Helsingin kirjamessuilla oli hurja vilinä. Kuka väittää että kirja on kuolemassa? Kuljeskelin siellä parina päivänä, hyvin mahtui sekaan, kun käytäviä oli levennetty. Rentoa oli kulkea, kun kerrankin ei ollut mitään omaa tehtävää ohjelmassa.
Kaikissa haastatteluissa, joita kuuntelin, sali oli täpösen täynnä. Paras menestys oli Mika Aaltolalla. Yleisömäärän ja aplodien perusteella hänen kannattaisi ruveta heti kokoamaan kansanliikettä presidentinvaaliin. Olisihan se piristävä lisä keskusteluihin, vaikka valinta jäisi kauas.
Esko Aho selittää 1990-luvun päätöksiä niin vakuuttavasti, että hänelläkin voisi olla mahdollisuuksia, ellei uran mutka Venäjän pankkiirina olisi tiellä. Esa Saarinen puhuu vuolaasti ja elegantisti, mutta ei jää oikein mieleen, mitä hän sanoi. Olli Jalonen käytti niin teräviä puheenvuoroja, että hänen kirjansa loppuivat myyntitiskiltä.
Kävin kurkkaamassa myös, kuinka Pekka Tarkan Nuori Aaro keräsi huomiota. Sielläkin oli Suomenlinna väkeä pullollaan. Pekka kertoi aloittaneensa jo toisen osan, ilmoitus sai spontaanit aplodit. Paavo Hohdin Bysanttia ei näkynyt messuilla, miksiköhän. Molemmat vahvoja Tieto-Finlandian ehdokkaita, jos raati on vähänkin tolkussaan.
Kiinnostavin kuulemani puheenvuoro oli kyllä Herman Lindqvistin säkenöivä analyysi Ruotsin kuningas Oscar II:sta. Nalle Nyberg haastatteli asiantuntevasti. Sarkastinen rojalisti Lindqvist sai hengeltään tuurata Matti Klingeä, jota ei messuilla näkynyt eikä vielä kuuluu jokavuotista päiväkirjaakaan. On kuulemma siirtynyt ensi vuoden puolelle. Onko Matilla vaikeuksia muodostaa kantaa Putinin surkeaan sotaan?
Väki messuilla on nuorentunut, minkä huomaa siitäkin, että ei enää kohtaa vanhoja tuttuja kuten ennen. Varmin paikka, missä heitä kuitenkin kohtaa, on Mika Waltari -seuran standi: siellä aina ystäviä. Sirkku Lindholm piti kioskia pystyssä, ja yksikin kaveri tuli kehumaan Unio Mysticaa niin että se kohotti iltapäiväni. Waltaria on edelleen viljalti divarien pöydillä. Kantadivaristini Välkesalmi kehui tehneensä myyntiennätyksen, mikä kuvastanee yleistä tasoa näillä messuilla.
Jotain mukaani sieppasin ennen lähtöä, vaikka olin päättänyt pidättyä. Kotonakin on vielä kasa lukemattomia kirjoja eikä se koskaan mataloidu. Ällistyin tarjousten alhaisia hintoja, joten mukaan tuli sellaistakin mihin en pitkään aikaan ehdi tarttua. Yökirjaksi Anna Janssonin dekkari ihan siksi, kun siinä on niin vauhdikas signeeraus. Juuri sain loppuun Jo Nesbön Bangkok-jännärin Torakat, jonka huipentumia liian sadistinen väkivalta häiritsee. Ehkä se on jättimenestyksen tae. Nyt on menossa Kari Hotakaisen hyvinvointiyhteiskunnan satiirinen moraliteetti Opetuslapsi, aivan mainio kirja. Suositeltava ennen kaikkea valistuneelle ylemmälle keskiluokalle.
Kyllä mä vielä selailen tuotakin Sibeliuksen ja Axel Carpelanin paksua kirjeenvaihtokirjaa, joka tarttui kassiin pilkkahinnalla SLS:n pöydältä. Rästejä voi nyt selvittää, vaikka Pirkko Saision ja Anneli Kannon kehuttuja romaaneita. Mutta mistä otan ajan kaikkeen? Enin energia menee muistelmien viimeistelyyn. Ensi vuonna on sitten kivampi kuljeskella messuilla, kun on omakin kirja kehissä. Toivon mukaan.
31.10. 2022