Nyt katseemme kääntyvät Alaskan Anchorageniin ja Helsingin Olympiastadionille. Edellisessä yritetään ratkoa sitkeää sotaa, jälkimmäisellä areenalla juhlitaan ainutlaatuista laulutähteyttä. Alaskan istunnosta tuskin tulee mitään suotuisaa tulosta, Stadikan riemujuhlan menestys sen sijaan on varma. Oikeaan aikaan areenalta poistuva perii voiton, kun taas rauhanneuvottelijat joutuvat hinkkaamaan tulosta hamaan ikuisuuteen.
Rauhaa on yritetty eri vaiheissa, eri puolilla maailmaa vuosituhannet. Joskus se on onnistunut, mutta aniharvoin kestävästi. Vanhat roomalaiset hankkivat rauhan rankalla sotimisella. Kovasta soturista voi tulla rauhan ruhtinas, kuten Octavianuksesta kehkeytyi keisari Augustus. Meidän ikäpolvemme on Suomessa saanut elää pitkän 80-vuotisen rauhanajan, joka toivottavasti jatkuu. Sitä varten tässä varustaudutaan.
Yleisempi kehitys on valitettavan päinvastainen. Mika Waltari sen jo todisti viimeisimmän sotamme päättyessä. Kun lääkäri Sinuhe toimii Horemhebin rauhanneuvottelijana Egyptin ja Syyrian konfliktissa runsaat 1300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, hän sai aikaan sopimuksen Amorin kuninkaan Azirun kanssa. ”Mutta sekä Aziru että minä tiesimme sydämessämme, että sopimus, jonka olimme solmineet kestämään ikuisesta ikuiseen, ei ollut edes sen saven arvoinen, mihin se oli kirjoitettu, vaan hän teki rauhan, koska hänen oli pakko tehdä rauha, ja Egypti teki rauhan, koska faraso Ekhnaton tahtoi niin.”
Ettei vain presidenttien Trumpin ja Putinin kohtaamisessa olisi kysymys vähän samantapaisesta asetelmasta. He esittävät haluavansa rauhaa, vaikka kumpikin tietää, että ainakaan kestävää rauhaa he eivät voi saada aikaan. Edellinen haluaisi, mutta ei pysty, ja jälkimmäinen kyllä pystyisi, mutta ei halua. Pääasia että näytellään maailmalle hyväntahtoisia naamoja.
Alustava neuvottelu on sikälikin hullunkurinen, että se on jo etukäteen tuomittu kaikissa medioissa. Kun katselin kotimaisia kanavia ja CNN:n ja BBC:n kommentteja sekä joitain saksalaisia aaltoja, kaikilla sama sanoma: Putin on julistettu voittajaksi ennen kuin miehet edes istahtavat saman pöydn ääreen. Trump on tuomittu pehmeäksi, haihattelevaksi ja ulkopoliittisesti kokemattomaksi neuvottelijaksi, jolla ei ole mahdollisuuksia kovan luokan kyynistä tiedustelumiestä vastaan. Kuin nyrkkejään innokkaasti heilutteleva Chaplin vastassaan harjaantunut mestarijudoka.
Tätä nyt kuitenkin seuraamme henkeämme pidätellen. Onhan maailmanrauha aina muutaman tv-illan arvoinen. Ja voihan olla, että sieltä joku polku raottuu kohti viriäviä toiveita ainakin aselevosta. Pessimistit ovat asettaneet odotukset niin matalalle, että eivät ainakaan voi pettyä.
Nyt jos koskaan tarvitaan Katri Helenan kaltaista voimanlähdettä tuomaan valoa ja iloa ihmisille. Laulaja lopettaa uransa mahdollisimman komeasti ja täysissä voimissa moniin muihin verraten. Miten kävi Olavi Virran, miten Laila Kinnusen, miten nyt Jari Sillanpäänkin uhkaa käydä. Valtavalla itsekurilla ja kestävyydellään Katri kukistaa kirkkaasti kaikki.
Ainut mitä epäilen: onko mega-areena sittenkään hänen luontevin näyttämönsä? Parhaimmillaan hän on aina saanut läheisen kontaktin suoraan kuulijaan. Hukkuuko herkkä kosketus mahtipontisiin puitteisiin? Mutta voi olla, että hän yllättää ja päihittää valovoimallaan stadionin massiiviset kaarteet ja jopa povatun myrskysään. Huomenna se nähdään. Suuren juhlansa hän on joka tapauksessa ansainnut, joten sydämelliset onnentoivotukset jo edeltä, Katri kulta!
15.8.2025