En ole liiemmälti kesäteattereita kierrellyt, mutta nyt oli mentävä Nokialle katsomaan suurta suosikkia. Vanha kaveri Tapio Parkkinen on kirjoittanut näytelmän kaimansa Rautavaaran elämästä. Sehän on mennyt jo yhden kesän täysille katsomoille ja tämä on uusinta.

Olipa hyvä, kun kävimme. Sininen uni on leppoisa, liikoja yrittämätön laulunäytelmä ja semmoisena täysosuma. Siitä tuli hyvä mieli, sanoi seuralaiseni Heidi. Niinpä tulikin. Tapio Rautavaaran elämä ja ura ovat aina kertausten arvoisia. Hyvin ainutlaatuinen onnen poika hän oli, olympiavoittaja, laulutähti ja elokuvanäyttelijä. Vielä jousiammunnan joukkuemaailmanmestari, mikä näytelmästä jäi pois.

Jari Välimäki esittää pääroolia erittäin luontevasti, tapaa oikeat äänenpainot ja silmäykset ja laulaa hienosti Tapsan lauluja, ihan oikean reissumiehen tyyliin. Olen nähnyt monta Rautavaaraa näyttämöllä ja kaikki hämmäsytyttävän hyviä: Esa Keskitalo oli aivan kopio, Tommi Korpela läpimurtoroolissaan salskea nuorukainen ja Tapio Liinoja elokuvassa hyvinkin esikuvan veroinen. Ynnä monia muita. ”Tapiolla oli jatkajissakin hyvä onni”, sanoi Liisa aikoinaan.

Aika kova saavutus on esittää Lontoon olympialaiset Nokian kesänäyttämöllä, mutta sekin sujuu. Näytelmä ei yritä mitään uutta tulkintaa Tapsan elämästä, mutta hänen köyhä lähtökohtansa ja työväen urheiluliikkeen taustansa tulevat vahvasti esiin. Jonkin kirpeämmän kohdan olisin kaivannut mukaan, mutta tässä mennään loivan onnellisesti loppuun saakka. Koko laulava sakki eläytyy iloisesti sankarin vaiheisiin. Vielä menee viikon, kannattaa kiirehtiä katsomaan.

Sitten on lähempänä toinen taidetapaus, Minni Huusarin vahva  näyttely täällä Uskelan Galleriassa. Vanha ja välillä hylättykin taidetila toimii mainiosti tässä kuten Pertti Nykäsen muistonäytelyssä viime kesänä. Hämeenkyrössä on hyvin niukasti ripustuspaikkoja eikä kunta niistä kanna liikaa huolta. Niinpä käytetään mitä voidaan. Samassa Mattilan kaupassa toimi 1910-luvulla Hämeenkyrön Sanomien toimitus, ja sinne Sillanpää pyöräili viemään Vt. Sarven pakinoitaan Hillun talosta Heinijärveltä. Siis varsinainen kulttuurihistorian keskittymä. Mitä kodikkain miljöö puhuttelevalle taiteelle.

Siellä sain ihailla Minnin töitä ensin Annukka Raipalan esitteleminä ja tänään taitelijan itsensä tulkitsemina. Suuria, voimakkaan värisiä maalauksia ja kollaaseja, erilaisin symbolein ja merkein varustettuja arvoituksia, joita onnistuneesti ratkoimme. On japanilaista kalligrafiaa, myyttisiä eteläamerikkalaisia hallitsijoita, eri vuodenaikoja, hauskoja kulkusia ja suden silmiä, joita toisten kävijöiden kanssa laskeskelimme. Rikas ja täyttä luomisvoimaa todistava näyttely!

Yritimme määritellä Minnin taiteen suuntaan tai kokoavaa nimitystä, mutta se on mahdotonta. Niin omaperäisiin suuntiin harottavat teokset. On surrealismia, semiotiikkaa ja symbolismia. Päädyn omalta osaltani yhteiseen määritelmää: näyttely edustaa tyylipuhtainta ”minnialismia”. Se on jyrkästi pidettävä erillään perinteisestä minimalismista, sillä työt ovat isoja ja puhuttelevia, maailmoihin kurottavia. Näyttelyn teema on ahneuden vastustaminen. Se on ainoa tie pelastukseen ja elämän jatkumiseen pallollamme.

Näyttely on avoinna aina loppuviikosta iltapäivisin 17.8. saakka. Käykää katsomassa ja ihmettelemässä!

2.8.2025