Runous ja jalkapallo, suurinta elämässä

Ensin sain suruviestin runoilija Ilpo Tiihosen kuolemasta. Sitten jouduin hänen pääsylipullaan kirkkoon Kurufestin avajaiskonserttiin. Tämä oli aktiivisen Maire Martikaisen junailua. Maire oli todistamassa Ilpon kaatuvan kuolleena mökkinsä rantaveteen.

Konsertti oli herättävä elämys pitkän hiljaiselon jälkeen. Taitavat viulistit ja sellistin veteliväy Dvorákin jousikvartettoa, Kodályn duoa ja Johannes Brahmsin jousisekstettoa. Uusia tuttavuuksia olivat Reinhold Glièren duot kahdelle sellolle. Mikäli ymmärsin, kaikki soittajat olivat huipputasoa. Musiikki siivittää ajatukset uusiin ulottuvuuksiin.

Kurufest on toiminut jo 15 vuotta, järjestäjinä vahva rintama kunnan kulttuuripalveluista seurakuntaan ja paikallislehtiin. Väkeä oli uskaltautunut paikalle turhan harvasti, mutta hyvä alku kesään.

Maire kutsui (pakotti) meidät Sinan kanssa jatkoille mökkiinsä Parkkuun perille, missä odotteli jo Satu Hassi eväspusseineen. Vietettiin paitsi Ilpon muistoiltaa myös Sadun synttärien rääppiäisiä. Kohtalonomaista oli silmäillä rantaan, minne Ilpo runollisen uransa lopetti. Onneksi taidokkaat säkeet jäivät. Ilpo oli viimeisiä, joka hallitsi jopa riimit ja perinteiset runomitat, kun sille päälle äityi.

Mikä huipennus: kun palailin Viljakkalan mutkaista tietä kotiin auringon laskiessa, radiosta alkoi kuulua tuttu ääni. Ilpo Tiihonen kertoi suhteestaan runoihinsa ja runouteen yleensä. Tuli kohti kuin ääni haudan takaa. Viisasta puhetta tietysti, varsinkin kun hän valotti runon syntyä pienistä arjen havainnoista. Ilpo eli täyden runoilijan elämän, ei ottanut koskaan muita töitä.  Runoilija siis voi elää Suomessa, vaikka Mika Waltarin mukaan parempi hänen olisi kuolla. Silloin vasta hänet huomataan.

Näin missasin ensimmäisestä EM-futismatsista yli puolet! Ehdin sentään näkemään, kuinka Italia viimeisteli 3-0 voiton Turkista. Ilokseni olin veikannut täysin oikein Pekka Huhtaniemen tekemään ensimmäiseen kysymykseem, joka olikin sopivan helppo loivaksi aluksi. Ottelu ei näyttänyt kovin korkeatasoiselta, Italia pääsi aika vähällä. Kaksi turkkilaista sai keltaisen kortin.

Ja sitten. Vatsan pohjasta vihlaisee, kun ajattelenkin tätä iltaa lauantaina. Pitkän odotuksen ja valtaisan hypetyksen jälkeen huuhkajien joukkue astelee vihdoin viimein kentälle Kööpenhaminassa. Voi Luoja kun he nyt onnistuisivat ja pelaisivat yli kykyjensä. Koko kansakunnan onni ja menestys riippuu nyt huuhkajien menestyksestä. Heidän mukanaan Suomi nousee tai kaatuu. Nyt jos koskaan on kaikki pelissä. Toivottavasti Rive Kanerva nukkui yönsä hyvin.

Valitettavasti en uskalla uskoa voittoon. Tanska on liian kova vastustaja. Tasapelikin olisi voitto ja niukka tappio kunniallinen avaus. Ainakaan fanien ja kotikatsojien kannatuksessa ei pitäisi olla valittamista. Lähes koko kansa elää joka sydämenlyönnilläänn huuhkajien hyökkäysten ja puolustusten mukana. Entisenä maalivahtina pidän kaikki varpaat ja peukut pystyssä vekkulin Lukáš Hrádeskýn torjunnoille. Henki kurkussa hihkun Teemu Pukin irtautuville pyrähdyksille.

Onko jalkapallo se areena, joka suo meille mahdollisuudet luvalliseen ja legitiimiin nationalismiin? Me kannatamme omiemme voittoa henkeen ja vereen ja toivomme vastustajille karvaita tappioita. Emmekä ollenkaan kadu tai häpeä tätä valtoimenaan hyökyvää kansallistunnetta rinnasamme. Globaali idealismi väistyy pariksi viikoksi syvään unohdukseen..

Nyt se alkaa! Kerään ajoissa vesipullot ja oluet, juusto- ja makkaravalikoiman, porkkanat ja pähkinäpatterin television äärelle, kokoan joukot ja komennan hiljaisuuden. Maamme-laulu kajahtaa.

12.6. 2021

Kaunein aika

Viikon ja vuosikymmenenkin naurettavin puheenaihe oli taivastelu pääministeri aamupalasta. Olen samaa mieltä kuin Janne Saarikivi jälkiviisaissa, että jos ihminen ryhtyy niin pirulliseen hommaan kuin pääministeriksi, hänelle kuuluvat kaikki mahdolliset edut. Sitä paitsi kysymys on taloudellisesti mikroskooppinen ja täyttää moraalisesti hurskastelevan kaunaisuuden ylimmät mittasuhteet.

Arvonsa tunteva media on ottanut vallan arvioida päättäjien toimia sen mukaan, kuinka nopeasti ja sujuvasti he tai edustajansa vastaavat heille suunnattuihin haasteisiin. Pitää olla heti valmis tiedottamaan kaikesta! Mitään ei saa unohtaa tai salata, ja kaikki pitää heti tietää ja kakaista ulos. Nämä ovat järjettömiä vaatimuksia kenelle hyvänsä. Minäkään en pystyisi omia ruokamenojani ilmoittamaan, vaikka elän tässä vaatimattomassa leskimiestaloudessa.

Muuten viikko on ollut tulvillaan alkukesän hurmiota. Kuinka voisi nauttia kylliksi? Kun elämässä on mustaa reunusta, kirkkaat hetketkin erottuvat paremmin. Kulunut viikko kuuluu niihin. Helle oli aluksi niin pökerryttävä, että menin ihan vetämättömäksi. Istuin vain omenapuun alla ja lueskelin lehtiä. Olisiko sittenkin syynä tiistaina saamani toinen rokotus? Mitään muita jälkivaikutuksia en huomannut.

Piti jäädä koko viikoksi Helsinkiin, mutta en millään malttanut. Nyt juuri kukkivat yhtaikaa tuomi, omenapuu ja syreeni. Tätä ei voi mitenkään missata. Ruoho kasvaa kohisten, koska ajoleikkuri on hajalla ja korjattavana. Kuulin paristakin liikkeestä, että uudet on kaikki loppuneet! Onko Suomen kansa ryhtynyt juuri nyt leikkaamaan raivokkaasti pihojaan? Kun katselen mehevänä rehottavaa ruohoa ja siinä keltaisina pilkottavia voikukkia, näky on mielestäni kauniimpi kuin tasaiseksi ajettu eloton nurmimatto.

Suvi alkoi oman pyhän kolminaisuutemme voimin sunnuntaina Nokian Pihkatapissa. Puntussa loikoilimme ja ihastelimme järven pintaa ja vesilinnun puhtoista rintaa. Sina lupasi tehdä tästä perinteen, jonka puntun laitoja kumistaen hyväksyimme. Vain Marja puuttui joukosta, hänelle maljat moneen kertaan kohotimnme. Voihan hitto, voisin hillitysti huokaista. Tunteet ristitiitaiset vilistävät pitkin mielenpintaa.

Helsingissä äänestin ja tällä kertaa komeasti kaupungintalossa. Voisiko olla sopivampaa kuntavaalin näyttämöä. Ja päälle siemaisin kesän ensimmäisen telttakahvin toripoikien tiskiltä. Syvä demokraattinen tyyntymys täytti rintani.

Rokotus Jätkäsaaressa oli taas erittäin sujuvasti järjestetty, kiitos siitä. Pääsin heti pukille, piikkiä tuskin huomasin, ja pienen istuskelun jälkeen olin taas Hietalahden hehkuvilla rantamilla. Pian kaikki kansalaisvelvollisuudet täytetty. Sitten vain maantielle.

Poikkesin kotimatkalla Janakkalan pappilaan helssaamaan Catarinaa, joimme verannalla iltateet ja muistelimme Juhaa ja Marjaa. Kohtalontovereita olemme. Juhan hautajaisista on kulunut jo yli kaksi vuotta. Lohdullista on vertailla meidän tänne jääneiden kokemuksia. Sen verran innostuin juttutuokiostamme, että otin kotona kirjahyllystä Juha Vakkurin romaanin Paratiisitango (1993), joka ihmeekseni on jäänyt aikanaan lukematta. Nyt paikkaan tämänkin aukon. Kansainvälisin näyttämöin, lyhyin tehokkain lausein kerronta etenee. Vähitellen pääsen sen maailmaan sisälle. Juha oli aivan omanlaisensa, suotta sivuun jäänyt älyllinen aikalaiskirjailija. Muistelmansa ehti kirjoittaa, samoin sen komean Mannerheim-näytelmän Kaupunginteatterin suurelle. Ei hullumpi jäähyväinen tältä monitoimiselta maailmanmieheltä ja Afrikan tuntijalta.

Elomme on rajallinen, vielä pitää minunkin ehtiä yhtä ja toista, vaikka nyt laiskottaakin. Juhan työ tuli valmiiksi, omani on pahasti kesken. Jäljellä olevaa aikaa ei kukaan voi aavistaa saati mitata. Tänään Heiskan lounaalla kuulin Marjan kampaajalta Kristiinalta, minkälaisen shokin kuolinuutinen hänelle tuotti. Niin ohuen korren varassa on elämämme täällä kaarevan pallon päällä.

Puolustusvoimien ja Mannerheimin juhlapäivänä 4.6. 2021