Piti taas ihailla Helena Juntusta perjantai-iltana Linnun jäähyväisissä. Jos hän peruutusten jälkeen todella sai tiedon konsertista vasta saman päivän aamuna, suoritus oli häikäisevä. Helena lauloi Samuel Barberin Knoxvillen aivan helisevän suvereenisti kuin olisi harjoitellut sitä kuukauden. Sävellys perustuu James Ageen naivistiseen proosatekstiin kesästä 1915. Helena ei ainoastaan laulanut ihmeellisesti, vaan pystyi myös eläytymään tekstiin, jota hänen oli samalla nuotista silmäiltävä. Nautinnon hetkiä!
On niin hurmaava alkukesä, ilma sakeana ryöppyävien tuomistojen tuoksua, että tuntuu turhalta istua tällä yläkerrassa ja kirjoitella mitään. Vain pari ahventa eksyi pyydyksiin, mutta niistäkin saa hyvin yhden miehen keiton. Luomakunnan ihanuus korvaa elämänpettymykset. Jokainen hetki tuolla rantapolulla on elämys sinänsä.
Radio on hyvä ja uskollinen seuralainen. Eilen aamulla kuuntelin Tuomas Karemon ohjelmaa, jossa hän haastatteli Matti Klingeä. Olen kerran ollut Karemon kynsissä, silloin hän avasi haastattelun asiallisella kysymyksellä: ”Panu, mitä mieltä olet vitusta”. Aivan tällaista jauhot suuhun -tekniikkaa hän ei nyt soveltanut Klingeen. Muita hauskoja aiheita kyllä nousi esiin. Kuulimme että professori toden totta on kanniskellut pizzalaatikkoa kaupungilla! Outo näky sai luonnollisen selityksensä. Matti oli korvin kuullen imarreltu kansanomaisuutensa herättämästä huomiosta. Hänen ylimyksellinen hahmonsa suorastaan kutsuu karrikointiin.
Vakavammin ajatellen olin vähän eri mieltä Matiaksen kanssa siitä, että historiantutkimus keskittyy liiaksi lähimenneisyyteen. Hänen mielestään 1900-luku on jo loppuun tutkittu. Viimeksi eilen V-P. Leppänen selosti Hesarissa brittiläisen Orlando Figesin teosta vallankumouksen Venäjästä (Siltala), jossa niinkin tuttu asia kuin julma Lenin-myytti saa tarkentavia piirteitä. Se oli vielä julmempi kuin tiedettiinkään. Ellei aivan hätkähdyttäviä uutisia ilmenekään, aina tutkimus tuo yleiskuvaankin tarpeellista päivitystä.
Tänäänkin Hesari kertoo toisesta omaan historiaamme liittyvästä tutkimuksesta, joka koskee ”Puskalan putiikkia” eli kotikommunistien toimiin kylmän sodan aikana kohdistunutta tiedustelua. Ei siinäkään kaikki minulle niin kovin tuttua ollut. Joten tutkittakoon edelleen lähimenneisyyttä, vaikka sieltä vanhoilta vuosisadoilta löytyisikin Klingen enemmän arvostamia tulkintoja. Hyvä radio-ohjelma aktivoi, vaikka Karemo päästikin Klingen liian helpolla. Muutama kysymys Venäjän nykytilasta olisi tehnyt terää.
Presidentti Niinistön ulkopoliittinen linjanveto oli selvää kauraa, mutta hänen talousopilliset mietteensä jättivät ilmaan kysymyksiä. Mitä todella tapahtuu sen jälkeen, kun ilmaisen rahan lapioiminen jostakin ehtymättömästä lähteestä loppuu? Ei Niinistö ollut saanut vastauksia talousoppineilta. Kun kuntiin on pursotettu yimääräistä avustusta, ei se ainakaan käytännön tasolla täällä Hämeenkyrössä mitään vaikuta. Voin palata erääseen aktuelliin esimerkkiin myöhemmin. Pääasia että nelikaistainen ohitustie etenee ja levenee.
Vielä huomasin Hesarin yleisön palstoilla keskustelua kotimaisten elokuvien päivänäytännöistä. Liityn ehdottomasti niiden puolustajiin. Katson aina tilaisuuden tullen parhaita uudelleen. Ja huonoissakin on se hyvä puoli (josta kirjoittajat lehdessä huomauttivatkin), että niissä tunnistaa vanhoja mahtavia näyttelijöitä. Entiselle teatterihistorioitsijalle se on aina herkkua. Lisäksi en väsy ihailemasta Helsingin katunäkymiä eri vuosikymmeniltä. Samoin ehjät muhkeat maalaismiljööt elävät vielä elokuvissa, kun ne muualta ovat kadonneet. On vain jaksettava odottaa, että typerän tuntuinen juoni etenee sen verran, että taas päästään antoisiin ulkokuviin. Myös sivistynyt tapakulttuuri ravintoloissa ja studioissa ansaitsee täyden huomion, samoin maatöiden hyvin tutkittu kansatieteellinen puoli.
Joten antaa näiden vain pyöriä juuri sopivasti lounasajan jälkeen, jolloin sitä on vielä liian raukea ryhtyäkseen johonkin tärkeämpää hommaan. Katsellaan kuvia yhteisestä menneisyydestä.
30.5. 2021