein ohjelmanumero entiseen aikaan. Kun Li Andersson puhui, tuli mieleen, kuinka kiltti vasemmisto meillä on nykyisin. Niinä entisinä aikoina puolueen puheenjohtaja olisi viitannut kintaalla tälle hyväntekeväisyysidealismille ja vaatinut ennemmin rakenteellisia muutoksia nälän ja sorron poistamiseksi. Vallankumouksesta ei ole enää aikoihin haaveiltu. Mutta valoa kaikki kaipaamme tähän mustaan syksyyn.

Vielä viikko vilkasta elämää pääkaupungin kuhisevasa koronapesässä ja sitten nostamme kytkintä ja suuntaamme kohti vanhaa kunnon Kyröä, jossa on jonkin verran puhtaampi tilanne: on todettu kolme uutta tartuntaa! Kyllä niiden kanssa pärjäämme. Sitä ennen rasitamme postikonttoria ja kiertelemme ainakin kirjakaupoissa – niiden sadosta toivon mukaan myöhemmin.

13.12. 2020