Eipä tule mennyttä vuotta ikävä

Aamun mietelauseena kuultu Kaarlo Sarkian runo ”Uudenvuodenyö” osoitti runoilijan taidon myös kielellisenä hulluttelijana. Yleensä Sarkia oli vakava ja tunteellinen. Tässä runossa hän irrotteli kuin Ilpo Tiihonen.

Uuden vuoden tärkein kysymys: ovatko Niskasen sisarukset huippukunnossa liian aikaisin? Valmentautuminen on nykyisin tieteellisen tarkkaa ajoituspeliä. Pekingin kisoihin on vielä monta pitkää viikkoa.

Johanna Vuoksenmaan elokuva 70 on vain numero pääsi viimein teattereihin pienemmissä kaupungeissa. Kohtalaiset kritiikit, ei sellaista tapausta kuin olisi voinut odottaa. Ihmetyttää vähän, että kirjaani päätähdestä Hannele Laurista ei ole noteerattu missään. Nyt olisi viimeistään ollut otollinen tilaisuus. Onkohan se niin huono vai eikö Laurin persoona kiinnosta muita kuin Seiskan lukijoita?

Tällaista miettii yksi kokenut elämäkertojen kirjoittaja. Olikohan liian epäpyhää loikata klassikkokirjailijoista filmitähteen? Toisaalta olen muistaakseni Teatterin ja draaman tutkimuksen professori emeritus ja Hannele palkittu ja monipuolinen näyttelijä. Kirjassa olisi taustaa ja analyysiäkin tästä uudesta elokuvasta. Ehkä siinä onkin syy. Ei pidä ennalta viedä hampaita kriitikkojen suusta.

Jari Tervon juontama kylmän sodan sarja jatkaa iskevän yksioikoisella tyylillään. Kun ennen tukittiin suita, nyt halutaan revitellä sitä reippaammin. Presidentti Niinistöäkin vaaditaan sanomaan Putinille suorat sanat. Onkohan sekään ihan viisasta? ”Jollet piru vie pysy siellä aisoissa niin täältä pamahtaa pian semmoiset pakotteet että…”

Huomenna kuullaan varmasti joitain terveisiä siihen suuntaan. Jollei Niinistö puheessaan julmistele riittävästi., häntä syytellään varovaiseksi ja vanhan itsesensuurin jatkajaksi. Ei Kekkosen aika niin paha ollut, minä muistan sen nuoruuteni onnellisena ja turvallisena ajanjaksona. Mutta kukin koki tavallaan, ja jälkiviisaus on viisauden imelin laji, totesi jo Konsta Pylkkänen.

Eräs puoli niiltä vuosilta puuttuu toistaiseksi ohjelmasta. Punaiset vuorineuvokset osasivat kääntää suomettumisen suruttomasti yritystensä eduksi. Kansantalous hyötyi veljeilystä ja kohtuullisesta nöyristelystä. Eikä kaikki aina mennyt ihan kaavan mukaan.

Jyrki Vesikansa kertoo syksyllä hyväksytyssä väitöskirjassaan Uuden Suomen kuolinkamppailusta, kuinka Paavo Honkajuuri asettui rohkeasti Kekkosta vastaan, kun tämä myllykirjeessään kurmuutti vuorineuvosta kaksinaamaisuudesta. Toisaalta Honkajuuri hyötyi idänkaupasta ja toisaalta antoi johtokunnassa edustamansa Uuden Suomen arvostella Kekkosen pyhää ulkopoilitiikkaa.

Kuinka kävi? Kekkonen epäonnistui yrityksessään kammeta Honkajuuri ulos Suomalais-neuvostoliittolaisen kauppakamarin puheenjohtajuudesta. Idänkaupan toinen osapuoli katsoi taloudellisten seikkojen painavan enemmän kuin poliittisten. Kuten varsin usein oli asioiden todellinen laita. Odotamme kylmän sodan suomettumistulkintojen valaisevan vähän tätäkin puolta noina vuosina.

Itse asiassa kuultuna on hyvä sarja mielenkiintoisten vieraiden ja Juho-Pekka Rantalan lakonis-asiallisen haastattelutyylin ansiosta,. Vieraat saavat puhua rauhassa ilman keskeytyksiä tai kommentteja, Eilen Antti Aarnio-Wihurista paljastui hyväntuulinen ja vaatimaton kapitalisti, joka päätyönään viljelee maata! Hän kuului juuri noihin UKK:n upporikkaisiin kalakavereihin. Ritva Oksanen kertoi koruttomasti uskoon tulemisestaan. Jotain uutta sanottavaa on monella mielensä plakkarissa.

Vuosi alkaa olla niin vähissä, että sitä on enää hyvästeltävä. Ei tule ikävä, mutta mieleen tämä mennyt vuosi jää ikuisesti. Parempia vuosia on eletty, mutta ei näin dramaattista sekä omakohtaisesti että kansakunnan ja koko maailman kannalta. Kun selaan sulkeutuvaa kalenteria, hämmästyn kuinka paljon olen silti jaksanut sosiaalisesti riehua. Ehkä sekin on jotain pakoa.

Tuokoon vuosi 2022 uusia suotuisampia tuulia! Onnellista Uutta Vuoitta kaikille!

Sylvesterinä 2021