Kesäkuun suruja ja ilojakin

Nyt piti kirjoittaa ihan muusta, mutta suruviesti Laila Hirvisaaresta tärähdytti muisteleviin mietteisiin.

Vielä viime maanantaina hän soitti ja halusi innokkaasti tarjota illallisen Salvessa. Tai sitten kohtaisimme ehkä hänen luonaan, kuten viimeksi toukokuun alussa, jolloin hän tilasi tarjottavat kotiinsa. Emme vielä sopineet päivää, kesä kun on täynnä kaikenlaista. Ja nyt hän on poissa.

Ei siitä ole kuin pari vuotta, kun Marjan kanssa yhdessä kävimme visiitillä Lailan luona Hietalahden rannassa. Eloisa ilta siitä keyhkeytyikin. Kovin hyvin tulivat daamit juttuun keskenään, ja nyt kumpikin on manan majoilla. Merkillinen tyhjennys käynnissä lähipiirissäni.

Lailaa lämpimämpää ja osaaottavampaa, sydämellisempää ja empaattisempaa ystävää tuskin voisi olla. Kirjailijana hän on jäänyt minulle vähän vieraammaksi, toki pääteoksensa Katariina Suuresta luin ja arvostin sen kahta osaa. Yhden romaaninsa sovitin Pyynikin kesäteatteriin 1999. Mitä jos nyt tarttuisin hyllystä vaikka hänen esikoiseensa Lehmusten kaupunki. Serkkuni kehui sen tarkkaa varuskunnan kuvausta.

Keveät kukkivat mullat kultaiselle Lailalle.

Ennen uutista piti tietysti tarkastella viime viikonlopun dramaattisia ja kuohuvia tapahtumia. Tosin niistä on melkein kaikki jo mediassa sanottu. Kyllä se Tanska-matsi jää itse kunkin mielen syvänteisiin, oli siinä semmoista kohtalon kuminaa. Suomi sai joukkueen ja kannattajiensa käytöksestä enemmän good williä maailmalla kuin pitkiin aikoihin mistään muusta ansiostaan. Vielä tänä aamuna CNN kehui huuhkajien harjoituspaitoja ja niiden sanomaa. Tuskin kukaan aavisti, että Suomi löisi nimenomaan tällä tavoin itsensä läpi suurisydämisenä futismaana.

Ottelu Venäjää vastaan olikin sitten tutumpaa perustaistoa. Suomi pelasi paremmin kuin haamumatsissa Tanskaa vastaan, mutta hävisi niukimmalla maalierolla, kuten presidentti Niinistö aamulla todisti. Silti pussissa 3 pinnaa ja maalit 1-1, ei hullumpaa ensikertalaiselta. Mutta Belgia voi sitten olla jo kovempi luu. Tänään jännättävä, kuinka Tanskan siinä myllyssä käy. Ja laskettava korkean matematiikan kaavoilla, mitkä ovat vielä mahdollisuutemme jatkoon.

Aamulla kun vanhasta tottumuksesta avasin telkkarin puoli seitsemältä, siellä tulikin Markku Kanervan ruotsinkielinen haastattelu. Fiksu ja lämmin ohjelma olikin. Ruotsissa asunut Kanerva puhui kieltä flytande. Hillitty karisma puhuttelee. Ei ihme että pelaajat ovat hitsautuneet yhteen tällaisen luotsin johdolla.

Vielä pitää kai vastata muutamille ihmetelijöille, jotka ovat tiukanneet, miksi perussuomalaiset yhtäkkiä ponnisti Hämeenkyrön suurimmaksi valtuustoryhmäksi. En ole tästä henkilökohtaisesti vastuussa, olen ollut taas Helsingissä kirjoilla jo 15 vuotta. Mutta yllätti tuo jysäys minutkin. Ilmeisesti he olivat saaneet hyviä ehdokkaita listalleen ja ainakin tuoreita naamoja vanhojen kuluneiden rinnalle. Vaihtelu aina virkistää jopa politiikassa. Toisen selityksen tarjosi poikani. Hän sanoi täällä kasvaneena tuntevansa sen verran hämeenkyröläistä sielunmaisemaa, ettei ilmiö yhtään häntä yllättänyt. Hyväksytään sekin selitys.

Vaikka jalkapallo pyörii arvaamattomasti, uudet valtuustot järjestäytyvät, sotea kammetaan´jälleen pystyyn ja painosten kuningatar poistuu joukostamme, – kesä jatkuu, kesä.

17.6. 2021