Siellä olivat kaikki vanhat rööperiläiset, jotka vielä ovat hengissä. Kulmakunnan kunkun Tom Sjöbergin elämästä kertova kirja julkistettiin Punavuoren Ahvenessa, joka oli ennen Kannu. Oltiin keskellä Rööperin legendoita Punavuorenkadun ja Albertin kulmassa. Kaverit morjestivat Tomppaa, gimmat kilvan halailivat. Haikeus häivähti, kun ajattelin kuinka vähiin ovat omat käyntini kulmakapakkaan jääneet.
Ilmankos Tomppa lausui syyttävästi, kun hain nimmarin kirjaan: ”Missä sä olet piileskellyt?” Näillä kulmilla, mutta liikaa omissa oloissani, myönsin. Joskus poikkeilin miehen kuulussa King’s Sexissä Roballa. Kuulin muutaman mehevän tarinan ja ajattelin, että näitä pitäisi kuulla lisää, mutta muut aiheet veivät. Nyt Lamppu Laamanen on pistänyt niitä pitkän joukon kirjaan Rööperin katupoika, 319 sivua, Docendo.
Totta puhuen elin kaukana siitä maailmasta, jossa Sjöberg ja hänen konnakaverinsa rötöstelivät. Kun nämä tappelivat kulmilla, myivät viinaa ja salakuljettivat pornoa maahan, minä kävin rauhassa oppikoulua ja pelasin jalkapalloa. Mutta aina mulla oli jokin tuntuma kovien kundien elämään, jota vähän ihailinkin. Siellä opittiin kadun lait ja väisteltiin poliiseja. Puukot heiluivat, aseita oli ja välillä tuli vainajia.
Kirja on vähän luettelomaisesti koottu Tompan kokemuksista, jotka ulottuvat Rööperistä Floridaan, Singaporeen ja Thaimaalle. Väkeä tulee ja menee, naisia riittää ja rahaa kertyy kasapäin. En tiennyt, että Tomppa oli näin monessa mukana, järjesti nyrkkeilymatsejakin ja heilui ties keiden kanssa. Mikko Niskanen asui King’s Sexiä vastapäätä Roballa, totta kai hänenkin piti sekaantua Tompan touhuihin. Minäkin joskus Ballantinesia Mikolle kuljetin, kun filmiasioista neuvoteltiin, ja talkkari sanoi porttarissa: ”Jaha näkyy olevan entinen merkki.”
Roistoja, kaunottaria, julkkiksia ja huijareita kirjassa vilisee, monsieur Mosse keskimmäisenä keekoilijana, mutta kehenkään ei oikein pysähdellä. Monet asiat kuitataan viitteellisesti, ja tuntuu että paljon jää vieläkin kertomatta, vaikka pari kirjaa on ennenkin tullut näiltä kulmilta. Tomppa on lopulta pehmeä ja herrasmiesmäinen kertoja, suojelee monia. Syyllisyydentunto ei häntä paljon paina, vankilaan Ritva Santavuori passitti hänet vain kerran, ja silloinkin Tomppa järkkäsi tilanteen itselleen mahdollisimman edulliseksi.
Kulttuuriväkeä kirjassa edustavat Mikon lisäksi mm. Jomppa Ojaharju, Spede, Vesku Loiri, Eino Grön, muutamat muut näyttelijät ja laulajat, Saarikoski vain vilahtaa, samoin Kalevi Sorsa. Korkein vierailija Tompan klubissa King’s Kakadussa oli ”Suomen syöjä” Zhirinovski, mutta Mike Tysonia ei saatu Suomeen. Täällä pyöri 1900-luvun lopulla vilkas alakulttuuri, josta roiskeita räiskyi iltapäivälehtiin ja Hymyyn, mutta paljon on vieläkin tuntematonta. Joku näistä vielä kokoaa täydemmän historiikin.
Kerran olin Rööperin kävelyllä, ja silloinkin seurue pysäytettiin King’s Sexin eteen ja Tom Sjöberg tuli kuin tärkeä nähtävyys ulos kertomaan näistä kulmista. Oman elämänsä monumentti hän on ja ihme, että vieläkin hengissä. Laamasen kirja on rosoinen ja huolimaton, mutta samalla elävä. Purkautuvaa puhetta riittää. Kieli on katujen slangia, alan ammattisanastoa, välistä katkeraa kuittailua tai viileää vittuilua. Rööperi-elokuvan Tomppa panee matalaksi, se ei kuvaa oikeata Rööperiä. Lampun kirjan lehdiltä se löytyy aidommin.
Tämä vei nyt huomion, vaikka piti kirjoittaa Palmu-kävelystä, johon Eirassa ja Kaivarin nurkilla osallistuin. No rikoksiin tämäkin liittyy. Risto Raitio veti rouhean asiantuntevasti, Waltari-seura järjesti. Onkohan mitään elokuvia meillä tutkittu niin tarkasti kuin näitä Palmuja, jokaista tapahtumapaikkaa ja klaffivirhettä myöten. Tuskin arvasi Kassila, millaisen fanituksen kohteeksi elokuvat nousivat Waltarista puhumattakaan, joka nöyrästi toisen romaanin jälkeen luopui jatkamasta Palmuja, koska kustantajan mielestä salapoliisiromaanit eivät olleet oikein sopiva harrastus ”vakaviin päämääriin pyrkivälle kirjaiijalle”. Sittemmin tuuli kääntyi ja filmarit halusivat pusertaa kirjailijasta lisää Palmuja. Yksi tulikin ja toinen torso, vielä yksi ilman Waltarin myötävaikutusta.
Korkeakulttuuria edustakoon Sibelius-viuluskaba, jonka finaalit katsoin herkeämättä alusta loppuun. Joskus olin jopa paikan päällä. Suuri nautinto on taiturimainen viulun soitto, jota ei voi kuin henkeään pidätellen ihailla. Tosin omat suosikkini jäivät hännille, kun Aasia jyräsi. Jäin myös miettimään Etelä-Korean vahvaa esiinnousua monella areenalla: nyt Sueye Parkin voitto, äsken kirjallisuuden Nobel Han Kangille ja muutama vuosi sitten parhaan elokuvan Oscar Bong Joon-hon Parasitelle. Mikä lie korealaisen kulttuurirynnistyksen salaisuus?
30.5.2025
