Sotaa on käyty lähes kuusi vuotta eikä rauhaa näy. Ateena ja Sparta eivät saa selvää toisistaan. Spartalaisten taktiikkana on hävittää Ateenan ulkopuolista maaseutua, niin että viljelys käy mahdottomaksi ja elintarvikkeet loppuvat. Päälle tulee vielä ruttoepidemia. Miltei tämänpäiväistä tunnetuissa paikoissa.
Epätoivoisessa tilanteessa Dikaiopolis-niminen miekkonen päättää Ateenassa ryhtyä yksin rauhanneuvottelijaksi. Hänen tavoitteensa on solmia rauha edes Spartan ja oman perheensä välille, kun ateenalaisista ei ole apua. Hän sukkuloi suhteita sinne ja tänne, hänen individualistinen pyrkimyksensä näyttääkin etenevän, kunnes kaikki menee kirjaimellisesti perseelleen.
Pysyvä rauha oli yhtä mahdoton 430 vuotta ennen ajanlaskumme alkua kuin se on nyt 2025. Sota on sodittava loppuun ennen kuin rauha laskeutuu jos silloinkaan. Dikaiopolis on oman aikansa Ahtisaari, tosin ilman mitään valtuuksia.
Luen Aristofaneen huimaa näytelmää Akharnalaiset Vesa Vahtikarin suomennoksena. Verrattoman huvittavaa luettavaa! Dikaiopolis yrittää käännyttää kansankokousta puolelleen, mutta vastakaikua ei kuulu. Hän turvautuu mielikuvituksellisiin konsteihin. Saadakseen pontta palopuheilleen hän päättää esiintyä kerjäläisenä. Hän painelee lainaamaan asiaan sopivaa puvustusta itseltään Euripideeltä.
Tämä on jokseenkin yhtä hullu idea kuin jos Kari Hotakainen panisi näytelmänsä päähenkilön pummaamaan tarvikkeita Aleksis Kiveltä. Tosin Euripides oli näytelmän aikaan vielä elossa ja yrittää kaikin keinoin päästä eroon tunkeilijasta. Lopulta Dikaiopolis saa häneltä riistetyksi niin hataran rääsyn, että hänen falloksensa näkyy reiästä. Komeus herättää kokouksessa ansaitsemaansa huomiota, mutta näinkään hyvällä varustuksella neuvottelut eivät edisty.
Nyt on varoitettava Aristofaneen tulevia lukijoita. Hänen näytelmänsä ovat suorasukaisten suomennosten valossa pohjattoman riettaita. Vuoropuheet vilisevät rivoja viittauksia, kullit ja perseet kukkivat. Miehen tappi, seisomassa tai ei, on näköjään herättänyt katsojissa loputonta riemua. Samalla naissukua pannaan raskaasti halvalla, varsinkin ikääntyneitä viehätyksensä kadottaneita kaunottaria. Naisilla ei tietenkään ole kokouksessa sananvaltaa.
Heidän tehtävänsä on toisaalla. Loppukohtauksessa Dikaiopolis saapuu tapaamaan lähettiläitä ympärijuovuksissa tanssijattarien saattamana. Heidän tehtävänsä on pidellä hänen kullistaan.”Tarttukaa kiinni, rakkaat tanssijattaret!” Haavoittunut soturi Lamarkhos kannetaan näyttämöltä. Rauhanneuvottelija Dikaiopois poistuu viinileiliä heilutellen ja huutaen kuoron kanssa hurraata voittajille.
Sivistynyt aikamme voi kauhistella tällaista kielenkäyttöä. Kun koulussa opettelimme kreikkalaisia klassikoita, emme voineet kuvitella, millaista tyyylilajia tämänkin tyypin kuuluisat komediat edustavat. Aristofanes pilkkaa aikansa poliitikkoja aivan hervottomilla sutkauksilla. Hänen henkilönsä laukovat sellaisia herjauksia tunnetuista kansalaisista, että aikamme some ei pahimmillaan yllä lähellekään. Valitettavasti emme voi enää tunnistaa kaikkia satiirin vivahteita, vaikka suomentajien selitykset tarjoavat auliisti apuaan asiassa.
Kuten kirjan taustaesseistä todetaan, meidän aikamme me too -kampanjan tilkitsemät tajunnat saavat tervetullutta tuuletusta Aristofaneen härskissä käsittelyssä. Mikään ei näytä hänen teattterissaan olleen pyhää. Jumalat saavat kyytiä yhtä lailla kuin ilonaiset, vammaiset, sairaat ja kaikenlaiset surkimukset maan päällä. Oliko näillä revittelyillä tervehdyttävä vaiko sairastuttava vaikutus ateenalaisiin katsojiin? Vaikea enää päätellä. Minkäänlaista sensuuria ei ainakaan tunnettu eikä hyvistä tavoista ollut kuultukaan. Kansanomaisina pakoputkina nämä räävittömät piereskelyt varmaankin hyvin toimivat.
Kustannusyhtiö Teoksen uljaan klassikkosarjan Aristofanes julkistettiin viikolla Tekstin talossa. Kuusi näytelmää on sumeilematta suomennettu, kääntäjinä kova joukko: Maarit Kaimio, Liisa Kaski, Tua Korhonen, Tommi Nupponen, Erkki Sironen ja mainittu Vesa Vahtikari. Kaikki ennen suomentamattomia näytelmiä, kaikki perinpohjaisesti esiteltyjä ja selitettyjä. Odotan vesi kielellä sellaisia tuttuavuuksia kuin Rauha, Naisten kansankokous ja Rikkaus. Tuntuvat jo otsikoiden perusteella hyvinkin ajankohtaisilta ravisteluilta.
Käyntini jälkeen luin, että Tekstin talo on taloudellisissa vaikeuksissa. Se vaikutti mutkattomalta kohtauspaikalta. On toivottava, että vaikeudet selviävät ja jatkossakin järjestetään yhtä innoittavia tapahtumia kuin tämän antiikin järkäleen (855 sivua) mainio esittely.
7.5.2025