Suomen Vallonit ry kutsui minut tilaisuuteensa esitelmöimään J. L. Runebergista. En tiennyt valloneista paljonkaan, mutta siellähän opin ainakin perusasiat. Belgian pohjoisosien asukkat ovat joskus 1500- ja 1600-luvuilla keksineen maaperästään rikkaita rautamalmiesiintymiä ja kehittäneet niiden jalostusmenetelmiä silloiseen huippuunsa. Sieltä he ovat tuoneet taitonsa Ruotsin kaivosalueille, mistä taas matka on jatkunut Pohjanlahden yli Suomen rannikolle. Aikansa maahanmuuttajia siis, kovasti köyhää maatamme rikastuttaneet ja kehittäneetkin.
Minulle todistettiin samalla, että Runebergien isänpuoleinen suku on solmiutunut yhteen vallonien kanssa 1600-luvulla. Yhteisiä esi-isiä ja äitejä löytyy. Tähän asti olen kuvitellut, että Runebergit olivat yhtenään vahvaa merikarhusukua, mutta joukkoon mahtuu siis myös maata kaivaneita tutkijoita ja työläisiä. Johan Ludvigin isä Lorens Runeberg oli kyllä menestyksellinen merikapteeni, kunnes sairastui ja halvaantui. Äiti Anna Maria o.s. Malm polveutui varakkaasta kauppiassuvusta, joten tämä sekoitus on sitten pieneltä osin rikastunut belgialaisten vallonien puuhista. Mikä merkitys asalla on Runebergin runouden kannalta, jääköön tässä selvittämättä.
Tilaisuus sattui lakkopäiväksi, mutta muutamakymmenpäinen joukko valloneista kiinnostuneita oli sentään löytänyt tiensä Balderin saliin. Paikalla oli paljon eturivin arkeologeja, joiden kanssa selviteltiin väliajalla paitsi Runebergin suvun alkuhistoriaa myös Vantaan seudun ruskeaihoisia kanta-asukkaita. Vallonit kaiketi olivat ihan valkoihoisia eurooppalaisia. Näin kirjallisuuslähtöinen tilaisuus voi lisätä vierailijan yleissivistystä useammalla tavalla.
Edellisenä iltana olin kuunnellut Jari Olavi Hiltusen esitelmää Mika Waltari -salissa Töölön kirjastossa. Siinäkin liikuttiin kaukaisessa historiassa, Ihmiskunnan vihollisten ajassa ja miljöössä ajanlaskumme alussa, lähinnä kristittyjen vainon vuosisadalla keisari Neron kaudella. Hiltusen eräänä metodina oli galaktinen runousoppi, jota vähän kummastelin. Hiltunen selvitti auttavasti asiaa ja laajensi käsittelyään astronomisiin ulottuvuuksiin. Jotakin tekemistä sillä oli maagisen realismin kanssa. Waltarin aiheita voin näinkin korkealentoisesti laajennella. Keskustelussa ällisteltiin pääasiassa sitä, kuinka Waltari pystyi hallitsemaan valtaisan henkilömäärän ja koko Välimeren piirin tapahtumat kaksiosaisessa suurromaanissaan. Romaanin lukeminenkin on kova urakka, ja muutamat seuran aktivistit olivat siitä selvinneet. Valituksia kuului vain liiasta väkivallasta. Ehkä herkällä nykynuorisolla olisi jo vaikeuksia näiden verenhuuruisten kuvaiusten kestämisessä.
Kun samana päivänä olin käynyt Kaupungintalossa äänestämässä ja vilkaissut Sofiankadulta Senaatintorille, missä ilomielinen ja osin kiukkuinenkin mielenosoitus melskaksi täyttä päätä ja ministeri Satonen huudettiin juuri alas ja kansanedustaja Andersson villitsi parhaansa mukaan kansaa, tuli elävästi mieleeni, että elämme sentään sivistynetä ja kehittyneitä aikoja verrattuna keisari Neron tapoihin kukistaa kapinalliset kristityt. Siinä ei paljon ehditty mieltä osoittaa, kun roikuttiin pää alaspäin ristinpuulta tai lennettiin areenalle petojen raadeltavaksi. Synnyimme hyvään aikaan ja voimme vapaasti murehtia sitä, että vaalikeskustelut ovat niin tylsiä ja harmaita. Parempi näin.
Merete Mazzarella pani ilokseen merkille Hbl:ssä senkin, että lehden kiertohaastattelussa Runebergista tiedettiin vain Fredrikan leipomat tortut. Eipä tarvitse enää surra sitä, että vaimo jäi hallitsevan miehensä varjoon. Runebergia ei tunnettu edes Maamme-laulun kirjoittajana. Molemmat puolisot olivat kyllä yhtä järkyttyneitä siitä, että ylevä runoelma Salamiin kuninkaat ei saanut ensimmäistä valtionpalkintoa 1865, vaan se myönnettin tuntemattomalle student Stenvallille hänen humoreskistaan Bröllopsdansen. Vaan eipä tiennyt kuulemma Jutta Urpilainen vieläkään tentissä, kuka Nummisuutarit on kirjoittanut, veikkasi Päätaloa!
Olen nauttinut pari Runebergin torttua Kannistolta ja yhden sain palkkioksi esitelmästä Balderin salissa (ajat kovenevat), mutta parhaat itse tekemänsä tortut tarjoili tyttäreni Aino, kun kävin luonaan seljankakeitolla. Ne olivat samanmalliset matalat ja runsasmanteliset, joita äitinsä aikanaan pyöräytti Hämeenkyrössä. Fredrika valisti näitä aikanaan miehelleen eväiksi, jotta tämä jaksoi linnustaa merenlahdella. Tänään voisin juhlistaa päivää Ekbergin tortuilla, joita Hesarissa mainittiin parhaiksi. Fredrika oli vahvasti sukujuuriltaan Turun Tengströmejä, joten Belgian valloneilla tuskin oli mitään osuutta ainakaan tämän kotoperäisen herkun kehittelyssä.
Runebergin päivänä 2024