Suota suojelemassa, kaatopaikkaa kaatamassa

Kiinnostava dialogi käytiin tuolla Kulttuuriladossa. Anni Kytömäki ja Matti Kuusela keskustelivat kirjoittamisesta ja luontosuhteestaan. Näin kovia tekijöitä oli pakko mennä kuulemaan.

Tapahtuma liittyi Luonto- ja Maisemapäiviin, joita Kyrön Luonto ja Maisemakahvila yhdessä vuosittain järjestävät. Kuulijoita tuli niin paljon kuin latoon mahtuu. Muistettiin aluksi edesmenneitä luonnonsuojelun edelläkävijöitä, Pekka Nuortevaa ja Rauno Ruuhijärveä. Katariina Pylsykin pyörähti lavalla esittelemässä kuvakirjaansa Ritajärven suojelualueen kasvistosta. Ensimmäisen kappaleen hän luovutti luonnontutkija Jussi Viitalalle.

Ihailen Anni Kytömäkeä. Pieni sirkeä nainen on paitsi vuolassanainen palkittu kirjailija myös toimiva kansalainen ja aktiivinen luonnonsuojelija. Hän varjelee rakkaita raakkujaan sekä kirjoissa että teoissa. Hän on käynyt Arkangelin alueella pienessä kylässä pysäyttämässä suurvenäläisen kaatopaikkasuunnitelman. Kenen suomalaisen päähän pälkähtäisi moinen suunnitelma, mutta Annin pälkähti. Matti Kuusela oli mukana rohkeana reportterina ja kirjoitti Aamulehteen aiheesta jutun, joka herätti paljon huomiota.

Taisteluparin kamppailu Kaitasuon säilymiseksi ei sen sijaan sujunut yhtä tuloksellisesti. Suota ei kohta enää ole, koska Ukrainan sodan vuoksi tarvitaan sittenkin taas turvetta lämmittämiseen. Anni toimii myös Luonnonperintösäätiössä, jonka Pentti Linkola aikoinaan perusti. Kävin taannoin näillä päivillä kuuntelemassa Linkolaa, joka silloin valitti että Suomen metsän ovat kadonneet. Muuan emäntä sanoi siihen, että kyllä hän vaan nauttii tuolla Vaivian metsässä poimiessaan siellä marjoja. Se ei varmaan Linkolan mielestä ollut enää oikea metsä. Nyt Anni kertoi Ruoveden ja Juupajoen rajamailla olevasta ikimetsästä, joka on saanut elää omaa elämäänsä. Pitäisikö poiketa siellä vielä syyskesästä?

Matti Kuusela on kehittänyt ihan oman kirjoitustyylin, jossa fantasia ja tuima asia yllättävästi lomittuvat, Hänen juttujensa rakenne muistuttaa mutkittelevaa polkupyöräreittiä tuntemattomassa maastossa. Tosin hän sanoi kirjoittavansa parhaiten hiihtäessään. Nyt hän uhkaa kirjoittaa pyöräretkestä Hämeenkyrössä ja ottaa selvää näistä sarvipäistä. Vavistuksella odotamme.

Matilla oli myös vakava sanoma. Hän uskoi mummojen Venäjällä lopettavan Putinin hyökkäyssodan. Mitä enemmän mummojen lastenlapsia kuolee mielettömässä sodassa, sitä vahvemmin nousee kansan vastarinta sotaa ja hallitsijaa kohtaan. Päätämme kannattaa Mattia ja mummoja.

Kannatti käydä ladossa. Anni on harvinaisen kirkas ja selkeä puhuja, Matti taas monimielinen mörähtelijä. Kumpikin sanan taitureita, vaikka Anni sanoi mieluummin soittavansa pianoa ja Mattikin soittaisi jos osaisi. Kirjoittaminen on kuulemma raastavan ikävää ja vaikeaa,  mutta ei sitä kyllä Matin irtonaisesta tekstistä huomaa, Annin soljuvasta sanavirrasta vielä vähemmän. Kumpikin lupaa luojan kiitos jatkaa sanojen kanssa temmellystä.

Sade taukosi sopivasti kun laskettelin pyörällä ladosta kotiin. Valmistin mehevän lasagnen ja annoin kypsyä uunissa. Sitten katsoin taas Alcantaran perheen vaiheita, menossa 21. tuotantokausi ja osa 386. Seurasimme näitä Francon ja hänen jälkeisiä aikojaan Marjan kanssa herkeämättä joka ainoa kerta. Eläydyimme  Mercedeksen ja Antonion ja heidän perhekuntansa elämään kuin omien sukulaistemme seikkailuihin. Sarja on pitänyt kutinsa näihin saakka, mutta nyt en ole varma kannattiko sekoittaa aikatasoja ja laajentaa tänne korona-aikaan saakka.  Ainakin se särkee illuusiota ja tuo tuttuja henkilöitä muuttuneina mukaan. Lohdullista kuitenkin että Merche ja Antonio ovat edelleen hengissä ja yhdessä ja moni muukin. Jos joku kaipaa todellista yhteisöllisyyden kuvausta, niin tässä San Genaron kulmilla sitä on tarjolla. Jos Marja eläisi, matkaisimme vielä Madridiin ja poikkeaisimme  Alcantaroiden kotikadun bistroon lasilliselle.

Ilta lyhenee ja ilmassa on jo syksyn värähdys. Järven vesi viilenee, mutta vielä voin aamuisin uida uloimman poijun ympäri. Marjapensaat punertavat, metsä sinertää mustikoista  ja ohran tähkät pullistuvat ikkunani alla. Sadon kypsymiseen liittyy onnen ja täyttymyksen tunteita, mutta myös luonnon kuoleman läheisyys. Vielä on kesää kuitenkin hyvä kolmannes jäljellä, nauttikaamme siitä kaikin aistein ja aivoituksin.

31.7. 2022